Mäntässä

Serlachius-museossa vallitsi viime vuonna tungos, nyt siellä sai kuljeskella rauhassa. Esillä oli ITE-taidetta, Antero Toikan veistoksia sekä Mänttä valokuvaajien silmin. Viimeksi mainitussa valokuvaajat kuvasivat Mänttää kymmenen päivän ajan. Kuvia ei voisi laittaa matkailumainokseen, sillä ne näyttivät varsin rujon kuvan pikkukaupungista.

Samaan saliin oli siirretty mänttäläinen omakotitalo kokonaisuudessaan. Röttelö oli melkoinen kauhukabinetti: radio toisti uutista Tsernobylin ydinvoimaonnettomuudesta, ruokapöydässä röhnöttävä mies komensi vaimoaan tuomaan pöytään ruokaa samalla kun lautasilla lojui eläinten luita. Yläkerrassa makasi ukko henkitoreissaan rikkinäisen täkin alla ja riiputti kädessään kirvestä. Vaikuttavaa.

Kun tästä oli selvitty kävimme Joenniemen kartanon pimeässä huoneessa tiirailemassa lasin takana metrin päässä roikkuvaa Monet'n työtä. Miksi kuuluisan taiteilijan huonommatkin työt ovat niin suunnattoman arvokkaita? Taidetta katsotaan monin eri tavoin: yläkerrassa pariskunta pohti maisemataulun edessä "onko tämä Kolilta?"

Yritimme mennä syömään Mäntän klubille, joka oli suljettu jo kahdeltatoista. Kuka syö sunnuntaina ennen puolta päivää? Käväisimme kiinalaisessa ravintolassa ravitsemassa itseämme, jotta jaksaisimme katsoa lisää nykytaidetta. Naureskelimme ravintolan englanninkielisille ruoan nimille  kuten Tofu Kun- Po (When the tofu- Po). 

Pekilossa näimme todella kauniin videon sudenkorennoista. Monenlaista muutakin jännää koimme, mutta niin paljon, ettei kaikkea jaksa edes kirjoittaa. Verhojen takaa löytyi löytyi aina jotain uutta, jota tällainen maallikko ei tajunnut, eikä ehkä tarvinnutkaan ymmärtää. Vessassakin vedin vielä vihreän verhon sivuun: sen takaa ei kuitenkaan löytynyt taidetta vaan tavallisia siivousvälineitä. Näyttely jatkui ulos pyöreisiin pömpeleihin, mutta siinä vaiheessa olimme jo liian väsyneitä.

Alla oleva taideteos on tehty nitojalla.