Kävin joukkotarkastusmammografiassa. Poljin hermostuksissani paikalle puolta tuntia ennen sovittua aikaa. Ankean tasakattoisen rakennuksen yhden oven päällä luki tikkukirjaimin RINTAKLINIKKA.
Ilmoittuaduin ja varmistin osoitteen ja puhelinnumeron, jotka nainen minulle luetteli. Nainen antoi lasin takaa kyselylomakkeen täytettäväkseni. Odotushuoneen pöydällä kertakäyttömukissa tökötti kasa lyijykyniä. Yhdellä seinustalla istui mies ja pikkutyttö.
Ehdin hädin tuskin sutata paperiin tarvittavat ruksit, kun hoitaja huusi minut sisälle. Nainen käski riisua ylävartalon paljaaksi ja pukea pyyhkeestä ommellun viitan harteille.
Logistiikka pelasi edelleen loistavasti: minut haettiin kuvaukseen siinä vaiheessa kun olin vasta solmimassa viitan nauhoja rusetille. Asettelin jalkani lattiaan maalattuihin kengänpohjan kuviin ja hoitaja kiskoi tissini kahden pleksilasin väliin.
Sanoin, että pelkään kuvauslaitteen mekanismin rikkoutuvan, jolloin tissistäni tulisi paperinohut liuska. Hoitaja kertoi, että moni sanoo pelkäävänsä sähkökatkosta, mutta turhaan, sillä pleksit saadaan aukaistua myös manuaalisesti. Lyhytkin sähkökatkos tuntuu siinä tilanteessa ikuisuudelta.
Molemmista rinnoistani otettiin kaksi kuvaa ja sain lähteä.
Aikaa kului yhteensä viisi minuuttia. Vastauksen saan postitse parin viikon kuluttua.
3 kommenttia:
Niissä mammografioissa on tosiaankin ihan tiivis rytmi. Nimittäin kuvauksissa. Tulosta saatiin kerran odotella, tuli sitten lopulta kyselemällä ja jonkun toisen vika, että oli vastaus myöhästynyt.
Miehille pitäisi olla pappografia, jossa niiden arat paikat litistettäisiin kahden levyn väliin ja niitä kiellettäisiin liikkumasta. Henkilökunta hiippailisi toiseen huoneeseen. Kuuluisi outoja ääniä. Sitten käskettäisiin odottamaan pukeutumatta puoli tuntia, jonka jälkeen sanottaisiin, että ei onnistunut, pitää ottaa uudet ja taas litistettäisiin.
Jotain tasa-arvoa. Näin on näreet.
Ei se mammografia kovin paha juttu ole.
Lähetä kommentti