Jos minä olen kevät

Tapasin Neljännen linjan kirjoitusryhmän viimeistä kertaa. Joimme opiston tarjoamaa seisahtanutta kahvia ja ihailimme opettajan uutta mekkoa, joka oli tehty farkkujen ja farkkutakin palasista. Opettajalla on toinen toistaan hienompia leninkejä, joista olen hänelle vilpittömän kateellinen.

Kirjoitimme. Tai istuin ja kuuntelin, miten toisten kynä liikkui varman oloisesti muistikirjan lehdillä tai sormenpäät ponnistivat vaivattomasti läppärin näppäimeltä toiselle. Minäkin liikuttelin näön vuoksi sormiani, sillä mitä järkeä istumisessa muuten olisi.

Opettaja oli repinyt sivuja jostain antologiasta (huonoja tekstejä, joutivat revittäväksi). Meidän piti luoda tekstistä jotain uutta tussin avulla, mustaamalla tarpeettomat sanat. Samaa voi tehdä sanomalehtiartikkelille. Helsingin sanomat järjesti sanomalehtirunokilpailunkin aikoinaan. Minä väritin melkein kaiken piiloon:

Kolme siltaa

kukkia ja lintuja

joki oli sininen silkkinauha

kaipaaville oli tarjolla meri

Jälkeenpäin istuimme hetken Sivukirjastossa: viihtyisä pubi, jonka ikkunalaudoille on kasattu kirjoja. Seinällä roikkuvat Urho Kekkosen ja Tarja Halosen kehystetyt valokuvat. Istuin  vankina ikkunalaudan ja P:n välissä. Pyysin E:tä ostamaan minulle lasin valkoviiniä. E väitti, että tiskin takana oli sanottu "tällainen lasi sille vaalealle naiselle, se tarvitsee sitä", viinilasi oli piripintainen ja se annettiin kuulemma ilmaiseksi.

Loppu on aina haikea.  Nyt on kuitenkin kevät, jonka kuuluu olla hilpeä vuodenaika, joten lähden suihkuun ja sitten johonkin, en vielä tiedä mihin.