Aamun valjetessa klikkailin puhelimen kalenteria ja mietin kävelylenkkejä, kirjoja, kauppareissuja, rikossarjoja, sämpyläohjeita, viherkasveja, puhelinkeskusteluja, kotijumppia, villasukkia, kissavideoita, verkkareita, kirjoittamista, kirjaani (joka pian unohtuu), hiuksiani (joita en viitsi harjata), sulkeutuvia kahviloita ja meikkipussissa kuivuvaa ripsiväriä. Aikaa. Päiviä, viikkoja ja kuukausia. Teho-osastoja.
Viime aikoina tiedotusvälineissä on toistunut sana teho-osasto, jolla ei ole mitään tekemistä samannimisen sairaalasarjan kanssa. Työskentelin erikoistumisaikana neljä kuukautta teho-osatolla. Kaikki pelkäsivät kyseisen osaston ylilääkäriä ja niin pelkäsin minäkin.
Minullekin annettiin muutama potilas hoidettavaksi. Koko päivän opettelin potilaiden laboratorioarvoja ulkoa ja pelkäsin kiertoa. Ylilääkäri saattoi kysyä kaliumarvoa ja jos et muistanut sitä, hän totesi ivallisesti "Etkö tunne potilaitasi."
Aamukierrolla ylilääkäri haukkui päivystäjän ja toisella kierrolla hän haukkui kaikki muut. Nöyryytystä seurasivat kaikki teho-osaston lääkärit.
Huhuttiin, että ylilääkäri valvoi huoneessaan kaikkea mitä teimme (määräykset laitettiin koneelle ja niistä seurattiin potilaiden vointia, joista muodostui hienoja käyriä). Ylilääkäri saattoi yllättäen hypätä esiin kuin tyhjästä ja onnistui aina pelästyttämään minut pahemmin kuin kyykäärme metsäpolulla.
Aikaa oli runsaasti ja hoitajat olivat ammattitaitoisia. Moni potilas parani, jotkut eivät.
Olihan se todella opettavainen ajanjakso, jonka jälkeen oli outoa hoitaa potilaita, joista ei roikkunut lukuisia antureita ja jotka hengittivät itse.
2 kommenttia:
Kamala harjoittelujakso! Ikävää, että ylilääkäri käytti energiaansa tuollaiseen kyttäämiseen. Melko sairasta meininkiä. Mutta onhan näitä. Toivottavasti sinulle ei jäänyt harjoittelusta pahoja traumoja. Aurinkoa loppuviikkoon!
Ei jäänyt traumoja ja siitä on jo 25 vuotta. Kyllä se mies oli myös erittäin osaava.
Lähetä kommentti