Vegaaninen "munakas"

Miksi hotelliaamiaiseen kyllästyy, vaikka tarjolla on monenlaisia herkkuja? Kotiaamiaiseni koostuu lähinnä soijajugurtista, leivästä, tomaatista, paprikasta ja kahvista. Kukaan ei jaksaisi syödä joka päivä yhtä ja samaa lounasta. 

Valmistin vegaanista munakasta. No jaa. "Munakasta" varten sekoitettiin kikhernejauhoa ja vettä, mömmö maustettiin ja paistettiin öljyssä. Ei se pahaa ollut. Ehkä oli virhe odottaa kikhernelätyltä samaa kuin munakkaalta. Lätyn päälle olisi ehkä voinut ripotella marjoja.

Järjestimme ystävän kanssa "elokuvakerhon" ja katsoimme Areenasta elokuvan Ensilumi. Elokuva kertoi vastaanottokeskuksessa asustavasta perheestä, joka odottelee oleskelulupaa. Ensilumi oli sympaattinen, mutta jotenkin halvalla tehdyn oloinen, mitä se lienee ollutkin. Elokuvan lapset olivat luonnollisia ja liikuttavia. 

Söimme blineja, joiden kanssa oli tarjolla vegaanista "mätiä", säilöttyjä rapuja, sipulia, suolakurkkua, kananmunaa ja smetanaa. Kaikkea söin ja join lasillisen punaviiniä. Vegaaninen "mätikin" menetteli.

Lähden kampaajalle, joka onkin päivän ehdoton kohokohta.

Haaste

Tekisi mieli lähteä jäälle hiihtämään, mutta hinku ladulle ei kuitenkaan ole niin suuri, että jaksaisin kivuta vintille ja kaivaa sukset esille. Missä ovat suksivoiteet? Entä monot? Kuinka kauan hiihtokeli jatkuu?

Vegaanihaaste lähettää minulle päivittäisiä viestejään.  Niiden aiheena ovat olleet mm. ravintohiivahiutaleet, joilla saa ruokiin juuston makua ja kai ne jotain ravintoaineitakin sisältävät. Jotkut ripottelevat tuotetta aamupuuron päälle. 

Opiskeluaikoina ryhdyimme syömään valkosipulia, jota joku nimitti älykköjen ketsupiksi. Ystäväpariskunta pusersi valkosipulia aamupuuroonkin.  Ei se pahaa ollut. Haisimme jatkuvasti valkosipulille. Jotkut olivat hillitympiä ja pyyhkäisivät salaattikulhon reunat valkosipulinkynnellä. 

Opiskeluaikoina opin syömään oliiveja. Olen ostanut oliiveja sekä suolaliemessä että öljyssä. A:n kumppani on syntyään turkkilainen ja hänen isänsä osti (jos oikein muistan) tuhat kiloa oliiveja. Osasta puristettiin öljyä ja osa syödään oliiveina. Sain tietää, että oliivit fermentoidaan ja suolataan ennen käyttöä. Ö:n isän oliivit säilytetään kuiviltaan muovisissa Coca Cola -pulloissa. Löysin vastaavan tuotteen läheisestä etnisestä ruokakaupasta. 

Radiossa käynnistyi jumalanpalvelus, joten on aika lähteä ulos. 

Kotivegaani

Amerikassa kaikki on suurta: autot, talot, pihvit ja romaanit. Välillä mietin maksetaanko USA:ssa kirjailijalle sivumäärän mukaan. 

Luin tänä aamuna loppuun Jonathan Franzenin yli kuusisataasivuisen teoksen Crossroads. Crossroads kertoo Hildebrandtin pappisperheestä 70-luvun amerikassa ja se on ilmeisesti trilogian ensimmäinen osa. Romaanin loppu jäikin sopivan avoimeksi. Kirjassa puhutaan paljon uskosta ja moraalikysymyksistä, mutta toisaalta se on hyvinkin koukuttava, enkä olisi voinut jättää sitä kesken.  

Olen löytänyt nimen nykyiselle ruokavaliolleni: olen kotivegaani. Kotivegaanius on sukua kaappijuoppoudelle. Jälkimmäisestä en kuitenkaan kärsi. Osallistun vegaanihaasteeseen. Suosittelen, vaikka ette söisikään vegaanisesti. Kukaan ei sitä vaadi. Osallistuessaan saa päivittäin sähköpostia, joka sisältää kivoja reseptejä.

Nykyään Facebook aiheuttaa minulle epämiellyttäviä tuntemuksia. Olen alkanut inhota sitä, että haluan huvittaa ihmisiä ja sitten kyttään tykkäyksiä. Toisaalta toisten päivitykset saavat halun kirjoittaa jotain inhottavaa, enkä enää pidä itsestäni. Some varastaa aikaani. Aion pysyä poissa sieltä ainakin kuukauden loppuun, saa nähdä miten käy. Face ei haluaisi millään päästää minua irti vaan lähettelee imeliä houkutteluviestejä sähköpostiini. 

Porraskäytävässä

Kuulin eilen porraskäytävästä tömähdyksen, mutta ajattelin, että ainahan rappusista töminöitä kuuluu.  

Päätin viedä biojätteet ja tehdä pienen kävelyn, sillä olihan ilta poikkeuksellisen kaunis ja talvinen.  Kymmenestätuhannesta puuttui vielä kolmetuhatta askelta.

Kun astuin ulos ovestani, näin iäkkään naisen makaavan selällään porrastasanteella. Jalat sojottivat ylös kohti seuraavaa porrastasannetta, ylävartalo ja pää lepäsivät tasaisella alustalla. Samaan aikaan portaita laskeutui nuori nainen Burana-tabletit mukanaan. Selvisi, että Buranalla oli tarkoitus hoitaa vanhemman naisen käsikipua. Varmaan kipua olikin, sillä ranne oli virheasennossa. Katsoin kättä turvavälin päästä. Vanha nainen tuoksahti viinalta ja hänen habituksensa oli suttuinen. 

Nuori nainen oli ihanan empaattinen ja nyökytteli, kun toinen voivotteli lattian rajasta sitä, että oli tullut juotua ja kaaduttua. Minä kehotin soittamaan yksiyksikahteen. Vanha nainen surkutteli rahanmenoa. Sitten portaita laskeutui nuoren empaattisen naisen mies, joka lupasi avata alaoven, kunhan ambulanssi saapuisi. 

Sanoin, että taidattekin tässä jo pärjätä ja lähdin ulos ja kun palasin, porraskäytävä oli tyhjä. Koko illan sitten mietin tuota elämän kuluttamaa naista ja toisaalta nuorta naista ja hänen empaattisuuttaan. Maailma ei ole tyystin piloilla.

Lukeminen tekee ihmisestä onnettoman

Tänä aamuna puhelimeni on kilahdellut tiuhaan. Saan ilmoituksia kirjastosta tilaamistani kirjoista. Ne putkahtavat jostain syystä aina samaan aikaan.

Seuraan Facessa erilaisia kirjaryhmiä. Kun joku pyytää kirjasuosituksia vaikka huumorikirjoista, niin eräät ehdottavat toistuvasti sellaisia teoksia kuin Alastalon salissa tai Seitsemän veljestä. Joku suosittaa aina Sinuhe egyptiläistä, kysytään sitten kirjalahjavinkkiä mummolle tai ekaluokkalaiselle. Ei ihme, etteivät kaikki halua aloittaa lukuharrastusta. 

Nyt kun lehdet ovat pitkään suitsuttaneet lukemisen hyödyllisyyttä, oli virkistävää lukea Facebook-ystävän toinen näkökulma. Ehkä lukeminen tekee ihmisestä onnettoman. Tai onnettomat lapset kulkevat nenä kiinni kirjassa, koska heillä ei ole kavereita tai mitään muuta tekemistä. Voisiko tanhuaminen, penkkiurheilu tai rumpujen paukuttaminen olla kuitenkin parempi harrastus? Tunnen paljon kirjaihmisiä, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että kirjoille eläminen on hyvä asia. Vaikka lukutaito on hyödyllinen jokaiselle, niin moni meistä kirjaihmisistä on melankoliaan taipuvainen.

Ovatko äänikirjat sitten pirun keksintö? Eikö äänikirjojen kuunteleminen pikemminkin osoita, että ihmisellä on muutakin elämää kuin istua nenä kiinni kirjassa? Äänikirjatyyppi on rationaalinen: Hän liikkuu, siivoa tai kulkee työmatkoja samalla kun nauttii kaunokirjallisuudesta. 

Lukijoissa on tarinaihmisiä ja niitä, jotka vannovat kauniin ja omintakeisen kielen nimeen. Tarinaihmisten, samaistujien ja onnellisista lopuista pitävien katsotaan olevan huonompia lukijoita kuin runollisesta käsittämättömästä sekasotkusta nauttivien. Jotkut tykkäävät olla eksyksissä ja toiset haluavat löytää perille.   

Vaikka rakkaus on liian suuri sana, niin rakastan kirjoja, mutta tuskin se tekee minusta parempaa tai onnellisempaa ihmistä. En vaan osaisi elää ilman.

Hyvää vuotta 2022!

Sain liesituulettimen suodattimen irrotettua. Olen yrittänyt kiskoa sitä tuulettimesta vuoden verran. Pesin suodattimen astianpesukoneessa ja onnistuin rusauttamaan sen takaisin paikoilleen. Tästä tulee hyvä vuosi.

Minulla todettiin viime vuonna uniapnea. Nukun yöt maski naamallani, enkä pysty raapimaan kutisevaa nenääni. Kyljen kääntäminen on projekti. Sängyssäni ei pyöri kiihkeä rakastaja vaan muoviletku. En kuitenkaan enää nuku päiväunia! Rohkaisen väsyneitä naisia ottamaan tämänkin diagnoosin mahdollisuuden huomioon. Se ei ole vain ylipainoisten miesten ongelma. 

Olen liikkunut paljon, kävellyt ja harrastanut ryhmäliikuntaa silloin kun hallitus ja Avi on sen suonut. Olen rakastunut vesijumppaan ja ostanut kitkakengät.

Lukemistani kirjoista mieleen ovat jääneet Sirpa Kähkösen Vihreä sali, Deborah Levyn Mitä en halua tietää ja Elämisen hinta sekä Tove Ditlevsenin Lapsuus.  Elizabeth Stroutin teokset ovat ilahduttaneet kuin hyvä ruoka ja punaviini, jota nykyään juon kovin harvoin. Nyt jää varmasti monta erinomaista kirjaa mainitsematta, mutta nämä tulivat spontaanisti mieleen, ehkä siksi, että olen lukenut ne loppuvuodesta. 

Olen käynyt teatterissa, konserteissa ja elokuvissa tavallista vähemmän, eikä sieltä nouse mieleeni suuria elämyksiä. Sen sijaan ihmisten kohtaaminen on ilahduttanut.

Hyvää vuotta 2022!