Näinä vaikeina aikoina (ironiaa) kirjoittaminen on sallittu nautinto ja piina. Kässäri edistyy hitaasti, mutta vaikka kirjoittaisin kappaleen päivässä, niin joskus vielä se tulee olemaan romaani tai ainakin näyttämään romaanilta.
Toistaiseksi olen saanut elää melko vapaasti, harrastaa, käydä kulttuuririennoissa ja tavata ihmisiä. Olen säästynyt taudilta, mutta kun sen tähän kaiken kansan (liioittelua) nähtäväksi kirjoitan niin virus saattaa jo olla kehossani ja valmistautua iskuunsa.
Näiden sulkuihin laitettujen tehokeinojen kanssa on oltava varovainen, sillä moni on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, muutama teho-osastolle ja jokunen on kuollutkin tautiin, eikä se tietenkään naurata ketään.
Kävin toissapäivänä 60+ kuntosaliryhmässä. Ohjaaja kysyi harrastanko juoksemista, kun minulla on niin hyvä juoksuaskel. Teimme kuntopiiriä, jossa siirrytään laitteelta toiselle ja suoritin juuri kaksiminuuttistani juoksumatolla. Olen vähän kuin ne, jotka menevät työväenopiston espanjan alkeisryhmään vaikka ovat opiskelleet espanjaa jo neljä vuotta.
Joku väitti, että jos ihminen on juossut maratonin, hän ei voi olla kertomatta sitä. Olen joskus muinoin lönkytellyt maratonin Tukholmassa ja sen jälkeen vielä juhlinut laivalla läpi yön. Viimeksi mainittu on jopa merkittävämpi saavutus kuin tuo järjetön urheilusuoritus.
3 kommenttia:
Hyvä postaus! Olen muuten itsekin ajatellut mennä italian kielen alkeisryhmään. Kävin viisi vuotta italiantunneilla ja lopetin vuonna 2014. Tuntuu etten muista mitään. En ehkä oppinutkaan juuri mitään. Nyt voisi aloittaa alkeista taas. Mukavaa loppuviikkoa.
Juuri tuollaisia viisi vuotta kieltä opiskelleita alkeiskursseilla on ja tuntee itsensä tyhmäksi.
:D Itse en kyllä menisi kurssille nolaamaan ketään toista. En ollut omalla kurssillanikaan mitenkään terävimmästä päästä, minulle italian kieli oli ja on vaikeaa. Ja olin tosi laiska tekemään tehtäviä ja läksyjä. Toisaalta siinä ei ole edes mitään järkeä roikkua mukana, jos ei viitsi tehdä oppimisen eteen riittävästi.
Lähetä kommentti