Heräsin todella pahalla tuulella. Niin äkäisenä, että kun suihkuvaahtopullo putosi lattialle, niin luettelin kaikki tietämäni kirosanat. Kissan naukuna särähti korvaani kuin iskuporan ääni. Jos lähellä olisi ollut joku ihminen, niin olisin haukkunut hänet. Onneksi ei ollut.
Olen täynnä vaarallista mihinkään kohdistumatonta raivoa. Odotan vain, että löydän sopivan kohteen vihalleni.
Ei se ärtymys tästä johtunut, tosin ei se mielialaani myöskään nostanut: havaitsin aamulla, että pakastimeni ovi ei sulkeudu kunnolla. Mustikat, mansikat ja suppilovahverot lymysivät keskellä alppimaisemaa. Pakastin lie pakko sulattaa, ettei sähkölasku vie minua perikatoon.
Aamujumpan jälkeen käväisin Stockmannilla. Keskustasta ei enää löydy eläinkauppoja. Ostin kissanhiekkaa (ruokakaupoista ei saa hyvää hiekkaa). Tunsin itseni toisen luokan kansalaiseksi verkkareissani ja lenkkareissani. Mietin sopivaa vertausta: sovin remontoituun valoisaan liikehuoneistoon yhtä hyvin kuin Päätalon Koillismaa-sarja Antti Nylenin kirjahyllyyn.
Myyjättäret tuoksuivat hajuvesiltä, heidän hiuksensa oli kiinnitetty hiuslakalla liikkumattomiksi kypäriksi, he nojailivat myyntitiskeihin ja katselivat virheettömiä kynsiään. Potentiaalisia asiakkaita ei näkynyt.
Minua huolestuttaa Stockmannin tila. Kohta kaupungit ovat autioita: kaikki ostetaan netistä tai kymmenien kilometrien päähän rakennetuista ostoskeskuksista.
Pelastakaamme Stockmann, Anttila ja Sokos!
2 kommenttia:
Meidän kylällä ei ole edes noita. Pelkkiä tyhjiä liikehuoneistoja ja Prisma. Kampaamoja ja tekokynsipaikkoja on sen sijaan vierivieressä. Mihin tässä vielä joudutaan?
Amerikkalaisista kaupungeista näkee miten ankea ja turvaton kaupunki on ilman kauppoja. Esim. Atlantasta ei keskustasta löytynyt normaalia ruokakauppoja vain niitä Seven eleven juttuja, eikä myöskään vaatekauppoja. Ruokapaikatkin olivat pääasiassa ostoskeskuksissa ja elokuvateatterit tietysti myös.
Lähetä kommentti