sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Keitetty nauriin naatti

Rakas kotieläimeni oli oksentanut päiväpeitolleni sillä aikaa kun olin ulkoilemassa. Tavallisesti se tyhjentää vatsansa sisällön huomaavaisesti olohuoneen matolle. Tein katille DNR-päätöksen.

Olen laiminlyönyt Volter Kilpi päivityksiäni. Jostain syystä Alastalon salin lukeminen on viime aikoina edennyt varsin verkkaisesti. Olen jo kahlannut jännittävävän neljännentoista luvun, jonka sisällön Kilpi tiivistää neljään sanaan: "Alastalo levittää parkinpaperit pöydälle". Tällä hetkellä nautiskelen viidennestätoista luvusta, jossa "Nimienkirjoitus alkaa ja laivaosia merkitään kirjaan, kunnes Pukkila päästää suustaan varomattomia ja Alastalo vielä varomattomampia, ja Siviä tulee saliin samassa, kun hänen nimeänsä mainitaan".

On selvää, että Langholma kirjoittaa nimensä papereihin ensin ja sitten Alastalo. Sen jälkeen onkin vaikeampaa. Alastalo pyytää pöydän ääreen Eenokin, joka istuu siinä lähellä ja on vaimolle sukuakin. Eenokille pitää laittaa sormenpää merkiksi siihen mihin hänen on nimensä piirustettava. Monta monituista sivua saadaan täyteen siitä nimenkirjoituksesta. Pukkila sanoo Eenokille "Hullu mies sinä olet, keitetty nauriin naatti ja paistettu västäräkin kinttu, jos sinä olet järjetön, myyt metsäsi ja istut Alastalon kelkkaan!".

Pitäisi pakata jotain mukaan Sodankylään: toppatakki, sadetakki, villasukat, rommia, Buranaa ja Peter von Baghin koditon sielu. 


5 kommenttia:

Veela kirjoitti...

Hyvä pakkauslista!

Anonyymi kirjoitti...

Ole meidän kaikkien, jotka aina olemme haaveilleet pääsevämme Sodankylään, edusmies ja tee kaikkea siellä: Nauti,palele,tylsisty,humallu (elämästä ja elokuvista)!
Sinä annat toivoa, joku pääsi sinne oikeasti käytyään läpi kurahaalarivuoret,teinien angstit,rippijuhlat,lakkiaiset,opiskelijakämppämuutot. Ehkä minäkin jonain päivänä!

Unknown kirjoitti...

Välihousut, tumput ja pyllyn alunen unohtu.

Meinaan tatuoittaa tissieni väliin DNR. Jos vaikka lompsa varastetaan ja hoitotestamentti palaa kassaholvissa.

anumorchy kirjoitti...

Piti oikeen googlata tuo DNR. Mutta selvaksi tuli.

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan kadehdin Sodankylää. Joudun toistaiseksi tyytymään pari vuotta sitten siellä näkemääni elokuvajuhlanäyttelyyn. Andreas Alarieston taiteesta saimme myös nauttia.

Åboriginal