Hyveposeeraus

Luin jokin aika sitten Kari Hotakaisen romaanin Tarina, jossa irvaillaan nykyajan tarinallistumiselle. Emme enää osta sohvaa, puukkoa, lasia tai sukkahousuja, vaan niillä kaikilla pitää olla tarina, jonka ostamme. Romaani kertoo myös maaseudun muuttumisesta Virkistysalueeksi sen jälkeen kun kaikki ovat muuttaneet Kaupunkiin ja ihmisiä on asutettu mm. tyhjiin ostoskeskuksiin.

Tarinassa itseeni iski eniten tarpeemme näyttää hieman paremmilta kuin olemme. Kaunistella elämäämme ja valintojamme. Jonkinlainen hyveposeeraus kuuluu nykyään monen elämään. Sanotaan toista, mutta toimitaan kuitenkin toisin. Tiedän tämän, sillä kuulun itsekin näihin ihmisiin. Mainitsen usein autottomuuteni kuin olisin tehnyt valinnan luonnon hyväksi vaikka todellisuudessa en tarvitse autoa ja auton pitäminen maksaa. Osallistun ulkomaalaistyövoiman riistämiseen vain silloin kun tekee mieli nepalilaista ruokaa. En teetä kenelläkään pimeitä töitä, ellei se ole itselleni todella edullista (no tarpeeksi hyvää tarjousta ei ole vielä tullut).

Saan hyveellisyydestä mielihyvää ja tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kuin muut, vähän kuin uskovainen, joka on välttänyt synnit, mutta joka tarkkailee toisten käytöstä. 

Kävin kuuntelemassa Akateemisen lukupiiriä, jonka vieraana Kari Hotakainen oli. Ennen tilaisuuden alkua kirjailija istui toimettomana ja näytti varsin vaivautuneelta. Kannoin repussani Tarinaa, joka olisi kaivannut signeerausta. Pohdin asiaa aikani, pomppasin pystyyn ja etenin kirjailijaa kohti kuin olisin hypännyt kylmään veteen ja pyysin häntä signeeraamaan opuksen. "Minulla ei ole kynää", hän sanoi, niinpä nappasin läheisestä lukupiiripöydästä kynän. Tähän asti tämä meni ihan hyvin. Sitten aloin höpöttää, että olin tavannut Hotakaisen Kuopiossa vuosia sitten, kun hän vielä seurusteli X:n kanssa. Tähän kirjailija ei sanonut mitään. Myöhemmin muistin ravintolan, jossa silloin istuimme (Lekkeri).  Eihän siitä ole edes neljääkymmentä vuotta.

Jälkeenpäin tietysti hävetti. 

Tilaisuus oli tosi kiva, mieleeni jäi asia, jota en ole Hotakaisen kirjoista huomannut. Niissä ei olla koskaan humalassa. Hotakainen sanoi, ettei hän halua käyttää romaanin henkilöiden käytöksen motiivina alkoholia. 

Kari Hotakainen kertoi, että Ville Viksten kustantamosta oli aikoinaan sanonut, että ammattikirjailijaksi tullaan 30 vuodessa, jonka jälkeen saa olla tarkaana maaneerien kanssa. Minulla ei siis ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla ammattikirjailijaksi toisaalta ehkä merkittäviä maaneerejakaan ei ehdi kehittyä.