sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Haaste

Tekisi mieli lähteä jäälle hiihtämään, mutta hinku ladulle ei kuitenkaan ole niin suuri, että jaksaisin kivuta vintille ja kaivaa sukset esille. Missä ovat suksivoiteet? Entä monot? Kuinka kauan hiihtokeli jatkuu?

Vegaanihaaste lähettää minulle päivittäisiä viestejään.  Niiden aiheena ovat olleet mm. ravintohiivahiutaleet, joilla saa ruokiin juuston makua ja kai ne jotain ravintoaineitakin sisältävät. Jotkut ripottelevat tuotetta aamupuuron päälle. 

Opiskeluaikoina ryhdyimme syömään valkosipulia, jota joku nimitti älykköjen ketsupiksi. Ystäväpariskunta pusersi valkosipulia aamupuuroonkin.  Ei se pahaa ollut. Haisimme jatkuvasti valkosipulille. Jotkut olivat hillitympiä ja pyyhkäisivät salaattikulhon reunat valkosipulinkynnellä. 

Opiskeluaikoina opin syömään oliiveja. Olen ostanut oliiveja sekä suolaliemessä että öljyssä. A:n kumppani on syntyään turkkilainen ja hänen isänsä osti (jos oikein muistan) tuhat kiloa oliiveja. Osasta puristettiin öljyä ja osa syödään oliiveina. Sain tietää, että oliivit fermentoidaan ja suolataan ennen käyttöä. Ö:n isän oliivit säilytetään kuiviltaan muovisissa Coca Cola -pulloissa. Löysin vastaavan tuotteen läheisestä etnisestä ruokakaupasta. 

Radiossa käynnistyi jumalanpalvelus, joten on aika lähteä ulos. 

1 kommentti:

shipra shah kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.