Iltakävely

Töistä pyöräillessäni mietin, mitä tekisin ja muistin vaatekaupan, jossa en ole käynyt aikoihin. Liikkeen ovessa luki kutsuvasti Ale.

Etsin rekistä kaksi mekkoa, joita päätin sovittaa. Vedin ensimmäisen leningin päälleni, jolloin myyjä päivitteli miten valtavan hyvin se minulle sopi. Ei se ollutkaan hassumpi vaikka siinä oli oudot pussihihat. Kun tulin sovituskopista seuraava leninki ylläni, myyjä oikein innostui ylistämään mallin sopivuutta  ja värin sointuvuutta suomalaiseen kalvakkaan ihooni.

"Missä tällaista voi käyttää?", pohdin ääneen.
"Iltakävelyllä"

Ei kukaan suomalainen laita hienoa mekkoa päälle mennäkseen iltakävelylle. Kävelylle lähdetään metsään, puetaan päälle verkkarit ja jos sattuu olemaan kypsemmässä iässä tartutaan kävelysauvoihin, joilla huidotaan muita polulla liikkuvia.

Luin Hesarista jutun viisikymppisestä sinkkunaisesta, joka sanoi, että työpaikkaakin etsitään, mutta rakkauden ajatellaan tulevan tielle ihan sattumalta. Pitäisi siis vääntää hakemuksia ja käyttää verkostoja, iskeä ensimmäisenä kiinni muihin eronneisiin. Ei pitäisi rajoittua oman paikkakunnan tarjontaan, sillä koko maailma on potentiaalista parisuhdemarkkina-aluetta.

Minusta on huomaamatta kehkeytynyt syrjäytynyt pitkäaikaissinkku, joka ei enää edes viitsi etsiä pestiä jonkun vanhemman miehen naisystävänä. Selväähän on, että ikäiseni mies etsii kymmenen vuotta nuorempaa seuralaista, jos sellaiseen suinkin on mahdollisuus. Moni joutuu tosin tyytymään samanikäiseen.

Pieni romantikko minussa haluaa uskoa, että kaikki mitä oikeasti tarvitsee, löytyy etsimättä.