Kirjoitusopettaja on kehoittanut kuuntelemaan ihmisten puhetta, sillä niin oppii minkälaista dialogi on.
Lounaalla intialaisessa ravintolassa päätin salakuunnella nelikymppisen pariskunnan keskustelua. Pariskunta istui sopivan lähellä, kuulisin kaiken mitä he sanoisivat.
Ravintolasta saa buffet- lounaan hintaan 9.50. Noutopöydässä on lukuisia samannäköisiä punertavan ruskehtavia mössöjä, leipää, riisiä ja jugurttikastiketta. Koska mössöjä ei voi erottaa ulkonäön perusteella, on pöydän yläpuolelle asetettu kartta, jossa lukee kanacurry, mieto jne.
Seuraamani pariskunta lappaa pöydässään riisiä ja kastikkeita suuhunsa, tuijottaa lautasiaan, eikä puhu enempää kuin minäkään, joka kuitenkin syön yksin. Lopulta, kun olen jo menettänyt toivoni dialogin seuraamisen suhteen, nainen avaa suunsa vaikka ei olekaan laittamassa sinne haarukkaansa. Nainen sanoo:
- Mietoo tää mieto kanacurry.
Mies ei vastaa. Pariskunta tuijottaa tyhjeneviä lautasiaan.
Saisiko tuosta hyvän dialogin johonkin kirjalliseen yritelmään?
On tärkeää jakaa teksti kappaleisiin. On työlästä lukea romaania, joka on kirjoitettu pötköön. Jos haluaa kuitenkin kirjoittaa arvostettua kirjallisuutta, kannattaa kappalejako unohtaa. Alastalon salissa on melko tavallista, ettei yhdellä kirjan aukeamalla ole minkäänlaista kappalejakoa.
Thomas Bernhardin teoksesta Haaskio, jota mainitaan tärkeäksi modernismin edustajaksi, puuttuu kappalejako kokonaan. Romaani on pötkösuoltamista alusta loppuun. Kun illalla kirjan sulkee, on aamulla vaikea löytää missä on menossa. Olen päätynyt siihen, että lopetan lukemisen selvyyden vuoksi sivun ensimmäiseen pisteeseen.
Olen yhä vakuuttuneempi, ettei Thomas Bernhard ollut onnellinen ihminen ja että hän halveksi useimpia ihmisiä. Onneksi hän halveksi ihmisiä kiinnostavalla ja huvittavalla tavalla.
Taidatte ajatella, ettei tuo elä ollenkaan, lukee vaan. Sellaiset ihmiset ovat säälittäviä. Lähden siis Pyynikille munkkikahveille. Menen tänään ystävän kanssa elokuviin. Ei siis kannata sääliä. Menee hyvä sääli hukkaan.
6 kommenttia:
Kappalejaon lisäksi myös väliotsikointi on tärkeää. Mutta minä kirjoitankin vain lehtitekstejä.
Tuo lukemisen keskeyttämisen ja kohdan uudelleenlöytämisen arvoitus on askarruttanut minua suuresti. Jos lopettamisesta ei ole pitkä aika, avatessani aukeaman aloitan tiedostamattani oikeasta kohdasta. On testattu, monta kertaa. Aivoihin on siis pakko jäädä jälki asiasta. Ihmeelliset aivot.
Minun on välillä vaikea löytää kohtaa, johon olen jäänyt. Aivoni eivät toimi moitteettomasti.
Minusta tuo tuntuu erittäin suomalaiselta dialogilta. Mies voisi vastata "nii". Jokaiseen vaimon lausahdukseen.
En ole varma mitä murretta tämä nii on, itse puhun pohjois-pohjalaista pääkaupunkiseudun sekakieltä. Mutta kai nykyiset kirjat voisi kirjoittaa siten kuin nykyään puhutaan, jos murretta haluaa. Tamperetta en suuremmalti ymmärrä, on sukulaisia siellä ja kokemusta. Joten blogisti H sitten sanasto perään mukaan.
En osaa tamperetta, sillä olen savolainen.
Eikös toi pariskunta nyt kuitenkin ole säälittävämpi kuin sie?
Päivän saldo täällä: elokuva katottu ja munkkikahvit juotu, nyt lukemaan.
En oikeastaan ajatellut olevani säälittävä koska kävin yksin lounaalla vaan koska kirjoitan vaan kirjoista joita luen. No kirjoitan minä muustakin.
Lähetä kommentti