tiistai 3. joulukuuta 2013

Hygieniaoppia

Sain lähetettyä kummipoikani lakkiaislahjan, sillä muistin vihdoin hänen nimensä. Lähetin nuorelle miehelle kirjekuoressa kortin, johon oli piirretty Karvinen ylioppilaslakki päässä. Lahjaksi annoin erään tavaratalon lahjakortin, sillä rahan hän saattaisi käyttää paheellisesti alkoholiin. Minä ainakin ostin ylioppilaslahjarahoilla sinisiä enkeleitä, joka oli noina aikoina muodikas drinkki.

Kuuntelin pätkän erään hoitajan hygienialuentoa kahvihuoneessa kahvia seisaallani hörppiessäni. Esitelmässä näytettiin, miten bakteerit leviävät koko kumihanskapakettiin kun sieltä ottaa yhdet suojakäsineet. Bakteerit näkyivät erikoisvalossa violetteina. Pientoimenpiteissä olisi hyvä käyttää maskia jos aikoo puhua potilaan kanssa. Minä olen mielummin hiljaa.

Työtakin taskuissa ei saisi kanniskella mitään, ei esimerkiksi kännykkää tai dectiä. Missä niitä sitten kuljetetaan? Niitä pitäisi ainakin jatkuvasti pyyhkiä desinfioitilapuilla. Apulaislääkärinä työskennellessä taskuni olivat niin täynnä kirjoja ja ohjelappusia, että ryhtini vääntyi kumaraan.

Käsidesiä pitäisi ruikkia käsiin joka käänteessä ja vähintään kaksi painallusta kerrallaan. Käsiä kuuluu hinkata yhteen niin kauan, että ne kuivuvat, eikä heilutella malttamattomana, jotta ilmavirta kuivaisi ne nopeammin, kuten minä aina teen. Tässä oli esitelmän viimeisen viiden minuutin sisältämä oppi. Niin kauan minulla kului Costa Rica kupillisen tuhoamiseen.

4 kommenttia:

Polga kirjoitti...

Varmaan aivan ohjeistuksen mukaista, mutta tuo kuulostaa ihan hiukan liialliselta *joskus päivystyksessä itsekin hässäköinyt*! ;)

Unknown kirjoitti...

Hemmetti ylihygieniaa, se on aiheuttannu valtavat määrät allergioita. Kun lapset ei enää saa syödä hiekkaa eikä kissan/koiran karvaista/nuolemaa tuttia saa desifioimatta laittaa suuhun niin eihän se lapsen elimistö saa tuotettuu vasta-aineita millekkään ja sit alkaa hengitys yms. ongelmat.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sairaalassa se hygienia on ihan oikeasti tarpeen vaiikka kotona saa olla vähän vinksallaankin. Eläinten suussa on aika ikäviä bakteereita, vaikka toisin kuullaan väitettävän.

Unknown kirjoitti...

Tottakai sairaalassa tarttee hygienia olla paras maholliin, ja itte kuulun valitettavasti siihen sakkiin, joka syö jätskisä kissojen ja koiran kanssa...