Kävin Helsingissä, vaarallisessa kaupungissa. En uskaltautunut ostoskeskuksiin, kuntosaleille, kampaamoihin, museoihin, karaokeen, yökerhoihin tai teattereihin.
Istuin junassa maski kasvoillani, kävelin ystävieni luo ja vietin pari vuorokautta heidän kotinsa virusvapaassa mikroilmastossa.
Teimme ruokaa, nukuimme pitkään, kävimme pienellä kävelyllä ja näimme Maria Veitolan, juttelimme ja katsoimme suosikkiartistiemme esityksiä Youtubesta.
A haluaa aina kuulla David Bowieta ja Grace Jonesia ja Ö turkkilaista iskelmää. Olen yleensä illan siinä vaiheessa Leonard Cohen -tasoisessa hiprakassa.
Tällä kertaa A ei soittanut trumpettia keskellä yötä.
Ö:llä on Suomen ja Turkin kaksoiskansalaisuus, turkkilaisena hän ei voisi matkustaa juuri mihinkään ilman viisumia, nyt suomalaisena maailma on avoin (jos se siis olisi avoin).
Ö keitti turkkilaista jugurttikeittoa, jonka valmistusaineet olivat jugurtti, voi, vesi, kananmunan keltuainen, vehnäjauho ja riisi. Mausteeksi lisättiin suolaa ja minttua. Ei se ollut hassumpaa, aion valmistaa sitä myöhemmin kotona.
A:n kanssa laitoimme ihanaa lasagnea, jota nautimme Amarone punaviinin kera.
Päädyin siihen, että elämä on hyvää, ehkä epätasaista, mutta tällä hetkellä onneksi siedettävää.
2 kommenttia:
Nyt voisit kirjoittaa pienen novellin tuosta toisesta lauseesta, koronan aikaisesta vierailuista kaikkiin noihin, lopuksi karaokebaarin kautta kotiin ja vielä keskiyön trumpetti päälle :) Kuulostaa niin mehukkaalta, täältä näivetyselämästä katsottuna.
Sellaisesta saisi vihapostia! Pitää joka käänteessä korostaa kunnollisuuttaan, maskia, käsien pesua, kotona istumista ja sadan metrin turvavälejä.
Lähetä kommentti