Mihin sika päättyy?

Hesarin Teema-lehden murrenumerossa Simo Frangen väittää, että Tampereella ja Turussa on kuin kusella ja kusessa. En ota kantaa. Simo Frangen on muuttanut Tampereelle vasta siinä vaiheessa kun hän aloitti opiskelut yliopistossa, eikä hän tietääkseni ole asunut Turussa.

Kun muutin Tampereelle 2007, tuntui kuin saisin vihdoin elää Kummeli-sketsissä. Katselin ympärilleni kameramiehiä etsien. Ei tunnu enää, sillä kaikkeen tottuu. Tampereella olen oppinut sanat kekkeruusi ja rotvalli. En ole ottanut niitä aktiivikäyttöön, sillä ne eivät ole sanojani.

Tamperelaisia on helppo ymmärtää, sillä he tarkoittavat mitä sanovat. Savolaiset arvioivat puhekumppaniaan ja miettivät mitä tämä mahdollisesti haluaisi kuulla. Jos sitä on vaikea päätellä, on puheen sisällön järkevintä olla sellainen, että sen voi tulkita miten tahtoo. Tamperelaisuus on suora tie ja savolaisuus mutkitteleva kinttupolku. Kivinen kuin savolainen pelto. Puhdasta savolaisuutta ei ehkä some-aikana enää ole.

Kun olin lapsi, meillä kävi remonttimies, jonka nimi oli Suomi. Siskoni ei ollut vielä koulussa, mutta opetteli lukemaan. Suomi kysyi "Mihin sika päättyy?" A-kirjaimeen tietysti. "Saparoon", Suomi sanoi. Suomi oli kuitenkin aikuinen mies.

Pohjois-Savo kuuluu siihen osaan maatamme, jossa ei leikata pihanurmikoita. Tampereella ei yritetä olla fiinimpiä kuin ollaan, siksi täällä on savolaisenkin helppo asua.

Yksi tärkeimpiä ihmisiä yhdistäviä asioita on samanlainen huumorintaju. Puolison pitäisi nauraa samoille asioille, sillä muuten elämä käy hankalaksi. Kun rakastuminen on ohi, jää yhteinen nauru.

En ole löytänyt yhtään ihmistä, joka ei pitäisi itseään huumorintajuisena, mutta olen tavannut muutamia täysin huumorintajuttomia kansalaisia. Oletan tietysti, että oma käsitykseni huumorista on se ainoa oikea.