Klinikassani on samanniminen sairaanhoitaja kuin minä, hän on siis etu- ja sukunimikaimani (arvatkaa menevätkö sähköpostit sekaisin). Hänet valittiin alamme vuoden sairaanhoitajaksi, joten häntä haastateltiin ammattilehteen. Toimittajan lisäksi paikalle saapui innokas valokuvaaja, joka vallan villiintyi samannimisyydestämme ja halusi meidät yhteiskuvaan. Hän komensi meidät istumaan kahvihuoneeseen. Minä istuin tuolissa pää kallellaan kohti toista Heidiä ja kuppi pitkään keittimessä hautunutta myrkkyä kädessäni. Toinen Heidi istui pöydällä takanani ja nojautui eteenpäin niin, että päämme asettuivat rinnakkain. Valokuvaaja testasi ensin toisen Heidin asentoa, että oliko se mahdollinen ja olihan se. Valokuvaaja sanoi aina "mur mur" ennen kuin nappasi kuvan.
Miksei minua kukaan haastattele? Miksi on niin kovin kiinnostavaa miten Rosa Meriläinen nukkuu (kts.päivän Hesari) mutta kukaan ei tule kysymään minun nukkumistapojani, jotka ovat varmasti vähintäänkin yhtä erityiset kuin Meriläisen.
Tänään ei tulostin syytänyt pelkkiä hymiöitä, mutta sairaslomatodistuksen alalaitaan piirtyi sievä rivi merkkejä (hymiöitä, sydämiä, patoja yms.). Tänään päivystin ja pääsin kotiin puoli seitsemän. Töistä tullessani kävin ostamassa tekoripset, korvakorut ja tomaattikeittoa.
2 kommenttia:
Hassua, että täyskaima on tupsahtanut taloon. Ja niin..miksiköhän harvemmin meitä taviksia haastatellaan. Minusta on ainakin mielenkiintoista kurkkailla toisten elämään. Siis toisten ei-julkkisten.
Miksi oikeasti vaikkapa se, että joku laulaa ammatikseen, tekee hänen kodistaan ja läheisistään mielenkiintoisempia kuin muiden.
Lähetä kommentti