Ymmärrän poliitikkoja, jotka alkavat jossain vaiheessa turvata asemaansa. Yhdistyksen puheenjohtajuus päättyy tammikuun lopussa. Olen jo pari kuukautta vastustanut uudistuksia, sillä ne ovat vaivalloisia. Näin vuodenvaihteessa hommaa riittää muutenkin, on toimintakeromuksen ja toimintasuunnitelman laatimista. Uudistetaan sitten seuraavan puheenjohtajan kaudella.
Lähden kahdeksi viikoksi matkalle. Aion pitää lomaa blogistani. Voiko jostain sellaisesta olla lomalla, josta ei saa palkkaa?
Kirjoitan kaiken muistikirjaani ja palattuani kopioin tekstin tänne sanasta sanaan. Ilman sensuuria, ilman taiteellisia tavoitteita.
Lähden Thaimaaseen, vaikka olen ollut siellä jo kerran ja päättänyt, että se riitti minulle. Ei kai sitten riittänytkään.
Kerttu on hoidossa. Vanhasta tottumuksesta avasin ulko-oven varovasti. Kertun kuono ei pistänyt esiin oven takaa. Kertulla on kuulemma mennyt hyvin. Se on syönyt vähän rosujakin. Rosuja.
Nyt voikin alkaa stressata huomista lentomatkaa. Itämeren yllä
kuhisee vieraan vallan "pimeitä" koneita. Autan lennonjohtoa
kurkkimalla ikkunasta. Juon itseni hälläväliä hiprakkaan.
7 kommenttia:
Mahtava tapa viettää perheettömän joulua - matkalle! Nauti!!!
On minulla ne lapsukaiset. Eivät olisi kuitenkaan tulleet luokseni. Pieni matkakatumus valtaa kyllä tässä vaiheessa. Toisaalta olen varma, että matka on rentouttava. Kunhan sinne vaan pääsee.
Olet niin rohkea Heidi, ihailen sinua. Nauti matkastasi, vaikka välillä haikea olo varmasti tuleekin.
En ole ollenkaan rohkea.
Väärä sanamuoto - olisi pitänyt puhua yksineläjästä. Matka on sikälikin hyvä, että lapset saavat suunnitella joulunsa vapaasti ilman pohdintaa äidin osasta siinä.
Hyvää matkaa! :)
Hyvää matkaa ja joulunaikaa! Valoa siellä riittänee - ja täälläkin, kun olen ryhtynyt vaihtamaan energiansäästölamppuja ledeihin. Matka on varmasti rentouttava, siellä lienee vapaa myös pakosta käydä tutustumassa nähtävyyksiin.
Hälläväliä-hiprakka auttaa. Hyvää lomaa, ja tervetuloa takaisin!
Åboriginal
Lähetä kommentti