Sait sitten vihdoin pestyä keittiön verhot. Pari vuotta odottelin. Olen sen verran zeniläinen luonnostani, etten kovin usein edes asiasta huomautellut. Ajattelin, että omatpahan ovat verhosi. En olisi tuollaisia ostanut, jos siis minulta olisi kysytty, vaan ei kysytty. Vaalea väri on niin herkkä likaantumaan. Mistä lie ne Marimekon suunnittelijat tuon kuosin kopioineet. Kovin ovat ainakin värittömät.
Luulin, että verhot unohtuvat pesun jälkeen siihen nojatuolin päälle. Muutaman päivän ne siinä retkottivat. Sait ne kuitenkin silitettyä ja ripustettua ikkunaan. Jotain positiivistakin on siis havaittavissa. Kaikkea toivoa ei kannata heittää.
Kovin rahvaanomaisesti kiroilit, kun verhon nipsuttimia kiinnitit. Suosittelisin hieman siistimään kielenkäyttöä. Se mikä sopii murrosikäiselle pojalle, ei enää välttämättä sovi keski-ikäisen naisen suuhun.
Olen ilmoittanut sinut vihanhallintakurssille. Siellä on turvallisempaa piestä höyhentyynyjä, kuin hyökätä viattomien luontokappaleiden kimppuun. Kun vihaa tarpeeksi kauan patoaa, niin jälki saattaa olla rumaa.
Eipä kai muuta tälle illalle. Yksi verhonipsu näyttää olevan irti. Käypä korjaamassa, repsottaa ikävästi.
T. Kerttu,
ragdoll ja tapakonsultti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti