maanantai 21. huhtikuuta 2025

Pääsiäiskirja

Ostin joulun aikaan liian hienosta herkkukaupasta seitsemällä eurolla "tomaattiveitsen", joka on niin terävä, että viillän sillä toistuvasti haavan vasempaan etusormeeni. Muut veitseni ovatkin niin tylsiä, ettei niillä saisi millään haavaa aikaiseksi. Pitää ostaa lisää laastareita. 

Joku vieras päivitteli vuosia sitten, kun meiltä ei löytynyt laastareita. Hän oli kuvitellut, että lääkäreillä on aina laastareita ja hienosti organisoitu lääkekaappi.

Myyn villatakkiani eräällä nettikirpparilla. Pistin hinnan luultavammin liian alas. Vihaan tavaroiden myymistä ja usein kannan ne keräyslaatikkoon tai vien läheiselle Fidalle. Pelkään, ettei ostaja ole tyytyväinen tuotteeseen ja inhoaa minua. En osaa sääntöjä siitä, kenelle se villatakki lopulta kuuluu. 

Olen lukenut pääsiäisen aikaan Jonas Hassen Khemirin yli 700-sivuista romaania Siskokset. Sen minäkertoja on nimeltään Jonas Khemiri. Jonaksesta tulee tietysti kirjailija. Luin tänäkin aamuna romaania ennen kuin edes nousin sängystä. 

Kirjan liepeessä mainitaan, että Khemiri on muuttanut New Yorkiin. Ilmankos hänen kynästään tai läppäriltään on putkahtanut moinen painava mötikkä.  Amerikassa kaikki on suurta. Turhaan Donald Trump toistelee "Make America great again", sillä sitähän se on aina ollut ja on edelleen. Liian pönäkkä.

Siskoksia voinee kutsua lukuromaaniksi. Kirja sivuaa Suomea siten, että Jonaksen naapurissa asuvien siskosten isä on suomenruotsalainen ja heidän sukunimensä on Mikkola. Siskokset ovat tämän romaanin keskiössä, heidän elämänsä ja suhteensa toisiinsa ja äitiinsä. Ei siitä sen enempää. Mainio pääsiäiskirja, ei ole vaaraa, että loppuu kesken pyhien.

Ei kommentteja: