Varasto

Palaan vielä kerran (puuttuviin tai vääränlaisiin) kritiikkeihin vaikka olin jo luvannut itselleni, että jätän aiheen taakseni, eksytän Lapin erämaihin ötököiden syötäväksi ja näännytän nälkään. 

Kuuntelin Kari Hotakaisen haastattelun, jossa hän totesi, että kirjailijat, jotka eivät muka välitä kritiikeistä tai sanovat, etteivät edes lue niitä, valehtelevat tai eivät ole tehneet hommaansa tosissaan. Kun on monta vuotta istunut hartiat lysyssä läppärin ääressä niin toivoohan sitä, että joku aviisi reagoisi tulokseen jotenkin ja mieluiten tietysti positiivisesti.

Ohjelmassa Hotakainen kertoo, ettei hän puhunut vuosiin muuta kuin ihan pakolliset. Olen tavannut hänet kerran kun hän oli nuori aloitteleva runoilija, eikä hän tosiaankaan avannut suutaan. Hän rikkoi hiljaisuuden vasta kun Klassikko julkaistiin.

Haastattelussa Hotakainen suhtautuu epäillen kirjailijoihin joita mainitaan hyviksi keskustelijoiksi. Jos on hyvä puhumaan, ei voi olla kovin suuri kirjailija.

Kaikenlainen kommunikointi on ongelmallista, sillä siihen sisältyy väärinymmärryksen riski, joten Hotakaisen puhumattomuutta voi pitää ymmärrettävänä. Sanoilla voi saada paljon pahaa aikaan. Minäkin olen kerännyt varastoon vuosien ikävät nirhaisut. Niitä on niin paljon, että voisin vuokrata varaston. Oman kopin niille, jotka olen kuullut ja isomman tilan niille, jotka olen suustani päästänyt.

Siteeraan tähän loppuun vielä Jani Saxellin kirjoitusopasta Tanssii kirjainten kanssa (Art House 2020):  
Silti nykyajan aleksiskivet, Kelan ja työ-ja elinkeinotoimiston ahdistamat elämäntaiteilijat, ottaisivat mieluummin August Ahlqvistin vainoajakseen kuin täyden hiljaisuuden ja nimettömyyden osakseen.
Kirjallinen huomiotalous on nykyisin entistä polarisoituneempaa ja julmempaa. Toiset saavat kaiken ja vielä vähän päälle. Heitä juhlitaan naistenlehtien kansijutuissa ja Helsingin ja Turun kirjamessujen seinälakanoissa. Kustantamot nostavat yksiä sesongin "ilmiöiksi" ja "kärkikirjailijoiksi", sietävät toisia jotenkuten listoillaan...

Nyt unohdan taas hetkeksi ruikutuksen, jonka olen yrittänyt naamioida jonkinlaiseksi yleiseksi kirjallisuuden tilasta huolestuneisuudeksi.  Lähden käymään sallitun meren rannassa ja mahdollisesti merelläkin!

Lupauduin mukaan yhteen pieneen juttuun, jossa pitäisi olla nokkela ja hauska. Hieman stressaa vaikka tämä on kuulemma joku pilotti.  Eikös pilotti tarkoita lentäjää? Pelkään lentämistäkin.

P.S. Erikoiset asiantuntijat -blogi on kirjoittanut esikoiskirjastani Ei saa mennä ulos saunaiholla, (linkki) kiitokset erikoisille!