Tällä viikolla vietetään puunhalausviikkoa. Muista käydä halaamassa pihapuutasi. Pyydä ensin siltä lupa.
Puiden sukupuolittaminen on hassua, sillä Tildassa roikkuvat sekä heteet että emit. Tilda ei tarvitse toista puuta lisääntyäkseen, Tilda hyötyy pölyttäjistä, mutta tuulikin voi hedelmöittää sen. Lehmuksen mesi ei välttämättä tee hyvää kimalaiselle, se saattaa pökertyä ja heittää henkensä liiasta medestä. Mehiläiset eivät medestä humallu. Myös kirvat innostuvat lehmuksen tarjoamasta makeasta. Tahmea möhnä puiden alla on kirvojen jätöksiä. Olen googlaillut.
Tildaan on kiinnitetty narulla informaatiota puunhalausviikosta ja suositus halata puuta, ottaa halauksesta kuva ja julkaista se somessa.
Kun tiedän Tildan korkean iän, miten paljon hiiltä on sitonut elinaikanaan (2022 kg) ja miten paljon se juo hulevettä vuodessa (1800 l), niin arvostan Tildaa yhä enemmän (hulevesi on sadevettä, joka johdetaan pois kaupungin kaduilta ja pihoilta).
Puunhalausviikolla saa halata myös Hirnua (hevoskastanja 100 v.), Lauria (Euroopan lehtikuusi 130 v.), Sonattoa (japaninsiipipöhkinä 20 v.) ja Toimia (vuorijalava 100 v.)
Katson tästä lähtien puita tarkemmin.
Vilkaisimme ystävän kanssa Marita Liulian näyttelyn Galleria Saskiassa. Maalaukset ovat abstrakteja, mutta niistä tulivat mieleen maisemat. Taiteilija käyttää paljon kultaa, joten luulin ensin yhden maalauksen kuvaavan joulukuusta. Maalaukset ovat mystisiä ja kauniitakin. Jos jonkun maalauksista ripustaisi olohuoneeseen, se veisi koko asunnon.
Eräs 10 000 euron maalaus oli myyty. Kysyin, että kenelle, mutta sitä ei kerrottu. En muistanut ottaa näyttelystä yhtään kuvaa.
Hain eilen avaimen Mältinrannan uimahuoneelle ja käväisin samalla uimassa (veden lämpötila 16.2).
8 kommenttia:
Ehkäpä jos informaatiolaput puiden rungoissa/vierellä olisivat joka päivä nähtävillä ja vähän joka paikassa, saisi ihmiset pysähtymään ja arvostamaan puita enemmän. Ne tekevät kuitenkin paljon töitä sen eteen että meillä olisi hieman parempi olla.
Oli pakko googlettaa Marita Liulia ja sain huomata että hän on varsin tuottelias ja monipuolinen ihminen.
Katsoin kerran ihanan ohjelman Judi Denchistä. Hän istuttaa mailleen aina puun kuolleen ystävänsä muistoksi. Ohjelmassa kierreltiin siinä metsässä ja myös puututkijan kanssa kuunneltiin puita erityisellä aparaatilla. Kuultiin, miten vesi virtasi puissa.
Se taitaa löytyä Areenasta Judi Dench ja puiden neljä vuodenaikaa. Marita
Siis missä ajassa nuo valtavat kilo- ja litramäärät kulkevat puun sisuksissa?
Anteeksi ne olivat jääneet pois: Tilda hörppii sen 1800 l hulevettä vuodessa ja sen varastoissa on 2022 kg hiiltä. Hiilivarasto lienee kertynyt sen 140 elinvuoden aikana.
Hevoskastanja Hirnun sanotaan sitovan 30 kg hiiltä vuodessa. Tänne voi valittaa, jos luvut ovat väärät: https://www.tampere.fi/ajankohtaista/2025/08/25/puunhalausviikko-kertoo-puiden-merkityksesta-tampereella-voit-halata
Informaatioliput olisi hyvä olla puissa, eläimissä ja kasveissa, ainakin minua tietämätöntä varten.
Olen nähnyt tuon ohjelman. Judi Dench on symppis.
Osan meikäläisistäkin puista voi huoleti sukupuolittaa. Kataja, haapa ja pajut ovat kaikki kaksikotisia eli joko emi- tai hedekasveja, tyttöjä tai poikia.
Jos jollakulla on vielä lukematta muutaman vuoden takainen hittikirja, Richard Powersin Pulizer-palkittu Ikipuut, kannattaa tutustua. Kaiken muun ohella se on myös aika mainio dendrologian peruskurssi. Samalla voi miettiä, että jos kirjaa myydään yli kaksi miljoonaa kappaletta, kuinka monta puuta on siitä hyvästä joutunut antamaan henkensä kirjallisuuden alttarille.
Lähetä kommentti