Huomattava aika elämästäni kuluu etsimiseen: etsin itseäni, elämän tarkoitusta, puhelintani ja Tiimari-lasejani. Kaksi viimeksi mainittua yleensä löytyvät.
Olin eilen kuuntelemassa väitöstä. Väittelijä oli kokenut, viisas kliinikko ja aihe ainakin pinnallisesti tuttu, joten tilaisuus oli viihdyttävä. Kyseessä on oikeastaan näytös, sillä väitöskirja koostuu osatöistä, jotka vertaisarvioitu ja ne on julkaistu arvostetuissa kansainvälisissä lehdissä. Kirjan on tarkastanut kaksi asiantuntijaa ja se on hyväksytty yliopistossa. Tällä kertaa väittelijä näytti kovin tyyneltä ja myhäilevältä. Kustos (tilaisuuden "valvoja") kaatoi lasin vettä syliinsä ja saimme seurata, kun hän yritti pyyhiskellä märkää pöytää ja housujaan. Eräs tuttu kertoi, että hän oli ollut väitöksessä, jossa kustoksella oli ollut nuha. Mies kaivoi frakin taskusta pitkän pätkän keltaista vessapaperia ja niisti nenänsä.
Opiskeluaikoina olen ollut kovin vaatimattomissa pienissä muutaman hengen väitöskaronkoissa. Työpaikallani niistä on tapana tehdä näyttävä tilaisuus iltapukuineen, musiikkiesityksineen ja bändeineen. Hauskaa oli ja silmäkulmiaan sai pyyhiskellä. Kaikki kysyivät kauanko vuorotteluvapaa vielä kestää (vielä viikko on jäljellä). Ensimmäisellä työviikolla ei ole vielä päivystystä, toisella on.
Toimittaja haluaisi haastatella minua ammattiasioista erääseen kaupalliseen lehdykkään. Olen miettinyt asiaa ja vastaus on jämäkkä ehkä.
"Hyvä terveys" lehdessä oli juttu uupuneesta lääkäristä. Hienoa, että lääkäritkin uskaltavat tulla julkisuuteen tällaisessa asiassa. Perinteisesti olemme olleet kaikkivoipia, eivätkä meitä ole uupumukset, masennukset tai minkäänlaiset heikkoudet koskettaneet. Eivät ainakaan julkisesti.
5 kommenttia:
Tiimarilaseja tarttee olla ainaki kymmenet.
Elämän tarkoitus on oppia.
Jos itseään ei löydä peilistä, ei sitä löydä muualtakaan.
Vanha teatterivitsi: Näyttelijä tulee tupakkihuoneesee ja sanoo muille siellä olijoille: Mä ettin itteeni, kertokaa mulle jos ootte nähny mut.
(Täs kohtaa kuuluis ees naurahtaa...)
Vaikka mua toisinaan ketuttaa sairaalan tapa hoitaa asioita, on mun nostettava hattua lääkäreille koska he joutuvat päivät pääksytysten kuuntelemaan meikäläisen kaltaisen, kipuihinsa kyllästyneiden runkefäärdien kitinöitä.
Byrokratia kun ei johdu lekureista mutta he ovat niitä joille siitä valitetaan.
Lääkäreitä on monenlaisia; olen kokenut sekä ammattitaitoisia että -taidottomia. Kahden lääkärin virheiden vuoksi olin lähellä kuolla; kolmas pelasti henkeni.
Kerran kuulin erään lääkärin sanovan minulle vastaanotolla vaivoistani kertoessani: "sekin vielä!" Minulla todettiin sitten rintasyöpä.
Onneksi on ammattitaitoisia lääkäreitä vielä olemassa. Eikä se kiire ja kelloonkatsominen ole aina lääkäreiden syytä; sairaanhoitosysteemihän on muuttunut ihan täysin; jokainen sairaus on hinnoiteltu. Itse ihmettelen eniten sitä, että lääkärit hyväksyvät tämän käytännön.
//Eija
Niin, piti vielä laittaa lenkki kirjoitukseeni:
http://www.dn.se/nyheter/sverige/kritiserad-naringslivsmodell-tar-plats-i-varden/
Systeemin nimi on New public management, NPM; en ole koskaan lukenut tästä Suomen lehdissä.
//Eija
Kaiken kirjaamiseen menee kohtuuttomasti aikaa. Tästä ei jaksa enää edes valittaa.
Lähetä kommentti