Tyhmänsitkeä

Analysoin itseäni. Jätin angstit, äitisuhteet ja olen paska tyyppiset normijutut väliin ja yritin olla positiivinen.

Huomasin olevani todella sitkeä tyyppi. Kun jotain aloitan, niin en luovuta, en. Tämä ei nyt välttämättä koske työtäni. Olen vaihtanut työpaikkaa kohtalaisen tiuhaan. Aloittanut monta harrastusta ja lopettanut yhtä monta. Joogaa, vatsatanssia, salsaa, aerobicia, joogaa, salsaa. Olen jättänyt jälkeeni villapaitojen takakappaleita ja kuolleita huonekasveja. Kaksi lasta olen saattanut jotenkin aikuisuuteen, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Syöttänyt makaronilaatikkoa ja vaatettanut ainakin jotenkuten.

Tein väitöskirjan. Tutkin potilaita, täytin kaavakkeita, istuin arkistossa pölyisten kansioiden keskellä yskimässä, kirjoitin artikkeleita, lähetin niitä lehtiin ja taas uusiin lehtiin, korjasin ja hioin. Lopulta kirjoitin yhteenvedon, johon jäi ainakin yksi virhe, jonka vastaväittäjä tietysti huomasi ja joka harmittaa vieläkin. Tähän kaikkeen meni työn ohessa ja vähän tutkimusvapaallakin muistaakseni kuusi vuotta: aamuja, iltoja, sadepäiviä, viheliäisiä paukkupakkasia ja kirkkaita aurinkoisia päiviä. Juu en tehnyt sitä yksin. Kiitos H, kiitos T, kiitos P. Kun P istui illallispöydässä vieressäni, hän kertoi pöytäseurueelle ohjanneensa kaksi hienoa väitöskirjaa. Kumpikaan niistä ei ollut minun.

Sitten keksin, että minähän haluan kirjoittaa romaanin. Päätin ryhtyä taiteilijaksi vaikka kukaan sukulainen ei sitä ole. Siskon poika havittelee pianistin uraa, joten sanottakoon, ettei kukaan ole perinteisesti ollut taiteilija.

Kirjoitin taas kuusi vuotta (tai seitsemän, en ole varma) ja korjaan tuotostani edelleen. Kirjani julkaistaan, vaikkei kukaan uskonut tai ainakaan minä en arvannut, että näin voisi käydä. Saattaa olla, että tekstini lytätään, mutta en olisi pystynyt parempaan. Pahimmassa tapauksessa kirja tuomitaan naisten viidykkeeksi, eikä kukaan välitä noteerata sitä missään.  Ai niin, kiitos N ja kiitos T. Melkein unohdin, kiitos R ja T, jotka jaksoitte lukea sen. Valmistaudun henkisesti syyskuuhun, jolloin "kaikki" lukevat sen.

Nyt istun kahvilassa läppäri edessäni ja näytän niin modernilta. Pelkään huitaisevani kahvikupin sisällön kannettavani päälle.

Saatan olla jopa tyhmänsitkeä. Ketä kiinnostaa. Hieno lomailma.