Osana uusvanhaa elämääni menin suoraan töistä jumppaan. Uusvanha on jotain samantapaista kuin uushopea eli alpakka, joista koulun hiihtokilpailulusikat oli valmistettu. En saanut yhtään alpakkalusikkaa. Minulla ei ollut urheilullisia lahjoja. Aloitan uuden urheilullisen elämäni kerta toisensa jälkeen aina yhtä toiveikkaana.
Töistä lähtiessäni huomasin, että polveni löivät loukkua nälästä, eikä minulla ollut jumpassa tarvittavaa juomapulloa. Siitä hörpitään virkistystä joka askelkyykyn jälkeen tai ainakin ollaan hörppivinään, jotta saadaan hetki levätä. Näppärä hoitaja etsi minulle (tyhjän) pirtupullon, joka huuhtomisesta huolimatta haisi sairaala-alkoholilta.
Jumpan jälkeen poljin kaupunkiin ja tein hätäjarrutuksen kahvilan kohdalla, sillä haaveilin teestä ja sämpylästä enkä pirtun makuisesta vedestä. Pyöräni meni siinä hötäkässä käsittämättömään jumiin, eikä takapyörä enää pyörinyt. Asettelin pyörän kahvilan seinää vasten (jalustin vai mikä härpäke se onkaan, ei laskeutunut maahan, sillä paikalleen jämähtänyt poljin oli tiellä). Teen ja leivän virkistämänä vedin polkupyörääni pitkin Hämeenkatua ja kun olin tehnyt sitä kymmenisen metriä, polkupyöräni jäykkyys helpotti ja takarengas alkoi pyöriä. Voi sitä riemua! Pyörimättömän renkaan ja katukivetyksen välille kehittyy melko voimakas kitka, joten ihan helppoa polkupyörän vetäminen ei ollut.
Vähäisen jäljelle jääneen vapaa-aikani makasin sohvalla, tuijottelin kattoa ja söin hollantilaisia lakritsimakeisia.
1 kommentti:
Mä oon huvittannu esim. rannalla olijoita silleen, että mulla on ollu muovisessa pirtupullossa vettä, jota oon sitte näkäräisinä huikkaillu. Hullulla halvat huvit... Kyllä monasti omaa perhettä nauratti ympärillä olijoitten katseet.
Yhteen aikaan oli sitten muodissa kännykän muotoset juomapullot, mulla on niitäkin neljä viellä jälellä. Kännikkä.
Lähetä kommentti