Ihmissuhdereservi

Taloni ilmoitustaululla lukee, että asunnostani kuuluu maanantaista lähtien piikkaamisen ääniä. Vaikka asuntoani remontoidaan äänekkäästi, ei minun tarvitse kuulla sitä, sillä asun jo tuolloin pienessä kopissa muutaman sadan metrin päässä metelistä. Anteeksi naapurit, että astianpesukoneestani valui vettä lattian alle.

Olen tyhjennellyt keittiön kaappeja ja liikuttunut epämuotoisista kauhoista, joita lapseni ovat joskus vuolleet ja suurista asioista, joita en enää tarvitse. Teen pienissä kattiloissa yksinäisen naisen pieniä annoksia. Syön ne pieniltä lautasilta ja luen samalla nettihesaria.

Yksin asuminen mainitaan aina lehdissä jonkinlaisena syöpänä, epätoivottuna masentavana olotilana. Ongelmana, johon olisi keksittävä ratkaisu. Optimistisimmat kommentoivat yksin asumista "parempi yksin kuin huonossa suhteessa". Yksin asumista pidetään kuitenkin epätoivottuna ja väliaikaisena tilana, josta on pyrittävä nopeasti pois.

Yksin on kiva asua. Saa herätä milloin haluaa, saa lukea eikä tarvitse seurustella, voi syödä sellaista ruokaa kuin haluaa ja ottaa sen kanssa lasin viiniä tai olla ottamatta. Saa katsoa mitä ohjelmaa lystää ilman että toinen huomauttaa huonosta mausta. Eikä tarvitse pelätä yksin jäämistä, sillä tuo pahin pelko on jo toteutunut.

Yksin asuva ihminen on ihmisuhteiden freelanseri, ei kiinnitystä mihinkään, vaan pelkkää vapautta. Yksin asuva kuuluu ihmissuhdereserviin, josta hänet on helposti irroitettavissa seuraksi teatteriin, konsertteihin, lomamatkoille, mökille tai sienimetsään.

Olen onnekas, sillä minulla on ystäviä ja kaksi lasta. He sietävät minua ainakin jossain määrin ja minä siedän heitä. Lapsiani rakastan, niinkuin osaan eli melko huonosti.