Täällä on vallinnut perkeleellinen meininki. Moneen kertaan olen ollut vähällä soittaa eläinsuojeluviranomaisille. Numero on valmiina suosikeissani.
Ensin makuuhuoneesta purettiin ihan hyvät kaapit. Olisivat kelvanneet minulle.
Suloiset tapetit revittiin. Katon rajaa kiersi kaunis boordi, jossa luki "I love you" ja "Jag älskar dig". Boordiin oli piirrusteltu sydämen kuvia. Näkee, että emäntä on kyyninen ja rakkaudessa pettynyt.
Alkoi kamala hiominen. Kärsin metelin seurauksena tinnituksesta. Keuhkoni ovat täynnä rakennuspölyä.
Emäntä ajattelee vain paklausta ja maalaamista ja unohtaa ostaa minulle ruokaa. Olen ollut pakotettu turvautumaan kuivamuonaan. Miltä emännästä tuntuisi jos joutuisi syömään muroja ja rouskuttamaan näkkileipää? Molempia pitäisi nieleskellä kuiviltaan.
Kissanhiekkaa emäntä osti vasta kun vessan pohja alkoi paistaa.
Tarkkailen tilannetta sängyn alta. Täällä on lampannut kaikenlaista epämääräistä porukkaa. Vaarallisen näköistä. Olen nostanut hälytystilan korkeimpaan mahdolliseen asteeseen.
2 kommenttia:
Voi Kerttu, yritä kestää. Kai olet vihjannut emännälle, että kissanruokahyllystä löytyy erilaisia ihanan kastikkeisia gourmet-tuotteita, joiden avulla hän voisi hivenen korvata aiheuttamaansa kärsimystä?
Hyvä Kerttu, olet toiminut esimerkillisesti.
Puraise emäntääsi nilkasta, se auttaa häntä huomaamaan sinut ja kenties hän muistaa tarjota sinulle "kurmee" aterian.
Koeta jaksaa, terveisiä kauniille emännällesi!
Lähetä kommentti