Kirjailija Päivi Haanpää kertoi joskus somessa keräävänsä jokaisesta hylsystä (kyse oli apurahahylsyistä) yhden leiman hylsykorttiin. Kun kortti tulee täyteen hän saa jonkun palkinnon.
Minä kokoan hylsykorttiini kustantamojen lähettämiä hylsyjä. Sain eilen toisen leiman. En ilahtunut leimasta. Kun saan kortin täyteen syön jäätelön, pääsen Särkänniemeen tai nautin viinilasillisen. Hylsy vaikkakin ystävällinen ja kannustava, peräti kehuvakin, hylsy kuitenkin. Kyllähän se itketti, vaikka en missään vaiheessa uskonut, että käsikirjoitukseni menisi läpi tuohon suureen arvokkaaseen kustantamoon. Epäilen hylsyn lempeyden liittyvän siihen, että sen lähettäjä oli ystäväni kustannustoimittaja.
Minusta tuntuu, etteivät ne kolme kirjaa, jotka minulta on julkaistu, menisi enää läpi siitä tiheästä seulasta, jolla erotetaan myyvät ja palkitut kirjailijat meistä tarpeettomista nysvääjistä.
Näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Lea Klemola kertoi Hesarin 60-vuotishaastattelussa kuinka kirjoittaminen vei hänet ylivireystilaan, tuli rytmihäiriöitä ja yöunet menivät. Hänelle aloitetiin mielialalääkitys. Lehdessä hän kuvaa lääkityksen vaikutusta fantastiseksi, sillä hänelle ei tullut sen aikana yhtään ainutta ideaa. "Se oli muistutus siitä, että ilman kirjoittamista voi elää."
En vertaile itseäni lahjakkaaseen Lea Klemolaan. Ihailen hänen töitään.
Viime päivinä olen miettinyt sitä 80-vuotiasta lääkäriä, joka on säilönyt kaksi luonnollisen kuoleman kuollutta omaistaan pakastamalla. Hänellä oli kai jotain hautausbisnestäkin, eihän hän muuten niitä ruumiita olisi saanut itselleen. Aikuisen ihmisen pakastaminen vaatiin melko suuren tilankin. Minulle on painunut mieleen lapsuudessani näkemäni televisio-ohjelma, jossa pakastimesta löytyy näyttelijä Ossi Ahlapuron näyttelemän roolihenkilön huurteinen ruumis. Olen sen jälkeen vähän pelännyt arkkupakastimia.
Kuva on Nokialta, eikä liity aiheeseen mitenkään.
8 kommenttia:
Aikamoisen mustaa huumoria tässä tapauksessa tuo nimitys arkkupakastin.
Totta! En tullut ajatelleeksi.
Kiinostaisi tietää että mitkä kaikki kriteerit (kustantamoa miellyttävän sisällön lisäksi) tulee täyttää, ennen kuin kustantamo hyväksyy jotain? Siis pitääkö kielioppi olla virheetöntä ja ylipäätään kieliopilliseen ilmaisuun liittyviä asioita tms.?
Löytyykö netin syövereistä mitään listaa tai ohjetta em. aiheesta?
Ei ole mitään kriteerejä. Parhaan käsityksen siitä mitä julkaistaan saa varmasti lukemalla nykykirjallisuutta. Kirjastosta voi lainata kirjoitusoppaita ja osallistua kirjoituskursseille, joita järjestävät mm. kansalais- ja työväenopistot.
Yritä pitää kirkkaana mielessä, että kustantamot eivät valitse julkaistavia tekstejä sen perusteella, kuinka hyvä ja koskettava se on. Kaupallinen potentiaali edellä niitä päätöksiä tehdään. Tietysti tiedät tämän, mutta silti se epäilemättä satuttaa, kun osuu omalle kohdalle.
En tiedä, millainen hylätty käsikirjoituksesi oli. Mutta jos se oli vähääkään sellainen kuin blogitekstisi täällä (kiehtova yhdistelmä ulkopuolisuuden tunnetta, hillittyä tunneilmaisua, kätkettyä melankoliaa ja ripaus kirpeää ironiaa), ainakin minä olisin pitänyt siitä.
Kiitos Heidi!
Kieliopillisten kysymysten ratkaiseminen - korjatako vai ei - on kustannustoimittajien hommaa. Varsinkin ns. juonivetoisissa romaaneissa tärkeintä on, heh, juuri se vetävä juoni. Kaikki muu voidaan kyllä viilata kustantamossa. Nykyisellä tietotekniikan ja tekstinkäsittelyohjelmien aikakaudella välttämätöntä korjattavaa ei niin kauheasti edes ole.
”Pidättekö ostereista” oli sen TV-sarjan nimi, jossa oli ruumis pakastimessa ja jonka näin ilmeisesti liian nuorena. Arkkupakastimen avaamisen pelko kulkee mukanani varmasti elämäni viimeiseen henkäykseen saakka (ehkä seuraavaankin elämään). Jo nimi Ossi Ahlapuro aiheuttaa kylmiä väristyksiä.
Lähetä kommentti