Suklaapukki-Finlandia

Sitä vaan tulin sanomaan, että Leena Lumi on valinnut blogissaan vuoden 2020 parhaat kirjat ja Ei saa elvyttää sai vuoden hauskin kirja -maininnan. Käykää lukemassa blogistin suositukset (linkki).

Eräs kirjailija kertoi Facessa, että kun hän oli valittanut, ettei saa yhtään palkintopystiä, niin hänelle, tai oikeammin hänen romaanihenkilölleen, oli annettu suklaajoulupukki. 

On paljon kirjailijoita, joita ei palkita, eikä haastatella mihinkään mediaan, joiden kirjoista ei kirjoiteta sanomalehtikritiikkejä, ja niitä, jotka eivät saa apurahoja vaikka kynnet verillä anoisivat, ja vaikka kuinka valehtelisivat, että romaanitaiteen mullistava ja kellistävä teos on tulossa. 

Syksy on vaikeaa aikaa monelle kirjailijalle, kun jotkut saavat palkintoehdokkuuksia ja pääsevät virtuaalikirjamessuille, mutta eivät kaikki, vaikka olisivat kirjansa sydän karrella riipustaneet. 

Tällaisia kirjailijoita varten voitaisiin perustaa Suklaapukki-Finlandia. Saavathan lasten hiihtokilpailuissa mitalin nekin, jotka sotkeutuvat suksiinsa ja jotka kannetaan maaliin. 

Palkintoa voisi ihailla kirjahyllyn päällä koko joulun ajan ja syödä loppiaisena. Seuraavan kirjan kansiliepeeseen kirjoitettaisiin komeasti Sai vuoden 2020 Suklaapukki-Finlandian. 

Hiiohoi

Tänään on jännittävä päivä: Leena Lumi kirjoitti romaanistani Ei saa elvyttää kivan tekstin blogiinsa (linkki). Kaunis kiitos siitä.  Olen jakanut sen kaikkialle.

Kirjaa saa ostaa täältä (linkki) ja se löytyy myös lukuaikapalveluista. Pyydän anteeksi  blogin kaupallista sisältöä, mutta vakuutan, etten saa tietää vaikka ette sitä ostaisikaan.

Löysin myös Pocastin, jossa kerrotaan Milja Sarkolan esikoisromaanista ja tästä meikäläisen kirjasta (linkki).

Kävin henkeni ja terveyteni kaupalla (en kuulu riskiryhmiin, mutta silti, nykyään vaara voi piillä siinä kiltin näköisessä mummussa, eikä virustartuntaa alkuun näe edes päällepäin kuten muut välteltävät jutut esim. juopot tai puheliaat ihmiset tai sekä että) kahdessa divarissa, jälkimmäisestä löysin lukupiirikirjan (olisihan sen voinut tilata netistä, mutta tuolloin olisi tarvinnut jännittää ainoastaan tuoko posti kirjan perille).

Ruokakaupan kassahenkilö aivasti hihaansa.

Elämäntilannettani kuvaa parhaiten se, että osaan olohuoneen kasvien lehdet, tunnen lehtiruodit, aistin kun kasveilla on jano tai ne tarvitsevat lannoitetta. Minusta on kehkeytymässä huonekasvikuiskaaja. Toisaalta nimenomaan tylsyyttä arvostaa sitten, kun jotain tapahtuu.

Eeva Kilpi on kirjoittanut "Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." Ilmankos hän on niin suosittu.

Toivoisin, että voisimme jollakin tavalla taas käyttää kirjastoja, ihan varmasti sen voisi tehdä ilman kohtuuttomia riskejä. Nettivaraukset ja noutolaatikot? Ovathan kaupatkin auki, kyllä kirjoja tarvitaan enemmän kuin Ikean Ektorp -sohvia (henk. kohtainen mielipide). 

Luen aamuisin runoja, ensin kuitenkin sanomalehdet, joku tolkku. Lainaan tähän pätkän Anja Erämajan proosarunoa (Anja Erämaja, Laulajan paperit, WSOY 2005):

Hiiohoi, heitän vasemmalla kädellä konvehtin suuhuni, oikea roikkuu laidan yli. Lattialla velloo vaatteita, seilaa kenkiä, kyniä, jatkojohto. Suomalainen siivoaa 54 päivää vuodessa. Tunsin naisen, joka silitti sanomalehtensä. Minun ei tarvitse, olen suuripiirteinen basillien suhteen. Makaan sängyllä ja investoin itseeni.