Käväisin Lontoossa tai oikeammin kongressikeskuksessa suurkaupungin liepeillä. Ehdin yhtenä päivänä sukkuloida ihmispaljoudessa Thamesin rannalla ja polttaa lievästi ihoani ja joudinpa musikaaliinkin. Ostin reissulla adapterin, jotta sain ladattua kännykkäni englantilaisten oudoissa pistorasioissa, muuta en matkalta hankkinut.
Passintarkastaja kysyi "Are you travelling alone?" "Yes" vastasin, eikun "No". Mies näytti kysyvältä, joten sanoin osallistuvani kongressiin. Keneltäkään muulta ei kysytty mitään. Mies joko epäili minun tulleen sotkemaan kuningattaren syntymäpäivät tai hänellä oli vain tylsää tai hän yritti iskeä minua. Epäilen kahta ensimmäistä.
Hotellimme sijaitsi melkein kongressikeskuksen kainalossa kaukana kaupungin keskustasta. Hotellin nimi oli Premier Inn ja siellä oli oikein lokoisaa nukkua, kunhan ensin sain huoneen ikkunan auki. Huoneen nurkassa seisoi sähköinen propelleilla varustellu laite, jolla ilman sai liikkeelle. Hotellin vierestä jostain kolmannen kerroksen korkeudella jyskyttivät junat. Lentokoneet laskeutuivat viiden minuutin välein viereiselle lentoasemalle siipi Premier Innin kattoa hipoen.
Aamiaisella yli-innokas aamiaistarjoilija luetteli osaamiaan sanoja suomen kielen sanoja "Kiitos" ja "Ole hyvä". Heläytin miehelle (siten kuin suomalainen heläyttää, niin etteivät muut kuule) "Good morning. Room 418". "You speak excellent English" mies sanoi ja ohjasi minut pöytään syömään papuja, munia ja pekonia.
Kongressissa tarjottiin lounasta. Ruoka-astioiden ympärille muodostui heti epämääräinen jono. Tarjolla oli riisiä sekä liha- että herkkusienikasteiketta ja pienehköjä kokonaisia salaatinlehtiä. Lidlistä saa ostaa samanlaista salaatinlehtisekoitusta. Ruoka kerättiin kertakäyttölautaselle, josta sitä keihästettiin löysällä muovihaarukalla. Kuivat salaatinlehdet leijailivat kokolattiamatolle.
Katsoimme V:n kanssa musikaalin Beautiful. Musikaali kertoi Carol Kingin elämästä. Olen aikoinaan kuunnellut Tapestryn puhki, joten toisella väliajalla, näyttelijän laulaessa "You've got a friend" itketti. Nainen kuulosti ihan Carole Kingiltä.
Ajoin nuukuuttani musikaalista hotellille metrolla ja junalla. Juoksin minuutin kuluttua lähtevään junaan ja unohdin leimata Oyster- korttini, joten pelkäsin koko matkan tarkastajaa, joita kulki junissa alvariinsa. Ei tullut tarkastajaa. Pelkäsin mennä yksin Prince Regent asemalle, jossa ei ollut henkilökuntaa ja kammosin kävellä tyhjien parkkipaikkojen halki (muuta siellä ei kongressikeskuksen lisäksi ollut) hotellille. Juuri sellaisella parkkipaikoilla ihmisiä murhataan joka viikonloppu television brittisarjoissa.
Nyt olen kotona. Home sweet home.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti