Häviäjän on helppo hymyillä

Heräsin yöllä kahdelta katsomaan Ylen sivuilta eduskuntavaalien tuloksia (niille, jotka käyttävät blogia pääasiallisena uutislähteenä voin kertoa, että Kokoomus sai 48 paikkaa, Perussuomalaiset 46 ja SDP 43 paikkaa, siinä olivat siis ne kolme suurta). 

Kidutin itseäni yöllä lukemalla tulevien Persu-kansanedustajien vaalikonevastauksia. Ei olisi kannattanut. 

Persut kannattavat turkistarhausta, lihan tuotannon tukemista, maahanmuuton supistamista (mieluiten lopettamista), dieselautoilua ja vastustavat huumeiden käyttöhuoneita ja vihreää siirtymää. Suomi lopettaa vihdoin sen vihreän keulimisen! Pitkällä tähtäimellä Suomi ulos EU:sta, vaikka Riikka Purran mukaan se ei ole juuri tällä hetkellä ajankohtaista. Sokerina pohjalla on kulttuuri, johon meillä ei kuulemma ole varaa. Kulttuuri on luksusta. 

Voisitteko kuvitella valtion, jolla ei ole omaa oopperataloa? Vaikka käyn Helsingissä oopperassa kerran kymmenessä vuodessa, pidän ajatuksesta, että sellainen talo on olemassa. Puhumattakaan kakkataiteesta (Persut käyttävät tätä termiä puhuessaan nykytaiteesta), jota rakastan.

Äänestin Vihreitä, joten olen häviäjä (tiesin sen kyllä jo etukäteen).

Muistan ensimmäisen äänestykseni. Asuin pienellä paikkakunnallla, jossa kaikki tunsivat toisensa. Vaalipäivänä ne naapurit istuivat tiskin takana niin ankaran näköisinä, että jalkani tutisivat vaalikoppiin astellessani. 

Äitini oli kerran kunnallisvaaliehdokkaana. Hän ei saanut riittävästi ääniä päästäkseen valtuustoon. En tainnut olla vielä äänestysiässä, mutta vaikka olisin ollutkin, niin tuskin olisin häntä äänestänyt. Meillä oli poliittisia erimielisyyksiä.

Tämmöistä se demokratia on. Nyt sitten seurataan, miten se hallitus saadaan rutistettua. 

Hauskaa iltaa

Tapasin ystäväpariskunnan kahvila-aamiaisella puoli yhdeksältä. Heräsin puoli seitsemältä ja mieleni teki juoda kahvia, mutta enhän tietenkään voinut, kun aamiainen oli tulossa. Kävin sen sijaan uimahallissa, jossa oli ihanan rauhallista. Ei metelöiviä koululaisia, ei pärskiviä kroolaajia, vain pari rauhallisesti vettä polkevaa vesijuoksijaa ja vesijumppa. 

Kastauduin kylmäaltaassa, joka on pieni ja jatkuvasti varattu. Joillakin on tapana viettää siellä aikaansa loputtomasti. Hauska sana tuo kastautua.

Matkalla kahvilaan näin naisen ajavan polkupyörällä vetäen perässään Oras Tynkkysen vaalimainosta. Vasemmistoliiton vaalimökki oli avoinna ja sen edessä pari miestä ryysti kahvia. 

Viime viikolla elokuvateatterissa, ennen elokuvaa, hampurilaismainosten väleissä, näytettiin Persujen vaalimainoksia, lyhyitä, ytimekkäitä ja typeriä. 

Turkin parlamentti on näköjään hyväksynyt Suomen Nato-jäsenyyden. Hyvä teidänkin tietää. Moni varmaan seuraa asiaa nimenomaan minun blogistani.

Sokoksella myydään nyt kaikenlaista alennushintaan. Ostin tiettyä (parasta) merkkiä olevat rintaliivit ja alushousut halvalla. Mustat, melko ohuet pitsiset hepeneet. Kassanainen sanoi rutiininomaisesti "Hauskaa iltaa" ja meni sen jälkeen hämilleen. Mummoni käytti tässä iässä laamapaitaa ja lahkeellisia beigejä pöksyjä (hauska sana tämäkin)..

Kuuntelin Pentti Saaritsan (80 v.) runoja Kivessä. Erkki Saarela lausui, Monna Kamu lauloi ja Eero Ojanen säesti. 

Saaritsa julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Pakenevat merkit 1965 ja viimeisimmän Julkiset salasanat 2014 (mainio nimi). Saaritsa on suomentanut paljon kaunokirjallisuutta, mm. Pablo Nerudan runoja. Joku varmaan tietää nämä(kin) jutut paremmin kuin Wikipedia. Suap oikasta.

Täytyy myöntää, etten saanut kiinni näistä uusimmista runoista, enkä oikein Ojasen sävellyksistäkään. Pyydän anteeksi nihkeyttäni. 

Muistelin Erkki Saarelaa esittämässä Dario Fon monologia Mysterio Buffo, joka oli kerrassaan mahtava.

Romanttinen suhde

En ole vieläkään päättänyt ketä äänestäisin. Ensin mietin taktikointia, mutta nyt olen päätynyt siihen, että äänestän itselleni sopivaa ehdokasta ilman sen kummempaa laskelmointia. Pitäisi päättää ketä. 

Keskustorin ohi kulkiessa kiiluvasilmäiset puolueaktiivit käyvät kimppuuni lippusineen. Olen sanonut, että olen jo päätökseni tehnyt, vaikka en olekaan. Vihreät ovat kaikkein innokkaimpia. Olenhan tämmöinen kaupunkilainen viherpiipertäjä. 

Löysin kirjaston vaihtohyllystä (siitä, jonne ihmiset voivat jättää omia tarpeettomiksi käyneitä kirjojaan ja toiset niitä hakea) kolme mahtavaa uutuuskirjaa. Teen niitä löytöjä jatkuvasti. Pidän tätä merkkinä siitä, että paperikirja kulkee kohti vääjäämätöntä loppuaan. Tai ehkä siitä tulee vähän samanlainen fanituote kuin LP-levystä. Minusta se on kamalan surullista. 

Juuri kukaan ei puhu enää kirjan lukemisesta vaan kuuntelemisesta ja siitä, että Jukka Pitkänen on paras lukija. Luin Suomen kuvalehdestä, Pitkänen lukee äänikirjat omassa kellarissaan. Ensimmäinen kymmenen minuuttia ovat kuulemma vaikeimmat, sitten alkaakin sujua. Pitkänen itse nauttii vanhanaikaisesti paperikirjoista. 

Sanotaan, että on ihan sama luetaanko vai kuunnellaanko kirjoja, pääasia, että tekstistä nautitaan jollakin tavalla. Pitäisi kysyä joltain neurologilta, mutta arvelen kuuntelemiseen ja lukemiseen ainakin osittain käytettävän eri aivoalueita. Toisaalta sama lukeeko puhelimen näytöltä vai käänteleekö kirjan sivuja. Lukupiirissäkin kirjaa valitessa ratkaisee, onko se saatavilla ruotsalaisesta lukuaikapalvelusta.

Nyt kun toisen asteen opinnot ovat ilmaisia (hyvä sinänsä), ei koulukirjoja osteta kirjakaupasta. Kohta ei enää ole kirjakauppoja vaan lahjatavarakauppoja, joissa on tarjolla, tuoksukynttilöiden lisäksi, muutama urheilijan kirjoittama runomuotoinen self help -opas. Jos vaikka tarvitsee ostaa joululahja anopille tai ylioppilaslahja naapurin lapselle.  

Haluan edelleen lukea kirjoja, enkä ota lukuaikapalvelua, vaikka niitä kuinka tyrkytetään. Olen kyllä kokeillut, mutta ei ollut minun juttuni. Minulla on romanttinen suhde perinteiseen kirjaan. 

P.S. En tällä kertaa kirjoittanut kirjailijoiden palkkioista. En jaksa.