Ananaskonvehtipalkinto

Koska en ole saanut, enkä tule saamaankaan kirjallisuuspalkintoja, olen antanut itselleni jokaisesta kirjasta ananaskonvehtipalkinnon. Suunnittelin saavani kyseisen arvostetun palkinnon myös seuraavasta romaanistani Lääketieteen sanakirja, mutta muutin mieltäni ja päädyin antamaan sen presidentti Donald Trumpille hänen työstään kulttuurin ja rauhan puolesta. Emme ole vielä sopineet tuleeko hän noutamaan palkinnon Tampereelta vai matkustanko Washingtoniin luovuttamaan sen. Olen joutavampi matkustamaan, mutta toisaalta Donaldilla on oma lentokone. 

Käyn kolmessa kaupungin 60+ liikuntaryhmässä (kahvakuula, kuntosali ja kehonhuolto). Tällä viikolla ohjaaja on kysellyt, onnistuiko jumpan maksaminen (se vaatii vähän digitaitoja). Ainoastaan kahvakuularyhmässä kaikki onnistuivat, muissa ryhmissä on ollut erilaisia ongelmia. Se on minusta systeemin vika, ei käyttäjien. Minä onnistuin vaivatta, mutta olenkin joutunut taistelemaan erilaisten potilastietojärjestelmien kassa. Eräs nainen sanoi jo syksyllä maksaneensa koko vuoden maksun, joka ei ole mahdollista. Päätin olla hiljaa. 

Kävin eilen Tampere Filharmonian konsertissa, jonka johti tamperelaisten suosikki Santtu-Matias Rouvali. Bruce Liu soitti upeasti Frédéric Chopinin pianokonserton nro 2. Pitäisi käydä useammin konserteissa.  Huomasin, että eräs viulisti käy samassa Työväenopiston jumpassa kuin minä. 

Kirjalaatikko

Nyt kun minulla on Facessa paljon kirjailijakavereita, joita kaikkia en edes tunne, tiedän mitä kuva kirjoja täynnä olevasta pahvilaatikosta tarkoittaa. Kuvan kirjat ovat uudenkankeita, eikä kukaan ole vielä kurkistanut niiden kansien sisälle. Tai video, jossa kirjailija avaa tuota laatikkoa. Se merkitsee sitä, että kirjailija on saanut tekijänkappaleensa. Nyt kuuluu onnitella.

Luin vanhoja blogipäivityksiäni ja vieläkin ilmoitus kustannussopimuksesta sai sydämeni lyömään tiheämmin. 

Pari kaveriani luki kässärini ja antoi ihan rohkaisevaa palautetta. Sitten taas tekstin kimppuun. Ensin pitää häätää päästään ajatus siitä, että mihin tätä romaania edes tarvitaan (siis jos joku sen joskus julkaisee). Ruokaa tarvitaan, vaatteita tarvitaan, terveys olisi kiva, rakkaudesta paljon puhutaan, mutta mihin tätä kirjaa tarvittaisiin, kun niitä puskee joka yksiöstä, rivitalon pätkästä ja omakotitalosta.

 

Kun ohi vilahtavassa kuvassa hämillään oleva kirjailija puristaa kätösillään kukkakimppua, se saattoi entisinä aikoina tarkoittaa julkkareita (niitä ei nykyään järjestetä kuin korkeintaan virtuaalisesti), nyt se tarkoittaa kirjallisuuspalkintoa. Marisha Rasi-Koskinen Viita-ryhmästäni sai Runeberg-palkinnon  hienosta romaanistaan REC. Onnea Marisha!

Suklaapukki-Finlandia

Sitä vaan tulin sanomaan, että Leena Lumi on valinnut blogissaan vuoden 2020 parhaat kirjat ja Ei saa elvyttää sai vuoden hauskin kirja -maininnan. Käykää lukemassa blogistin suositukset (linkki).

Eräs kirjailija kertoi Facessa, että kun hän oli valittanut, ettei saa yhtään palkintopystiä, niin hänelle, tai oikeammin hänen romaanihenkilölleen, oli annettu suklaajoulupukki. 

On paljon kirjailijoita, joita ei palkita, eikä haastatella mihinkään mediaan, joiden kirjoista ei kirjoiteta sanomalehtikritiikkejä, ja niitä, jotka eivät saa apurahoja vaikka kynnet verillä anoisivat, ja vaikka kuinka valehtelisivat, että romaanitaiteen mullistava ja kellistävä teos on tulossa. 

Syksy on vaikeaa aikaa monelle kirjailijalle, kun jotkut saavat palkintoehdokkuuksia ja pääsevät virtuaalikirjamessuille, mutta eivät kaikki, vaikka olisivat kirjansa sydän karrella riipustaneet. 

Tällaisia kirjailijoita varten voitaisiin perustaa Suklaapukki-Finlandia. Saavathan lasten hiihtokilpailuissa mitalin nekin, jotka sotkeutuvat suksiinsa ja jotka kannetaan maaliin. 

Palkintoa voisi ihailla kirjahyllyn päällä koko joulun ajan ja syödä loppiaisena. Seuraavan kirjan kansiliepeeseen kirjoitettaisiin komeasti Sai vuoden 2020 Suklaapukki-Finlandian. 

Porttitarina

Porttitarina jatkuu. Portti jatkoi eilen omaa monotonista elämäänsä, aukaisi ja sulki itsensä säännöllisin välein. Huoltomies asetti sensorin päälle nahkarukkasen ja sillä asia ratkesi hetkeksi, kunnes rukkanen putosi, mutta minäpä laitoin sen takaisin. Ei täällä huoltomiehiä tarvita! Soitin vielä isännöitsijälle, joka lupasi jotain nahkarukkasta järeämpää keinoa tälle päivälle. Portti ei ole toistaiseksi naukunut.

Suunnittelin jo kirjoittavani romaanin yksinäisen naisen ja petollisen portin suhteesta. Kirja palkitaan Finlandia-, Runeberg-, Tulenkantaja- ja Savonia -palkinnoilla, yleisö rakastaa sitä ja kriitikko Antti Majander ylistää miten se uudistaa suomalaista romaanitaidetta kuvaamalla rakennukseen kiinnitetyn sähköllä toimivan metalliosan ja ihmisen suhdetta. Saan 30 000 euron Sanasto-korvaukset. 

Sanasto maksoi kirjailijoille korvaukset viime vuonna lainatuista kirjoista (0.26 euroa/laina, kääntäjälle 0.13 euroa). E-kirjoista tai äänikirjoista ei korvausta makseta. Yhdelle kirjailijalle/kääntäjälle korvausten katto on muistaakseni tuo 30 000 euroa. Noin kolmasosa korvauksista palaa valtiolle veroina. Sain verotuksen jälkeen käteeni 263 euroa. Ajattelin käyttää koko rahan korvapuusteihin ja kahviin. 

Osallistuin Teams-kokoukseen, jossa informoitiin tuoreita Kirjailijaliiton jäseniä liitosta ja jäseneduista. Liittoon kuuluu yli 800 kirjailijaa, kuulun myös lääkäriliittoon, jossa on jäseniä yli 20 000. Kirjailijaliittoon pyrkivien hakemuksista hyväksytään puolet ja minä pääsin, minä pääsin!