Kävin eilen auttamassa hiljattain eronnutta ystävääni pakkaamisessa. M muuttaa omakotitalosta kerrostalokolmioon. Kaikki tavara ei millään mahdu seuraavaan asuntoon, varsinkin kun M ja hänen entinen miehensä ovat kovia keräilemään kaikenlaista. M oli jo hävittänyt sekalaista tavaraa kuten Maon puheita, jotka olivat aikoinaan jotenkin päätyneet kirjahyllyyn. Muutenkin pakkaaminen oli jo hyvässä vaiheessa.
En ole varma oliko minusta paljonkaan apua. Käärin Neuvostoliitosta hankittua teeastiastoa pehmeään muoviin. Sokeri oli jähmettynyt kovaksi paakuksi kauniiseen astiaan, jota koristivat oranssit kukat. Samaan laatikkoon asettelin hellästi äidin perintönä tulleen sinivalkoisen sievän kahviastiaston.
Opiskeluaikana kaverini poikaystävä pakkasi kaikki tavaransa muuttoa varten mustiin jätesäkkeihin, astiatkin. Sirpaleet tuovat onnea.
Muistan oman muuttoni Jyväskylän seudulta Kuopioon. T:n veli oli hommannut halvan muuttoauton (myöhemmin ilmeni, ettei autolla olisi edes saanut ajaa). T ja minä olimme ensimmäistä kertaa lähdössä eri teille. Kannoimme autoa odotellessamme naapurin kanssa huonekalut ulos. Muuttoauto oli hajonnut matkalla. Alkoi sataa. Peittelimme huonekaluja muovilla. Kannoimme lopulta huonekalut uuteen asuntoon kerrostalon neljänteen kerrokseen keskellä yötä.
Vuosia myöhemmin T muutti lopullisesti. Hän otti mukaansa vain stereot ja levyt. Yhtenä päivänä töistä tullessani parisängyn toinen puolisko oli hävinnyt. Päiväpeitto valui T:n nukkumalla puolella surullisesti pitkin lattiaa. Muistelin eilen näkyä ja minua nauratti. Ei huvittanut silloin. Moni sanoo eronneensa ystävänä. Me emme totisesti eronneet sovussa. Tapasin T:n sattumalta lokakuussa 2008. Emme hyökänneet toistemme kurkkuun ja alkaneet huutaa vaan keskustelimme leppoisan sivistyneesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti