Olen taas ajautumassa trikoovaatteissa huoneesta toiseen hiihteleväksi täti-ihmiseksi.
Onneksi sentään vielä pääsee jumppaan (tänään) ja kuntosalille (huomenna).
Kävin katsomassa Zaida Bergrothin ohjaaman elokuvan Tove ja tykkäsin näyttelijöistä, pönötyksen puutteesta (pönötys riivaa usein elämäkertaelokuvia), vaatteista ja kuvauksesta. Toven Pariisin matka oli kuvattu Turussa, mutta sekään ei haitannut.
Elokuvan lopussa oikea Tove tanssi kalliolla ja siitä tuli pakostakin hyvälle mielelle.
Tove Jansson kirjoitti kirjoja, näytelmiä, piirsi sarjakuvia ja maalasi. Vaikka hän oli monilahjakas, hän koki aina jääneensä vaille arvostusta taidemaalarina ja se laimensi iloa kaikesta hyvästä mitä hän oli saanut aikaan. Hänen isänsä oli arvostettu kuvanveistäjä Viktor Jansson, joka piti tyttärensä piirtämistä ja kirjoittamista turhana pipertämisenä. Moni kuvitustyö olikin Tovelle tarpeen lähinnä siksi, että sai ruokaa, puita lämmittämiseen ja vuokran maksettua.
Hämeenpuistossa seisoo Viktor Janssonin vapaudenpatsas, sisällissodan valkoisen osapuolen pystyttämä muistomerkki, muuten en isä Janssonin tuotantoa tunnekaan.
Tyttären työt ovat lopulta lähes kaikkien rakastamia.
Ehkä olen tästä jo kirjoittanutkin, mutta ei se mitään. Muistelimme siskoni kanssa kouluaikojamme ja hän kertoi, että heidän opettajansa oli piirrätyttänyt heillä puolen vuoden ajan Golgatan ristejä, jotka sitten roikkuivat toiset puoli vuotta luokkahuoneen seinällä.
Kun yksi oppilaista oli lakannut kyntensä, hän joutui hinkkaamaan kynsiään kynsiharjalla kokonaisen koulupäivän. Siinäpä oppi, että kynsilakka oli syntiä.
Ehkä minä opin Tovesta, että omaa tekemistään voisi edes itse arvostaa.
5 kommenttia:
Kiitos kivasta postauksesta. Tuo elokuva pitäisi uskaltaa mennä katsomaan. Ei muuten, mutta kun on korona. Moni ei varmaan ole tiennytkään, että Tove pitää itse itseään ennemmin kuvataiteilijana kuin kirjailijana. Onpas teillä ollut sadistisia opettajia. Hyvää alkanutta viikkoa!
Kävin pienessä elokuvateatterissa, jossa joka toinen rivi on poissa käytössä ja käytin maskia.
Onneksi kynsilakka ei ole enää syntiä, vaan pikemminkin itseilmaisun - ja joissain tapauksissa myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen -väline.
Erityisesti Urheilijat tuntuvat suosivan lakattuja mielipiteen ilmauksia. Moskovassa pidetyissä yleisurheilun MM-kilpailuissa nähtiin sateenkaarikynsiä, nyt snookeria pelaava brittimies Ronnie O'Sullivan,44, on lakannut kyntensä vaaleanpunaisiksi rintasyövän vastaista kampanjaa tukeakseen. Hän on itse asiassa ihastunut uusiin pinkkeihin kynsiinsä niin, että on jo ehtinyt ennakkoluulottomasti pohtia, jatkaisiko lakkaamista vielä turnauksen jälkeenkin. Good for him.
Näiden koulumuistojen oli tarkoituskin muistuttaa, ettei kaikki ollutkaan ennen paremmin.
Koulumuistoista vielä... siskoni oli oppikoulun alaluokilla joskus 1960-luvulla. Heillä oli uskontoa opettamassa pappi (selvyyden vuoksi mies, jollette muista, ettei tuolloin vielä ollut naispappeja). Elettiin aikaa, jolloin naisetkin alkoivat käyttää pitkiä housuja muulloinkin kuin vain urheillessa.
Mutta kuinka ollakaan. Pappi oli tulistunut, kun yksi tyttö oli tullut kouluun punaisissa samettihousuissa. Oli käskenyt tytön luokan eteen puhutteluun. Voi syntistä tyttöparkaa.
Lähetä kommentti