sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Maailman ihanin


Minulla kävi ruokavieraita, ruoka oli sen tyyppistä, että en voisi sitä kenellekään suositella, raaka-aineita olivat mm. mäti, katkaravut, majoneesi, sipuli,voissa paistettu paahtoleipä (alkuruoka), pääruokana oli kalaseljankaa, sen kera tarjottiin luonnollisesti smetanaa. Jälkiruoaksi nautimme köyhiä ritareita päälle levitettiin hilloa ja kermavaahtoa. Eläinrasva pakkautuu parhaillaan verisuoniini.

Miespuolinen vieras lähti seuraamaan urheilua ja me naiset menimme katsomaan valokuvanäyttelyä "Maailman ihanin tyttö". Näyttelyn kuvat ovat tuttuja, voimaannuttamisprosessi on hieno. Miina Savolainen on tehnyt myös isyydestä yhden projektin, sen näyttelyn näin Jyväskylässä.

Ei kommentteja: