Diplomatia

Tämän päivän Hesarissa oli juttu vuorotteluvapaalle jäävästä naisesta, joka aikoo perheineen viettää koko vuoden ulkomailla. Minulle tuli heti huonommuudentunne, sillä täällä istun tukka pystyssä kuluneessa aamutakissani Kertun repimässä nojatuolissa vailla sen suurempia suunnitelmia. Olen kylläkin ilmoittautunut jumppaan, joogaan ja kirjoituskurssille, mutta voiko niillä vielä elvistellä.

Elän edelleen kuin hyväpalkkainen kansalainen, vaikka kuulun seuraavan yhdeksän kuukauden ajan siihen matalimpaan suomalaisten palkansaajien tuloluokkaan.

Kävin eilen katsomassa saksalaisen Volker Schlöndorffin ohjaaman elokuvan Diplomatia. Ohjaajan nimi tuo mieleen kouluaikaiset elokuvakerhonäytökset. Silloin emme kehdanneet tunnustaa, että välillä elokuvat olivat tuskastuttavan tylsiä. Ohjelmistoon kuului monen saksalaisen ohjaajan elokuvia. Mieleen ovat jääneet ainakin Fassbinder ja von Trotta.

Diplomatia on kamarinäytelmä, jossa on oikeastaan vain kaksi näyttelijää: kenraali Dietrich von Choltitziä esittävä Niels Arestrup ja Ruotsin konsulia Raoul Nordingia näyttelevä Andre Dussollier. Kenraali muuten näyttää vähän Martti Ahtisaarelta. Elokuva kertoo Pariisin pelastamisesta tuholta 1944. Pariisin kohtaloa jännittää, vaikka lopputuloksen jo tietääkin.

Tällaisten elokuvien onnistuminen riippuu näyttelijöistä. Schlöndorff oli löytänyt rooleihin mahtavan karismaattiset tyypit. Kenraali kärsii elokuvassa astmasta. Mietimme elokuvaseurani kanssa, että olisiko kuitenkin kyse angina pectoriksesta. Asthma cardiale nimitystä käytettiin joskus sydämen vajaatoimintaa liittyvästä hengenahdistuksesta. No mitäs näistä. Elokuvassa oli hienosti yhdistetty arkistofilmejä ja uutta materiaalia. Saatan arvata, että ohjaaja rakastaa Pariisia.

Vaikka natsien tekoja on elokuvissa käsitelty melkein kyllästymiseen asti niin Ukrainan tapahtumien myötä tällaiset elokuvat tulevat lähemmäksi kuin aiemmin.