Neidonhius

Lukupiirikokoontuminen järjestetään tänään. Jostain syystä se tulee aina liian nopeasti. Siskinin romaanista Neidonhius on lukematta  viitisenkymmentä sivua, joten urakka on kuitenkin hoidettavissa. Vasta äsken tajusin, että Neidonhius on kasvin nimi. Kirja tuntui alkuun sekavalta ja sitä lukiessa mietti "Mitä helvettiä?"

Hesarin arvostelussa sanotaan "Neidonhius on tuhlaavainen tyylien, maneerien ja tekstiainesten kollaasi". Se ei siis ole perinteinen romaani vaan teoksessa vuorottelee vähintään kolme tarinaa. Kerronta tuo mieleen venäläiset klassikot ja toisaalta eurooppalaiset vaikeaselkoiset modernit romaanit. Välillä luetaan helppoa ja viihdyttävää venäläisen laulajan päiväkirjaa, toisinaan tekstistä tulee mieleen proosaruno ja sitä joutuu tavaamaan hitaasti pohdiskellen.

Kävin eilen valokuvaamossa. Venäläisellä aksentilla suomea puhuva nainen otti minusta kuvan. Kuvaaja kysyi minkä värisen taustan kuvalle haluan, valkoisen vai harmaan (harmaan). Istuin jakkaralle ja naisen ohjeiden mukaisesti laskin oikean jalan lattialle, nostin vasemman sen päälle, lepuutin käsiäni vasemmalla reidelläni, taivuin hieman eteenpäin ja käänsin vartaloani kuvaajaa kohti ja kallistin päätäni vasemmalle. Asento tuntui teennäiseltä ja hankalalta, mutta näytti jostain syystä luontevalta kuvassa. Lopulta valitsimme kuvan, jossa istun kädet tarmokkaasti puuskassa ja hymyilen sen näköisenä kuin tietäisin jotain, jota muut eivät vielä tiedä. Kuva on valmis ensi viikolla.

Sisko perheineen kävi kahvilla. Sisko piti ranteessaan kelloa, joka mittaa, liikkuuko hän riittävästi. Jos sisko on liian kauan paikoillaan, niin laite moittii laiskuudesta ja kehottaa nousemaan ylös. Vaikka minulla ei moista laitetta olekaan, niin täytynee nousta ja lähteä ulos kävelemään. Flunssakin alkaa jo parantua.