Mesessä

Laitan tähän (luvalla) R:n kanssa Mesessä käymäni varsin tyypillisen keskustelun.

Minä:   Se sinun nenäsuihkeesi on keittosuolaa NaCl 0.9% ja maksaa melkein 9 euroa. Ostin 500 ml samaa litkua apteekista parilla eurolla ja laitan ruiskulla vanhaan nenäsuihkepulloon. Säästö se on pienikin säästö…

R:   Lisää säästövinkkejä: lika lähtee kahvinkeittimestä sitruunalla, soodalla tai etikalla. Rapsuta sokerinpalalla hellanrinkejä. Leikkaa reikäisestä villasukasta varsi pois ja neulo uudet terät. Ota vähän käytetty aviomies, saat siitä uuden veroisen pienellä koulutuksella.

M: Kiitos vinkeistä. Entäs jos ei ole hellanrinkejä? Eikä palasokeria.

R:  Voi sillä sokerilla rapsutella vaikka lattialistoja. En tosin tiedä tepsiikö. Nyt sinun on mentävä ostamaan palasokeria huomenna ja kokeiltava.

 

R: Ja sukkahousuja on säästettävä! Niistä saa leikkaamalla hyviä poninhäntärenksuja! Ja puhelimen voi laittaa sukkahousunterään ja sitten pihlajanoksaan pihamaalla, kun kärräät multaa. Voi vaikka se vähän käytetty mies soittaa! 

 

M: Ennen soittivat, eivät enää. Kokeilin kerran kun tiskialtaassa oli ruskeaa. Toimi.

 

R: Liity eliittikumppaneihin vai onko ne jo retrokumppaneita? 

 

Tässä vaiheessa R raportoi lähistön poikamiehistä nimillä mainiten. Sensuroitu. Yhdellä on oma talo.

 

M: Oma talo on aina plussaa. Onko hiuksia? Omat hampaat?

 

R: On hyvät hampaat ja hiukset. Iso pää ja kauhean isot jalat. Ja on myös iso konehalli, traktori, puimuri, vihreä Avanti (katso mikä se on), Toyota auto ja polkupyörä.

 

M: Kuulostaa hyvältä. Nyt siirryn buduaariini lueskelemaan ja miettimään mitä kaikkea palasokerilla voi tehdä. Palasokeri on uusi sukkahousut!   

 

P.S. Minulla ei ole omaa pihaa, joten en kärrää multaa. 

Järvenpää

Käväisin elämäni ensimmäistä kertaa Järvenpäässä. Olen tiennyt, että kaupungissa järjestetään Puistoblues (tai järjestettiin, silloin kun jotain vielä järjestettiin). Kaupunki kilpailee Sibeliuksesta Hämeenlinnan kanssa. Säveltäjä syntyi jälkimmäisessä ja kuoli ensin mainitussa kaupungissa. 

En ollut tiennytkään, että Järvenpäässä on yli 44 000 asukasta. Kaupunkiin pääsee Tampereelta R-junalla. Meinasin vahingossa hypätä junasta jo Saunakallion pysäkillä.

Kaverini asuvat kauniissa asunnossa järven rannalla. Heillä on koira, joka muistuttaa mustaa lammasta. Hauva meinasi heti alkuun syödä piponi ja hanskani. Kävimme ostoskeskuksessa, jossa oli esillä M:n kauniita akvarelleja. 

Palasin samana päivänä junalla, joka pysähtyi sellaisilla asemilla kuin jo aiemmin mainittu Saunakallio, Jokela, Hyvinkää, Riihimäkin, Ryttylä, Turenki, Hämeenlinna, Parola, Iittala, Toijala, Viiala ja Lempäälä. 

Nyt se on tutkittu, olen 95 prosenttisesti suomalainen ja viisi prosenttia minusta on skandinaavia. En ole yllättynyt. Eräs runoilija ei pitänyt omasta tuloksestaan, sillä se oli tavanomaisempi kuin hän oli olettanut. Minulle tämä kelpaa.

"Tutkimuksessa" löytyi paljon amerikkalaisia kaukaisia sukulaistärppejä. Äidin isä työskenteli aikoinaan laivalla stuerttina ja jäi Amerikkaan, eikä enää koskaan palannut. Myös hänen siskonsa ja ilmeisesti muutakin sukua siirtyi Atlantin yli. Vaimo ja pienet lapset jäivät Suomeen, eikä heitä kai suuremmin kaivattukaan. En tiedä, tästä ei ole oikeastaan koskaan puhuttu.

Kirjoitin terveysongelmista ja siitä miten muiden pitäisi niihin suhtautua (mistä minä tiedän). R soitti, eikä uskaltanut ymmärrettävästi sanoa oikein mitään. Kun kerroin, mistä on kyse, hän sanoi, että luuli minulla olevan vähintään syövän. Syöpäkasvaimet voi usein leikata ja muutenkin tarjolla on hyviä hoitoja ja suuri osa potilaista paranee. Silti on vallalla ajatus, että syöpä on pahinta, mihin ihminen voi sairastua. Jätetään terveydentilani käsittely tässä vaiheessa tähän. 

Osallistun tänään kirjoituskurssiin ja pitää yrittää valmistautua asiaan noin henkisesti ja rakentaa itselleen sopiva työskentelytila kurssia varten. Olisi pitänyt ostaa jotain kivoja terveellisiä välipaloja kuten suklaata ja salmiakkia.

Kalliit silmälasit

Sain maanantaina ikäviä uutisia.  Uutiset koskivat terveydentilaani. No ei se mitään ihan kamalaa ollut, mutta kuitenkin ikävää. Ensin ei tuntunut miltään.

Sitten loikin silmälasiliikkeeseen ja ostin liian kalliit silmälasit. Jo samana iltana kaduin ostostani ja itkin. Seuraavana aamuna minulla oli turta olo. Soitin ystävälle ja kollegalle ja kysyin neuvoa. Toinen ystäväkollega kirjoitti minulle reseptin (en ole saanut uutta VRK-korttiani toimimaan, joten en voinut sitä tehdä itse). Laitoin viestin kolmannelle kollegalle, joka lupasi kirjoittaa lähetteen erääseen tutkimukseen. Laitoin terveyskeskukseen viestin, että toivoisin laboratoriokokeita ja sain vastauksen, että minulle on tehty lähete laboratorioon. Hain lääkkeet apteekista. Kävelin kymmenen kilometriä. Otin HBO maxin. Toiminta helpotti oloani.

Kävin parissa päivässä läpi uhman, typerän käytöksen (liian kalliit silmälasit ja HBO max), itkun, turtumuksen, toiminnan ja asettunut uuteen normaaliin.

Jos joku kertoo sinulle muutoksista terveydentilassaan (ne ovat harvoin positiivisia), niin voisin antaa pari neuvoa (vaikka et niitä pyydäkään). Kuuntele. Älä anna neuvoja, ellei toinen niitä erikseen pyydä. Älä kerro tuttavistasi, ystävistäsi tai työkavereistasi, joilla on samoja terveysongelmia. Anna apua, jos sitä pyydetään. Älä hylkää, vaikka tästä ihmisestä tulee hetkeksi ikävää seuraa. En ole noudattanut näitä ohjeita, ikävä kyllä.

Olen kertonut tämän aiemminkin, mutta ei se mitään. Potilaat kertoivat aikoinaan lääkäristä, jonka sukunimi oli Tamminen. Kun Tammiselle meni valittamaan jotain vaivaa, hän sanoi kärsivänsä samasta ongelmasta ja jos kyseessä oli naistenvaiva, hänen vaimollaan oli ollut se sama. Potilaat kutsuivat lääkäriä tuhannen taudin Tammiseksi. 

P.S. Olen nyt saanut paljon myötätuntoa. Kiitos! Pitää sanoa, etten ole tässä kuolemassa vaan terveen urheilullisen ihmisen kehonkuvani on rikkoutunut. Ei mitään hätää. En halua avata tätä asiaa sen paremmin.

Imartelevat farkut

Fingerpori on muokannut aivojani pysyvästi. Näin Hesarissa mainoksen "imartelevista" kevätfarkuista. "Olet älykäs, kaunis, seksikäs ja kirjoitat hyvin", voisivat farkut kannustaa minua. Sellaiset kevätfarkut haluaisin. Kevätfarkut saavat valehdella!

Yritin asentaa uutta VRK-korttia läppärilleni siinä onnistumatta. Tarvitsen korttia, kun kirjoitan tai uusin reseptejä. Omistan kahdeksan vuotta vanhan MacBook Airin, joka toimii sinänsä erinomaisesti, mutta VRK-kortin asentamiseen tarvittavaa ohjelmaa en saa enää toimimaan. Turhauttavaa. 

Olen saanut jonkinlaista mielen tyyneyttä, sillä en enää raivostu moisesta. Ooom. Menen apteekkiin ja teen "puhelinreseptin". 

Katsoin eilen pari osaa suomalaista ihan kelvollista televisiosarjaa Mieheni vaimo. Onko olemassa joku musiikkipankki, josta näiden sarjojen melankolinen tunnusmusiikki kaivellaan?  Kyse ei siis ole vain suomalaissarjojen musiikista vaan samaan joukkoon kuuluvat amerikkalaiset ja pohjoismaiset tummat rikossarjat. Pidin kyllä musiikista, jonka tekijöitä en löytänyt googlaamalla enkä myöskään sarjan lopputeksteistä. Välillä voisi olla reipasta käyttää vaikka suomalaista hevimusiikkia. 

Aluevaalit on käyty. Olen iloinen siitä, ettei "bensan hinta, maahanmuutto ja liian kunnianhimoinen ilmastopolitiikka" -populismi voittanut. Ikävää, että tällä vaalisysteemillä joku kunta saattoi jäädä kokonaan ilman omaa edustajaa. 

Tästä tuli jonkinlainen salaatti. Mitä jääkaapista sattui näin korona-ajan maanantaina löytymään.

Tosielämää

Suunnittelen päivän ulkoiluannoksen nauttimista ja istun keittiössäni merinovillakerrasto ylläni. Kirkasvalolampun loiste valaisee kasvojani. Äänestysvelvollisuus on suoritettu jo etukäteen, joten ei tarvitse vaivata päätään ajatuksilla siitä, ketä äänestää ja mistä oikein on kyse.

Areenasta löytyy kahdeksanosainen tositelevisosarja (I väntan på dig), jossa seurataan neljän äidin raskausaikaa ja synnytystä. Raskauteen näyttää kuuluvan raskausvalokuvaus, jota varten tuleva äiti meikataan, puetaan paras mekko päälle ja äitikandidaatti kaappaa raskausvatsan halaukseensa. Raskausajasta täytetään kirjaa. Synnytyksessä hengitetään ilokaasua ja pistetään epiduraali. 

Kun synnytin ensimmäisen lapseni, olin lääketieteen opiskelija ja suorittanut jaksoni synnytysosastolla, joten minulla oli jonkinlainen kuva hommasta. Kätilöt olivat pelottavia. Seurasin yksihuoltajaäidin synnytystä. Kun kätilö ompeli episiotomiahaavaa, nuori äiti valitti vienosti. Kätilö sanoi "Haluatko sinä, että tämä ommellaan, vai et".

Koska tahdoin antaa itsestäni vahvan ja vaivattoman synnyttäjän kuvan, en vaatinut synnytyksessä mitään, tosin silloin epiduraalin saaminen olisi ollut vaikeampaa kuin nykyään.  Kun toinen lapseni syntyi, olin jo valmis lääkäri. Odottelin pitkään kotona, istuin keinutuolissa ja katsoimme videolta Stanley Kubrickin Hohtoa. Ilman epiduraaleja ja ilokaasuja mentiin nytkin. Synnytyskipu on voimakkain kipu, jota voin edes kuvitella. On upeaa, että sitä hoidetaan.

Sarjassa esiintyy nuori peruskoulua lopetteleva tyttö, joka odottaa lasta yhtä aikaa äitinsä kanssa. Äiti ehtii saada yhdennentoista jälkeläisensä ennen tyttärensä esikoista. Äiti on mukana, kun nuoren naisen lapsi syntyy. Serkkuni oli aikoinaan raskaana samaan aikaan lapsensa kanssa. En voisi kuvitella, että edes keskustelisin äitini kanssa synnytyksestä. 

Lapseni ovat jo aikuisia. Heillä on oma elämä, puolisot ja vakituinen saunavuoro. 

Kiinteistönhoitaja

Eilen urheilukelloni suositteli leikittelemään nopeuksilla. Leikittelin liikkumalla rauhallisesti lumituiskun keskellä. 

Luen taas kerran romaania, jonka päähenkilö muistuttaa kovasti sen kirjoittajaa (Anja Snellman, Kaikki minun isäni). 

Kuinkahan monta romaania kirjailijoista onkaan kirjoitettu? Onko muita ammatteja? Missä ovat asesepät, betonilaborantit, floristit tai eräoppaat? Eikö pitäisi vihdoin kirjoittaa kirja kiinteistönhoitajasta? Kiinteistönhoitajasta on huomattavasti enemmän hyötyä kuin kirjailijasta ja hänen työpäivänsä on vaihtelevampi.

Naapuristani purettiin kerrostalo. Tilalle rakennetaan uusi, ehompi ja korkeampi rakennus. Kun uutta pytinkiä paalutettiin, sohvani tärisi pelottavasti. Nyt näen ikkunastani nostokurjen, joka kurottelee kohti taivaita. 

Pirkka-merkillä on tarjolla vegaanisia pakastepullia! Aion käyttää niitä laskiaispullien materiaalina. Ostan vielä vegaanista kermaa muistuttavaa nestemäistä ainetta, jonka saa vaahdotettua ja jolla pullan puoliskot voi liimata yhteen. 

Olen juonut aamukahvit ja ripittäytynyt teille. Päiväni murmelina voi alkaa.

Kokeile eri nopeuksia

En ole aikoihin raportoinut hiipuvasta urheilukellostani. Kello vaatii jatkuvia latauksia, vaikka en käytä sitä urheilusuoritusten mittaamiseen vaan mittaan aikaa. 

Kellonajan alapuolelle ilmaantuu päivittäin joku pienellä präntillä kirjoitettu teksti, jota en näe. Yhtenä iltana, kun makasin jo sängyssäni, kello osoitti elonmerkkejä ja oli pakko katsoa mitä sanottavaa sillä oli. Kellotaulun alaosassa luki Kokeile eri nopeuksia. 

Olen viime aikoina lukenut kaksi kirjaa, joiden henkilöistä yksi tai useampi on ollut aktiivisia kristittyjä: Jonathan Franzenin Crossroads ja Sally Rooneyn Kaunis maailma, missä olet. Näissä romaaneissa uskonto toimii henkilöiden lohtuna ja moraalisena tukena. Ei  pedofiilipappeja tai muuta epämiellyttävää. Tosin Crossroadsin pappi kuolaa sievän seurakuntalaisen perään. 

Olen seurannut Instassa hauskaa naispappia. Kun kohta kaikki ovat eronneet kirkosta, tuntuisi ajatus kirkkoon liittymisestä suorastaan radikaalilta teolta. Sanna Marin kehottaa Instassa ihmisiä olemaan armollisia itselleen. Tosin kyse ei ole Jumalan armosta, jota naispapin mukaan ei tarvitse ansaita. 

Urheilukelloni ei tunne armoa. Nyt se suosittaa intervalliharjoituksia. 

Etäjumppa

Tein Työväenopiston Kehon liikkuvuus ja voima -jumpan videolta. Suoritusta varten asettelin padini valokuvatelineeseen makuuhuoneen lipaston päälle. 

Ohjaaja aloitti jumpan varastolta näyttävässä tilassa ja jumpan loppuosa oli kuvattu ohjaajan olohuoneessa. Olohuoneen sisustus oli haalea ja hieman persoonaton. Vaalea matto ja verhot, valkoiset seinät ja televisiotaso. 

Itse jumppasin makuuhuoneen lattialla. Kattolamppu sai pari osumaa pään yläpuolella heiluvista käsistäni, lattialiikkeissä vasen käsi ei mahtunut tekemään täyttä liikerataa vaan pysähtyi sängynjalkaan. Huomasin, että pitäisi imuroida. 

Opin uuden liikkeen: Leveä kuminauha asetellaan takaraivolle, kuminauhaa vedetään molemmilla käsillä ja samalla takaraivoa painetaan kuminauhaa vasten. Vahvistaa niskan alueen syviä lihaksia. Liikeen jälkeen hiukset olivat sähköiset ja leijuvat ilmassa kuin painovoimaa ei olisikaan.

 

Jossain täytyy olla jotain

Minun piti esiintyä kirjallisuustapahtumassa Tampereen lääketiedepäivien yhteydessä, mutta tilaisuus peruttiin jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen kerta oli pahin, nyt olen tottunut. 

Tänään oli tarkoitus matkustaa tapaamaan kurssikaveria. Hän on kipeä ja oli menossa koronatestiin, joten en lähde Järvenpäähän. Liikuntaryhmien aloitus on siirtynyt jonnekin tulevaisuuteen. 

Kävin eilen M:n kanssa lounaalla ja äänestin. Nuori vaalitoimitsija selitti tarkkaan miten toimitaan. Liimailimme kirjekuoria. Teki mieli sanoa, etten ole täällä ensimmäistä kertaa. Äänestykseen muodostui pieniä jonoja. Join vaalikahvit.

Seuraan Areenasta brittipoliisisarjaa Manhunt. Toisen kauden viimeinen jakso on vielä näkemättä.  Onko tutkittu, miksi ihmiset haluavat vapaaehtoisesti katsoa rikosjuttuja? Rakkaustarinat ymmärrän hyvin, mutta miksi murhat ja raiskaudet innostavat? Olen lukenut Hesarista juttuja realimaailman raiskaustutkinnasta. Ennen kuin oikeuteen asti päästään, saattaa mennä jopa pari vuotta, joka on kohtuutonta. 

Kerttu kiertää ympärilläni ja huutaa määräilevään tyyliinsä. Kerttu ei mau'u kuten kissat yleensä vaan sen kommunikaatio on äänekästä ja käskevää. Kerttu olisi voinut tehdä menestykkään uran armeijassa. "Haluan märkäruokaa!" se huutaa. Yritän selittää, että eläinlääkäri on huolissaan sen painosta ja että se saa Shebaa sitten illalla. Nälissään ei tarvitse olla, sillä raksuja on onneksi aina tarjolla.  

Kun Kerttu lopulta ymmärsi, että minulla on toimivat puolustusvoimat, se luovutti ja perääntyi nojatuoliinsa.

Aluevaaliehdokkaat jäällä

Olen kävellyt kahtena päivänä Siilinkarille. Näsijärven jäälle on aurattu ura luistelijoita varten ja siellä meni jokainen omalla persoonallisella tyylillään. Kaunoluistimilla, hokkareilla, retkiluistimilla, potkurilla ja nastalenkkareilla (minä). Jää paukkui ja tuli täysin epärealistinen pelko, että se pettää allani. Tänään jäälle oli muodostunut harjanteita, sillä  jääpeite on laajentunut. 

Kolme Vihreiden aluevaaliehdokasta tarjoili jäällä teetä, glögiä, kuumaa mehua ja pipareita. Join mehua ja söin piparin, johon oli kirjoitettu sokerikuorrutteella 119. Keskustelin hetken numero 163:n kanssa.  

Paluumatkalla ostin Tallipihalta kaksikerroksisen laskiaispullan. Sen siististi syöminen oli mahdotonta. 

Kävin perjantaina kylässä Kangasalla. Tunnen paikkakunnan julkisen liikenteen paremmin kuin isäntäväki. 

Teimme lounasta, minä koputtelin granaattiomenasta siemeniä salaattiin, muut suorittivat vaativampia tehtäviä. Tuli voimakas halu tanssia, joten pyysin musiikkia ja tanssimme keittiön laittialla. Kokeilimme moshaustakin, mutta se ei sujunut kovin hyvin, sillä meillä on niin lyhyeksi kynityt hiukset. Mieshenkilöllä olisi ollut ponnari, mutta hän kieltäytyi moshaamasta. 

Poikani kaveri näki aikoinaan minun tanssivan ja sanoi ihmetellen "Aikuinen tanssii".  Googlasin "jokaisella on oikeus" ja sain tulokseksi "jokaisella on oikeus harjoittaa liiketoimintaa", "elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen", "sananvapauteen", "maksuttomaan perusopetukseen" ja muuta ylevää. Lisäisin vielä "jokaisella on oikeus tanssia Abban Dancing Queenin tahdissa".

Voidaanko kotiuttaa?

Sairaalatyötä on aina vaikeuttanut potilaspaikkojen suhteellinen niukkuus. 

Päivystäessä on pitänyt miettiä mihin tämä potilas mahtuisi vai pärjäisikö mitenkään kotona. Osastoa kierrettäessä on päivittäin pohdittu voisiko potilas nousta vuoteestaan ja lähteä kotiin. Itse asiassa tämä on ollut usein se ensimmäinen ajatus. Onko siellä kotona ketään ja voisiko kotihoito käydä potilasta hoitamassa. Entä löytyisikö terveyskeskuksen vuodeosastolta paikkaa jatkohoitoa varten. 

Tehokkaasti potilaita kotiuttava lääkäri on ollut osastohenkilökunnan silmissä hyvä lääkäri.

Vuosien mittaan sairaaloiden toimintaa on tehostettu lopettamalla osastoja ja lisäämällä avohoitoa. Näin on säästetty kustannuksia, sillä rahallisesti potilas kannattaa majoittaa yöksi vaikka hotellin Tempur-patjalle kuin siihen epämukavaan sairaalasänkyyn. En siis pidä ihmeenä, etteivät sairaalapaikat tahdo nyt riittää.

Luin Ferdinand von Schirachin (nimestä meinaa aina jäädä yksi c-kirjain pois) erinomaisen novellikokoelman Rikoksia.  Schirach (kahdella c:llä) on ammatiltaan juristi ja novellit perustuvat ainakin löyhästi tositapauksiin. 

Päästäni löytyisi aineisto vastaavaan potilastapauksia sisältävään kirjaan, mutta olisiko sellaisen kirjoittaminen mahdollista? Vaikka kuinka etäännyttäisi novellit tosielämästä, niin olisihan se loukkaavaa ja lääkärin ammatin väärinkäyttöä.

Päivänpolttavia kysymyksiä

Kävin Ruohonjuuressa ostamassa ravintohiivahiutaleita, joten kotivegaaniuteni on noussut ihan uusiin sfääreihin. . 

Ruohonjuuresta löytyy sellaisia tuotteita kuin luuliemijauhe, ruususiirappi, havupuu-uutejuoma, tomumainen makeuttaja (kuuluu ketoalkuisiin tuotteisiin, joita näytti olevan paljon) ja hyönteisravinto kissalle (Kerttu tykkää kärpästen metsästämisestä). Täytyy myöntää, että katsoin nämä verkkokaupasta, joten ruususiirapin etsijät, tarkastakaa saako sitä Tampereen myymälästä. 

Ostin ravintohiivahiutaleita. Olivat tarjouksessa. Ne näyttävät hilseeltä, jota irtoaa hankalaa psoria sairastavan henkilön ihosta. Hiutaleet maistuvat miedosti juustoiselta. Ripottelin palak paneer -annokselleni. 

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnistynyt. Ihan kiva, kun vaan tietäisi ketä äänestää. Tein vaalikoneenkin, mutta siinä kysytään asioita, joihin valitut tuskin pystyvät vaikuttamaan, kuten miten julkisia menoja säädellään (nostamalla veroja vai menoja karsimalla) tai mielipidettä ilmastonmuutoksen hoitamisesta. Toki nämä kertovat jotain ehdokkaan arvoista. 

Neljä kurssikaveriani on ehdokkaana, mutta kukaan heistä ei asu Pirkanmaalla. Tahtoisin äänestää henkilöä, joka tuntee hyvin terveydenhuoltoa ammattinsa vuoksi. En halua äänestää elementtisaumaajaa, rakennusmestaria, huoltoteknikkoa tai diplomi-insinööriä.

Vegaaninen "munakas"

Miksi hotelliaamiaiseen kyllästyy, vaikka tarjolla on monenlaisia herkkuja? Kotiaamiaiseni koostuu lähinnä soijajugurtista, leivästä, tomaatista, paprikasta ja kahvista. Kukaan ei jaksaisi syödä joka päivä yhtä ja samaa lounasta. 

Valmistin vegaanista munakasta. No jaa. "Munakasta" varten sekoitettiin kikhernejauhoa ja vettä, mömmö maustettiin ja paistettiin öljyssä. Ei se pahaa ollut. Ehkä oli virhe odottaa kikhernelätyltä samaa kuin munakkaalta. Lätyn päälle olisi ehkä voinut ripotella marjoja.

Järjestimme ystävän kanssa "elokuvakerhon" ja katsoimme Areenasta elokuvan Ensilumi. Elokuva kertoi vastaanottokeskuksessa asustavasta perheestä, joka odottelee oleskelulupaa. Ensilumi oli sympaattinen, mutta jotenkin halvalla tehdyn oloinen, mitä se lienee ollutkin. Elokuvan lapset olivat luonnollisia ja liikuttavia. 

Söimme blineja, joiden kanssa oli tarjolla vegaanista "mätiä", säilöttyjä rapuja, sipulia, suolakurkkua, kananmunaa ja smetanaa. Kaikkea söin ja join lasillisen punaviiniä. Vegaaninen "mätikin" menetteli.

Lähden kampaajalle, joka onkin päivän ehdoton kohokohta.

Haaste

Tekisi mieli lähteä jäälle hiihtämään, mutta hinku ladulle ei kuitenkaan ole niin suuri, että jaksaisin kivuta vintille ja kaivaa sukset esille. Missä ovat suksivoiteet? Entä monot? Kuinka kauan hiihtokeli jatkuu?

Vegaanihaaste lähettää minulle päivittäisiä viestejään.  Niiden aiheena ovat olleet mm. ravintohiivahiutaleet, joilla saa ruokiin juuston makua ja kai ne jotain ravintoaineitakin sisältävät. Jotkut ripottelevat tuotetta aamupuuron päälle. 

Opiskeluaikoina ryhdyimme syömään valkosipulia, jota joku nimitti älykköjen ketsupiksi. Ystäväpariskunta pusersi valkosipulia aamupuuroonkin.  Ei se pahaa ollut. Haisimme jatkuvasti valkosipulille. Jotkut olivat hillitympiä ja pyyhkäisivät salaattikulhon reunat valkosipulinkynnellä. 

Opiskeluaikoina opin syömään oliiveja. Olen ostanut oliiveja sekä suolaliemessä että öljyssä. A:n kumppani on syntyään turkkilainen ja hänen isänsä osti (jos oikein muistan) tuhat kiloa oliiveja. Osasta puristettiin öljyä ja osa syödään oliiveina. Sain tietää, että oliivit fermentoidaan ja suolataan ennen käyttöä. Ö:n isän oliivit säilytetään kuiviltaan muovisissa Coca Cola -pulloissa. Löysin vastaavan tuotteen läheisestä etnisestä ruokakaupasta. 

Radiossa käynnistyi jumalanpalvelus, joten on aika lähteä ulos. 

Kotivegaani

Amerikassa kaikki on suurta: autot, talot, pihvit ja romaanit. Välillä mietin maksetaanko USA:ssa kirjailijalle sivumäärän mukaan. 

Luin tänä aamuna loppuun Jonathan Franzenin yli kuusisataasivuisen teoksen Crossroads. Crossroads kertoo Hildebrandtin pappisperheestä 70-luvun amerikassa ja se on ilmeisesti trilogian ensimmäinen osa. Romaanin loppu jäikin sopivan avoimeksi. Kirjassa puhutaan paljon uskosta ja moraalikysymyksistä, mutta toisaalta se on hyvinkin koukuttava, enkä olisi voinut jättää sitä kesken.  

Olen löytänyt nimen nykyiselle ruokavaliolleni: olen kotivegaani. Kotivegaanius on sukua kaappijuoppoudelle. Jälkimmäisestä en kuitenkaan kärsi. Osallistun vegaanihaasteeseen. Suosittelen, vaikka ette söisikään vegaanisesti. Kukaan ei sitä vaadi. Osallistuessaan saa päivittäin sähköpostia, joka sisältää kivoja reseptejä.

Nykyään Facebook aiheuttaa minulle epämiellyttäviä tuntemuksia. Olen alkanut inhota sitä, että haluan huvittaa ihmisiä ja sitten kyttään tykkäyksiä. Toisaalta toisten päivitykset saavat halun kirjoittaa jotain inhottavaa, enkä enää pidä itsestäni. Some varastaa aikaani. Aion pysyä poissa sieltä ainakin kuukauden loppuun, saa nähdä miten käy. Face ei haluaisi millään päästää minua irti vaan lähettelee imeliä houkutteluviestejä sähköpostiini. 

Porraskäytävässä

Kuulin eilen porraskäytävästä tömähdyksen, mutta ajattelin, että ainahan rappusista töminöitä kuuluu.  

Päätin viedä biojätteet ja tehdä pienen kävelyn, sillä olihan ilta poikkeuksellisen kaunis ja talvinen.  Kymmenestätuhannesta puuttui vielä kolmetuhatta askelta.

Kun astuin ulos ovestani, näin iäkkään naisen makaavan selällään porrastasanteella. Jalat sojottivat ylös kohti seuraavaa porrastasannetta, ylävartalo ja pää lepäsivät tasaisella alustalla. Samaan aikaan portaita laskeutui nuori nainen Burana-tabletit mukanaan. Selvisi, että Buranalla oli tarkoitus hoitaa vanhemman naisen käsikipua. Varmaan kipua olikin, sillä ranne oli virheasennossa. Katsoin kättä turvavälin päästä. Vanha nainen tuoksahti viinalta ja hänen habituksensa oli suttuinen. 

Nuori nainen oli ihanan empaattinen ja nyökytteli, kun toinen voivotteli lattian rajasta sitä, että oli tullut juotua ja kaaduttua. Minä kehotin soittamaan yksiyksikahteen. Vanha nainen surkutteli rahanmenoa. Sitten portaita laskeutui nuoren empaattisen naisen mies, joka lupasi avata alaoven, kunhan ambulanssi saapuisi. 

Sanoin, että taidattekin tässä jo pärjätä ja lähdin ulos ja kun palasin, porraskäytävä oli tyhjä. Koko illan sitten mietin tuota elämän kuluttamaa naista ja toisaalta nuorta naista ja hänen empaattisuuttaan. Maailma ei ole tyystin piloilla.

Lukeminen tekee ihmisestä onnettoman

Tänä aamuna puhelimeni on kilahdellut tiuhaan. Saan ilmoituksia kirjastosta tilaamistani kirjoista. Ne putkahtavat jostain syystä aina samaan aikaan.

Seuraan Facessa erilaisia kirjaryhmiä. Kun joku pyytää kirjasuosituksia vaikka huumorikirjoista, niin eräät ehdottavat toistuvasti sellaisia teoksia kuin Alastalon salissa tai Seitsemän veljestä. Joku suosittaa aina Sinuhe egyptiläistä, kysytään sitten kirjalahjavinkkiä mummolle tai ekaluokkalaiselle. Ei ihme, etteivät kaikki halua aloittaa lukuharrastusta. 

Nyt kun lehdet ovat pitkään suitsuttaneet lukemisen hyödyllisyyttä, oli virkistävää lukea Facebook-ystävän toinen näkökulma. Ehkä lukeminen tekee ihmisestä onnettoman. Tai onnettomat lapset kulkevat nenä kiinni kirjassa, koska heillä ei ole kavereita tai mitään muuta tekemistä. Voisiko tanhuaminen, penkkiurheilu tai rumpujen paukuttaminen olla kuitenkin parempi harrastus? Tunnen paljon kirjaihmisiä, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että kirjoille eläminen on hyvä asia. Vaikka lukutaito on hyödyllinen jokaiselle, niin moni meistä kirjaihmisistä on melankoliaan taipuvainen.

Ovatko äänikirjat sitten pirun keksintö? Eikö äänikirjojen kuunteleminen pikemminkin osoita, että ihmisellä on muutakin elämää kuin istua nenä kiinni kirjassa? Äänikirjatyyppi on rationaalinen: Hän liikkuu, siivoa tai kulkee työmatkoja samalla kun nauttii kaunokirjallisuudesta. 

Lukijoissa on tarinaihmisiä ja niitä, jotka vannovat kauniin ja omintakeisen kielen nimeen. Tarinaihmisten, samaistujien ja onnellisista lopuista pitävien katsotaan olevan huonompia lukijoita kuin runollisesta käsittämättömästä sekasotkusta nauttivien. Jotkut tykkäävät olla eksyksissä ja toiset haluavat löytää perille.   

Vaikka rakkaus on liian suuri sana, niin rakastan kirjoja, mutta tuskin se tekee minusta parempaa tai onnellisempaa ihmistä. En vaan osaisi elää ilman.

Hyvää vuotta 2022!

Sain liesituulettimen suodattimen irrotettua. Olen yrittänyt kiskoa sitä tuulettimesta vuoden verran. Pesin suodattimen astianpesukoneessa ja onnistuin rusauttamaan sen takaisin paikoilleen. Tästä tulee hyvä vuosi.

Minulla todettiin viime vuonna uniapnea. Nukun yöt maski naamallani, enkä pysty raapimaan kutisevaa nenääni. Kyljen kääntäminen on projekti. Sängyssäni ei pyöri kiihkeä rakastaja vaan muoviletku. En kuitenkaan enää nuku päiväunia! Rohkaisen väsyneitä naisia ottamaan tämänkin diagnoosin mahdollisuuden huomioon. Se ei ole vain ylipainoisten miesten ongelma. 

Olen liikkunut paljon, kävellyt ja harrastanut ryhmäliikuntaa silloin kun hallitus ja Avi on sen suonut. Olen rakastunut vesijumppaan ja ostanut kitkakengät.

Lukemistani kirjoista mieleen ovat jääneet Sirpa Kähkösen Vihreä sali, Deborah Levyn Mitä en halua tietää ja Elämisen hinta sekä Tove Ditlevsenin Lapsuus.  Elizabeth Stroutin teokset ovat ilahduttaneet kuin hyvä ruoka ja punaviini, jota nykyään juon kovin harvoin. Nyt jää varmasti monta erinomaista kirjaa mainitsematta, mutta nämä tulivat spontaanisti mieleen, ehkä siksi, että olen lukenut ne loppuvuodesta. 

Olen käynyt teatterissa, konserteissa ja elokuvissa tavallista vähemmän, eikä sieltä nouse mieleeni suuria elämyksiä. Sen sijaan ihmisten kohtaaminen on ilahduttanut.

Hyvää vuotta 2022!