Osallistun ihanalle runokurssille. Runojen kirjoittaminen ei ehkä olekaan jotain ihan mystistä, sellaista johon pystyvät vain terävimmät älyköt. Oudot hyypiöt, jotka kauhovat aivoistaan arkeen kuulumattomia sanayhdistelmiä.
Kotitehtäväksi saimme jonkun luonto-objektin kotiin kantamisen ja luontorunon kirjoittamisen. Tarkoitus oli käyttää kaikkia aisteja. Toin kotiin vaahteranlehden. Valintani ei osoita räjähtävää luovuutta. Paijasin ja haistelin lehteä ja kuuntelin mitä se sanoi. Sillä ei ollut mitään asiaa minulle.
Luin Riina Katajavuoren Vasemman käden runot (Tammi, 2023). Olin kuullut, että kirjasta löytyy runo, joka on saanut inspiraationsa Hailuodon hautausmaalta, jossa minäkin olin kävellyt innoitusta löytämättä. Huhu piti paikkansa.
Siteeraan pätkän kokoelman "nimirunoa": Vasemman käden runot/ kirjoitetaan hitaasti ja huomaamatta/ silloin kuin pitäisi tehdä jotain muuta. Pidän kovasti tästä ajatuksesta (pidin myös kyseisestä runokokoelmasta). Tykkään myös kurssilla mainitusta termistä "napostelukirjoittaminen". Minua eivät elämän synkät virrat inspiroi.
Netistä olen huomannut, että Kuura ja karkaileva isomummo on ilmaantunut tipoittain joihinkin kirjastoihin täällä ja muualla. Varsinkin muualla. Miksi kukaan kälviäläinen, petäjävetinen, kivijärveläinen tai valkeakoskelainen ei lainaa sitä? Kysyn vaan. Kuura ja isomummo kärsivät tästä ostrakismistä (=sosiaalinen hyljeksintä ja torjunta).
1 kommentti:
Jee,minua odottaa Kuura ja Mummo torstain hakua Eräjärven pikkukirjastosta,olen ollut varauslistalla jo kesästä asti ja nyt sen saan hakea,hauskaa...
Lähetä kommentti