perjantai 27. joulukuuta 2013

Solidaarinen sinkku

Olen suhannut pyhät junilla edestakaisin. Eilen sain junaan lipun: vaunu käsine, paikka kynttilä ja golfmaila. Sama paikka arpoutui minulle myös keskiviikkona. Luin lehdestä muistikouluttajasta, jonka nimen olen ikävä kyllä unohtanut. Hän kehotti muuttamaan numerot konkreettisiksi, jotta ne painuisivat paremmin mieleen. Käsine on siis viisi, kynttilä yksi ja golfmaila yhdeksän.

Muistikouluttaja (Vannas?) opettaa painamaan ihmisten nimet mieleen samaan tapaan. Kun pöydällinen ihmisiä esittäytyy toisilleen, en muista jälkeenpäin ainoatakaan nimeä. Tilanne on minulle liian vauhdikas ja jännitän omaa esittäytymistäni niin, etten ehdi muita kuunnella.

Luin eilen Sinikka Nopolan kirjan "Likka, äite ja rouva Obama". Siinä likka pitää äitiään pinnallisena. Äiti kysyy ihmisiltä mitä heille kuuluu. Likan mielestä ihmistä lähemmäksi pääsee kysymällä "Mikä on ollut sun suurin kärsimys elämässä?":

Kuten likka minäkin aion ilmoittaa olevani sinkku solidaarisuudesta toisia sinkkuja kohtaan. Olisihan se muille kova paikka jos löytäisin ihanan miehen ja saisin komeat häät, pukeutuisin valkoiseen hääpukuun, pitkään huntuun ja käyttäisin muiden harmiksi kookasta timattisormusta.

En ole päässyt entisestä miehestäkään eroon, näin hänestä taas viime yönä unta. T kertoi jäävänsä sairaslomalle ja minä olin unessa kamalan loukkaantunut, sillä hän ei ollut kertonut asiasta minulle mitään ja toisekseen olin kateellinen hänelle, koska hänen ei tarvinnut raataa töissä. Minkälainen ihminen on kateellinen toisen sairaslomasta?

Eilen illalla televisiosta tuli dokumentti Sara Hildenistä. Sara Hildenin ja Erik Enrothin tarina on kiehtova, siitä voisi tehdä hienon fiktiivisen elokuvan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!:)
Menin eilen reilun puolen vuoden tauon jälkeen läppärille. Arvaa muistinko koneen salasanan. Arvaa olinko muistanut tallentaa salasanaa muistiin minnekään..

Ja joo, solidaarisuus on aina hyvästä :))
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Istuin tänään kahvilla ystävän kanssa, joka ei ollut muistanut pankkiautomaatilla salasanaa.