Teatterissa

Kävin siskon perheen kanssa Työviksessä katsomassa näytelmän Pekka Töpöhäntä. Pekka Töpöhäntä (Severi Saarinen) oli hahmona tylsä, ja katseli meitä "Mikko Alatalo" -silmälasien läpi. Monni (Mika Honkanen) oli rock ja varasti shown. Ilkeys on mielenkiintoisempaa kuin kiltteys. Tyttökissat tykkäsivät Pekka Töpöhännästä, vaikka oikeassa elämässä ne olisivat kulkeneet Monnin perässä. Näytelmän toinen puoliaika oli parempi kuin ensimmäinen. Jostain syystä melkein aina on näin.

Ensimmäinen näkemäni teatteriesitys oli Helsingin kaupunginteatterin Peer Gynt. Seuranani oli mummo Pohjois-Savosta. Tai minut oli laitettu hänen seurakseen. Näytelmä ei ollut kaikkein mieluisin kymmenvuotiaalle. Toisaalta minulla ei ollut kokemusta mistään muusta. Ajattelin, että tällaista tämä teatteri on. Olihan se kuitenkin aika hienoa. Näytelmän yhtä roolia esitti Hannes Häyrinen, joka oli tuolloin erittäin suosittu esiinnyttyään Hanski nimisessä televisiosarjassa.  Voin vieläkin tarvittaessa hyräillä sarjan tunnussävelen.

Kuopiossa koululaiset saivat ostaa teatteriin Ramppi-kortin, jolla saattoi nähdä kaikki uudet näytelmät edullisesti . Kortilla pääsi ensi-iltaa edeltävään esitykseen. Näyttelijöiden maneerit tulivat tutuksi. Kaikki esitykset eivät olleet suuria nautintoja, mutta jotkut olivat. Suosikkejani olivat Dario Fon näytelmät. Mieleen jäi myös Claes Anderssonin kirjoittama Pyhä perhe. Muistan lämpiön suuren freskon, hienot vessat ja kahvion matalat pöydät ja penkit. Leveän portaikon alakertaan, jota laskeutuessa pelotti, että kompastuu, kierii alas ja nolaa itsensä.