keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Nyrkkisääntö

Tehy kampanjoi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla yleistä väkivaltaa vastaan Nyrkkisääntö-kampanjalla. Jokainen voi maalata silmänsä mustaksi tai laittaa nyrkkinsä silmän peitoksi ja jakaa kuvansa somessa.

Kampanja koskee hoitotyötä tekeviä henkilöitä. Viimeisimmässä Lääkärilehdessä oli juttu lääkäreistä, jotka ovat joutuneet potilaan tai kollegan vainoamiksi. 

Työskentelin 80-luvun loppupuolella osastolla, jossa makasi pieni vaarattoman näköinen mummo. Kädet lepäsivät sievästi peitolla ja päätä peitti huivi, joka oli solmittu tiukasti leuan alle. Sanoin vanhukselle, että hän pääsisi samana päivänä kotiin. Silloin mummo löi yllättäen minua nyrkillä kipeästi olkavarteen. Pienestä kädestä löytyi hämmästyttävän paljon voimaa. Hän ei sitten vissiin halunnut lähteä kotiin. Jotkut eivät halua. En muista, mitä sitten tapahtui. Minua taisi koko episodi huvittaa. Selvisin mustelmalla.

Luokkakaveriani (psykiatri) potilas löi puukolla hartiaan ja hänelle jäi siitä pysyvä hermovamma. Ehkä potilas oli psykoosissa. 

Humalaiset ovat päivystyksessä uhkailleet, mutta ne uhkaukset olen jo unohtanut. 

Luin netistä, että Kuura ja karkaileva isomummo on jo tilattavissa Karistolta, Suomalaisesta kirjakaupasta ja Adlibrikseltä. Tottahan kaikki sen hankkivat. 

4 kommenttia:

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Eräällä pienellä paikkakunnalla, joka sittemin joutui kuntaliitoksen uhriksi ja on nyt viimein "kaupunginosa" (keskustaan matkaa yli kolmekymmentä kilometriä, välissä pelkkää metsää) toimi vanhainkoti vielä reilu vuosi sitten. Siellä käynyt kampaaja kertoi että välttääkseen väkivaltaisen kohtelun, hänen piti ostaa paria mummoa ja yhtä vaaria varten erilaisia makeisia. Muutoin parturoinnista ei olisi tullut muuta kuin mustelmia.

Kyselin jo toisaaltakin mutta kun sinä tiedät kirjojen maailmasta niin paljon, niin osaatko sanoa onko suomalaisista taiteilijoista (taidemaalarit, kulta . ja hopeasepät, kuvanveistäjät, keraamikot etc.) ja heidän töistään yksissä kansissa olevaa teosta?
Olen nähnyt yhden eräässä antikvariaatissa ja yritin ostaa sen, mutta puljun pitäjä sanoi ettei se ole myynnissä vaan hänen omansa. Harmi kun en muista sen kirjan nimeä mutta en ole mistään netin syövereistä vastaavaa löytänyt.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En osaa vastata, mutta tuli mieleen Peter von Baghin Sininen laulu: Itsenäisen Suomen taiteiden tarina, joka näyttää olevan vuodelta 2007.

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Kiitos tuhannesti! 💕
Minäpä tutustun tuohon Siniseen lauluun.

Anonyymi kirjoitti...

"Sininen laulu" sai Tieto-Finlandian vuonna 2007. Kirjaa edelsi samanniminen, peräti 12-osainen televisiosarja. Toivotaan, että YLE uusisi sen taas joku kerta; ihan kaikki uusinnatkaan eivät sentään ole pahasta...