Omat lapseni eivät ole vielä minua onnitelleet ja mitä todennäköisimmin nukkuvat edelleen. Kun he vielä asuivat kanssani, he väittivät, että paukutin aamuisin kattilankansia.
Hesarissa haastateltiin kuopiolaisia päiväkotilapsia, joista Roivainen oli suosikkini. Lapset olivat askarrelleet äideille laukut, jotka kuvassa kylläkin näyttävät meikkipusseilta. Laukut oli koristeltu äitien mielijutuilla "Tässä on leppäkerttu, hämppi, orava, kettu ja masikkahilloa, koska äiti tykkää mansikkahillosta" esittelee Roivainen. Äiti pitää siis myös hämähäkeistä. "Sen lempiväri on musta ja mieliruoka herne", Roivainen paljastaa. Näen mielessäni lahganlaihan uranaisen pikkumustassa. Roivainen kertoo lisää äidin ruokamieltymyksistä "Minun äiti tykkää pippurista, mutta ei vaan totu siihen".
Elsa Saisio lukee Ylen ykkösellä äitinsä kirjoittamaa kirjaa "Dianan lokikirja". Luentaa on hauska kuunnella, mainitaanhan kirjassa usein lukijakin. Pirkko Saisio ja hänen puolisonsa Pirjo Honkasalo ostavat hetken mielijohteesta veneen, jonka lokikirjasta on kyse. Olen ostanut kyseisen kirjan divarista, mutta en ole jostain syystä jaksanut lukea sitä, mutta kuunteleminen on eri juttu. Kirjassa ei tapahdu mitään tavallisia venesattumuksia kummempaa, mutta kai juuri siksi se viehättää. Aina muistetaan luetella keitä veneessä kulloinkin on "Honksu, Saikki, Elsa, Kengu ja Kane". Kengu on pehmolelu. Aina kerrotaan mitä on syöty, sillä veneillessä syöminen on (sään jälkeen) tärkeintä "Veneessä syötiin kääretorttua ja kermavaahtoa, Taalintehtaalla lohipitsaa ja olutta. Ja sitten kiireesti kotiin laittamaan ruokaa", "Illalla juotiin retsinaa ja juteltiin Kanen kanssa aamuyöhön".
Raahauduin eilen Sara Hildenille ja olin muka kultturelli, todellisuudessa haaveilin kakkukahveista museon kahvilassa. Museossa on esillä itävaltalaisen Erwin Wurmin (muistin nimen väärin Wurst, joka sopisikin hyvin, sillä onhan esillä mm. "tuulettava makkara"- patsas) humoristisia veistoksia. Wurm on laajentanut veistoksen käsitettä: Wurmin piirrokset ja valokuvatkin ovat kuulemma veistoksia ja museossa voi itse tehdä minuuttiveistoksia taiteilijan ohjeiden mukaan juuriharjan, tyhjien pesuaineputeleiden ja kahden vadin avulla. Näyttelyssä on esillä valtava poliisin koppalakki: museovahti kysyi haluanko mennä lakin alle, jotta hän voi ottaa kännykälläni kuvan lakista ja minusta.
Kakkukahvit olivat makoisat. Jälkeenpäin harmitti: miksi en ostanut sitä vuoden museokorttia, joka olisi maksanut 54 euroa, Erwin Wurmin näyttely maksoi 12 euroa.
6 kommenttia:
Taidan tietää, kuka tuo Kane on. Jos se on ihminen.
Koska mä en ymmärrä taiteesta mitään, se kiehtoo omituisella tavalla. Varsinkin perimmäinen kysymys eli kuka loppupelissä määrittää sen mikä on taidetta?
Tuumin vaan että jos minä raksaihmisenä heittelen kipsilevyn kappaleita valusta yli jääneeseen betonikasaan ja köntin kuivuttua lähetän sen Kiasmaan nimellä "Sosionomin henkäys", niin a) julistetaanko minut taiteen ihmelapseksi, b) saanko Kiasman amanuenssilta turpaani vai c) paukahtaako syyte roskaamisesta? Minen tiedä ja tämä häirittee mua.
Ana: minulla ei ole aavistustakaan.
Outo Paimen: luulen, ettei se köntti ole taidetta. Jos taas näkee siinä köntissä muita merkityksiä kuin köntti niin se saattaisi ollakin. Tämä on oma tulkinta, joten ei kannata uskoa.
Niin se taitaa olla ja koska mulla näitä näkemyksiä ei ole, niin on paras että jätän taiteen ja sen pohtimisen vähemmälle.
Veikkaan Kanerva Cederström eli Kane.
On se Kanerva Cederström - hassua, minäkin ajattelin heti tuota henkilöyttä.
Mullakin taitaa olla kirja, eikös se ole kuvitettukin. Mutta silti on kiva kuunnella Elsan luentää, hauskan lakonista.
Lähetä kommentti