tiistai 31. lokakuuta 2023

Unelmasalkku

Uimahallissa oli sunnuntaina vilskettä. Eläkeläisiä ja lapsiperheitä. Pukuhuoneessa yhteisen kaappijonon edessä penkillä puuhasteli keski-ikäinen yskivä nainen. Katsoin tarkemmin, vaikutti siltä, että hän teki koronatestiä. Uimahallin tiloissa! Sanoin: "Et kai sinä ihan oikeasti tee koronatestiä". Hän myönsi tekevänsä, mutta lisäsi "Ei minulla ole koronaa". Testi näytti olevan sellainen, jossa pystyi koronapikatestin lisäksi tekemään vastaavan influenssatestin. Siinä hän sitten rassasi puikolla nenäänsä. Hän jäi pipetoimaan näytteitä, kun minä poistuin. En jäänyt odottamaan testin tulosta. 

Nainen ajatteli, että kaupungin tilat ovat hänen omiaan ihan siinä missä oma olohuonekin. Uimahallin pukuhuoneen kalusteita hän ei ollut päässyt valitsemaan, mutta hän sai mielestään käyttää penkkiä työpöytänään. Hänelle ei ollut tullut mieleen jäädä kotiin flunssaa sairastamaan.  Samat ihmiset varaavat kahvilapöydät takeillaan, juttelevat elokuvateattereissa ja vastailevat kännykkään konserteissa. 

Osallistun Unelmasalkku-kisaan. Siinä jokainen sai 100 000 euroa kuviteellista rahaa sijoiteltavaksi. Minähän sijoitin niin, että minulla on nyt 10 000 euroa vähemmän kuin silloin kun aloitin. Olisi kannattanut sijoittaa aseisiin (tämä oli ironiaa). 

2 kommenttia:

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Joillaikin ihmisillä vaan ei ole ymmärrystä ja jos heille siitä huomauttaa, he saattavat jopa suuttua älyttömästi (mikä on sekin osoitus älyn puutteesta).

Minusta ei ole sijoittajaksi koska säästämiosenkin kanssa on vähän niin ja näin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tämä leikkisijoittaminen ei innosta aloittamaan sijoittamista.