Menin tänään kahdelta podcastin äänitykseen. Piti nukkua hyvät yöunet, että pysyisin nokkelassa podcast-vireessä, joten tungin korviini silikonikorvatulpat, jotka eristävät äänet niin, etten herää naapureiden tai kissan ääntelyyn, enkä edes palovarottimen ulinaan. Onneksi viime yönä ei syttynyt tulipaloa.
Suunnittelin mitä äänityksessä sanoisin ja kertasin sitä eilisillan ja koko aamupäivän mielessäni. Lähdin äänitysstudiolle erittäin ajoissa, lorvin kaupoissa ja sitten lopulta etsin studiota. Kun pääsin perille, istuivat muut jo odottamassa.
Lopulta oli tosi kivaa ja rentoa. En viitsi kertoa keitä muita oli paikalla, sillä en kysynyt siihen lupaa, todennäköisesti se ei ole salaisuus, sillä nimet mainittiin Facessa.
Tulipahan kerrottua, että kun kysyin pari vuotta sitten isältä missä olen syntynyt (siis tarkemmin kuin passissa lukee), hän vastasi "En minä muista." Kun ihmettelin, miten isäni ei muista lapsensa syntymäpaikkaa, alkoi hänen muistinsa hitaasti palata. Tuo muistamattomuus ei ollut minusta loukkaavaa vaan jotenkin vastustamattoman koomista.
2 kommenttia:
Mieheni, joka lienee kolmisenkymmentä vuotta isääsi nuorempi, ei muista omien lapsiensa syntymäpäiviäkään. Lapsenlapsen suhteen tilanne on vielä heikompi: edes syntymävuosi ei muistu mieleen.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella (vai pitäisikö mitään).
Syntymäpäivien muistaminen on ollut jostain syystä perinteisesti naisten aluetta ja taitaa olla edelleen.
Lähetä kommentti