Jos nyt pitäisi kirjoittaa runo se olisi lyhyt
anorektiset, alastomat koivut
huurtuneet ikkunat
suttuiset ääriviivat
huonosti selkään istuva linja-auton penkki
kaksi ja puoli tuntia mahtuu kuuteen riviin.
Minulla on Helsinki-kompleksi. Pelkään toimivani väärin, pukeutuvani huonosti ja puhuvani kummallisesti. Hakeudun varmuuden vuoksi tuttuihin kahviloihin ja ruokapaikkoihin (tällä kertaa Kosmokseen, sillä sain mukavaa seuraa). Pelkään meneväni väärälle metrolinjalle, ai niin niitähän on vain yksi. Pelkään silti.
Uskaltauduin ohjattuna kutosen ratikkaan.
Katsoin Antti Heikki Pesosen ankean lähiökuvauksen päin seinää. Muita elokuvia ei ollut tarjolla sopivaan aikaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että näin elokuvan.
Päin seinää oli elokuvana vielä jotenkin raakile, mutta en ihmettelisi jos ohjaajasta (miehen aiempi työ on kehuttu Korsoteoria) tulisi vielä jotain. Elokuvan renttuhahmo (Kai Lehtinen) lukee teepussista hempeän mietelauseen ja sanoo "Haista sinä teepussi paska". Elokuvan hapuileva rakkaustarina yrittään toteutua Rax-aterian jälkeen, kun mies (Eero Ritala) katsoo tähtiä rakkautensa kanssa. "Roskavoimalan valot" sanoo nainen (Armi Toivanen). Tytärtä, väkivaltaista Takkua näyttelee hyvin Mimosa Willamo. Siinä vaiheessa kun äiti sanoo tyttärelleen "Jos osaisin rakastaa, niin rakastaisin sinua", minua alkoi itkettää.
Elokuvista poistuessa vieras nainen sanoi minulle "Olisi pitänyt mennä katsomaan Ranskalaista häähumua. Olen eläkkeellä oleva eritysopettaja. Piti vaan sanoa jollekin".
3 kommenttia:
No nyt haluaisin nähdä tuon elokuvan.
Ymmärrettävä loppukommentti erityisopettajalta. Minkähänlaisia elokuvia minä en halua nähdä eläkkeellä? Tuskin uskallan kuvitella.
Valinnan voi tehdä, ihan itse ja mennä katsomaan "kaikkee kivaa!"
Se on niin ku susta itestäs kiinni, että katotko vai et.
T: korso
Lähetä kommentti