Lähetin korjatun käsikirjoituksen kustannustoimittajalle, joka ehtii katsoa sitä ensi viikolla. Olen todella huono välimerkeissä. Kustannustoimittajan mukaan kaunokirjallisuudessa ollaan niiden suhteen liberaaleja. Hänen mielestään pilkkuja saa mielummin olla liian vähän kuin liikaa.
Soin kirjan henkilöille onnellisemman lopun kuin alussa suunnittelin. Nyt siitä tuli siis viihteellisempi kuin olin ajatellut. Elämässä mikään ei koskaan pääty mihinkään paitsi kuolemaan tietysti, silloinkin läheisten elämä jatkuu. Ihmisen elämä ei tule koskaan valmiiksi vaikka taiteessa ja viihteessä niin tapahtuu.
Olen miettinyt tuota viihde/taide vastakkainasettelua. Luin Saara Turusen esikoisromaanin Rakkaudenhirviö. Kirja on siinä mielessä tyypillinen esikoiskirja, että se on kirjoitettu minämuodossa ja kirjan päähenkilö muistuttaa kirjailijaa. Turunen on aiemmin kirjoittanut näytelmiä, joten mikään aloittelija hän ei ole.
Hauska kirja muuten, mutta hieman pitkitetty. Huvittavinta kirjassa on nuoren naisen ja hänen äitinsä suhde. Äidille on tärkeintä, että tyttärestä tulisi tavallinen. Tavallisuus on suurin hyve. Äiti on ravitsemusterapeutti, joten nuori nainen himoitsee jatkuvasti roskaruokaa. Kirja ei ole viihdettä (saihan romaani Hesarin esikoiskirjapalkinnon viime vuonna), mutta viihdyttää.
Luen Juha Itkosen romaania "Palatkaa perhoset", joka on jatkoa kirjailijan menestysromaanille "Anna minun rakastaa enemmän". Tämäkin kirja on erittäin viihdyttävä (olen sivulla 140), mutta koska se on miehen kirjoittama, se ei voi olla naistenviihdettä. Romaani on erittäin sujuvasti kirjoitettu ja etenee kuin suihkukone maasta ja ajankohdasta toiseen.
Sekä Juha Itkosen että Saara Turusen romaaneissa asutaan ja matkustellaan ulkomailla, mutta Turunen katsoo kaikkea vierasta kovin suomalaisin silmin ja pettyy niin Englantiin kuin Espanjaankin. Itkosen kirjassa Antti ihannoi Yhdysvaltoja (ainakin vähän) ja kirjan voisi hyvin kääntää englanniksi (onhan siinä nytkin paljon englannin kieltä).
Turusen ja Itkosen romaaneja ei varmaankaan pitäisi vertailla, mutta jälkimmäisen kirja on huumorintajuton mutta sujuva, kun taas Turusen romaani välillä puuduttaa, mutta onneksi se huvittaa jatkuvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti