Seuraaviksi lukupiirikirjoiksemme V on valinnut näytelmät "Romeo ja Julia" sekä "Hamlet". Lukupiirimme tarkoituksena on myös katsoa Finnkinossa teatteritaltiointi, jossa Benedict Cumberbatch esittää Hamletin nimiroolin. Näytelmät on kirjoitettu puhuttavaksi, joten luen tekstiä ääneen. Olen välillä Montague, välillä Tybalt ja Mercurio. Molemmista näytelmistä on lukuisia suomennoksia, nämä ovat Marja-Leena Mikkolan.
Varasin eilen paikan valmismatkalle. Seikkailija ostaisi lennot ja varaisi hotellit netistä. Vain eläkeläiset tai kielirajoitteiset toimivat kuten minä. En vaan jaksa.
Aikomuksenani on matkustaa Intiaan. En ole koskaan käynyt maassa. Olen saanut kommentteja kuten "Siellä on likaista ja kamalasti ihmisiä" tai "Intiassa raiskataan naisia" (naisia raiskataan kaikkialla). Matkanjärjestäjän nimi on eksoottinen: Mandala travel.
Olen matkustanut melko paljon, mutta Intiassa en ole käynyt, en kyllä monessa muussakaan paikassa. Etelä-Amerikka on tuntematon samoin Japani, muutamia mainitakseni.
Kirjoitin eilen sähköpostia ystävälleni, enkä keksinyt oikein mitään kirjoitettavaa. Tällaisella elämällä ei pidetä blogia tai kirjoiteta sähköpostia vaan on hankittava jännittävämpi elämä tai ryhdyttävä antamaan syvällisiä elämänohjeita. Heitettävä reppu selkään ja matkustettava Intiaan ilman selvää suunnitelmaa.
Lähden tänä iltana pohjoiseen yöjunalla. Yöjuna kuulostaa romanttiselta, tosiasiassa kääntyilen yön liikkuvassa sängyssäni ja herään jokaisen aseman kohdalla. Nyt on tehtävä ensi viikon esitelmää, ettei sitä tarvitse enää loppulomalla murehtia. Pysyn muutaman päivän poissa vaivoistanne. Mukavaa loppuviikkoa.
maanantai 26. syyskuuta 2016
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Laula Martti Syrjä!
Luin facebookista, että rasismin vastainen mielenosoitus lähtee Hämeenpuistosta kahdeltatoista. Liityin arkana joukon liepeille. Megafoniin puhunut nuori nainen neuvoi olemaan rauhallinen. Taputtamaan ja metelöimään kun on huudettu "Peli poikki!"
Vierastan "Peli poikki!" -huutoa joka tuo vihellysten kera mieleen jääkiekon. Joskus 80-luvun alussa huudettiin "Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia!"
Näin V:n mielenosoittajien joukossa. Onneksi, ettei tarvinnut orpona marssia.
Tamperelaiset ottivat marssimme tyynesti vastaan. Rasistit ja natsit olivat jääneet kotiin. Humalainen mies huusi "Laula Martti Syrjä!" (Syrjää ei näkynyt missään).
Vaihtoehtoväkeä. Maihareita, kirpputorivaatteita, lävistyksiä. Nuoria.
Odottelen, että astianpesukone saa työnsä tehdyksi ja pääsen ulos.
Katsoin Areenasta Inhimillisen tekijän, jossa puhuttiin lihavuudesta ja laihduttamisesta. Ohjelmassa esiintyneet naiset vakuuttivat, etteivät enää koskaan laihduta vaan käyttävät energiansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mukana olivat Läski - monologin kirjoittanut Raisa Omaheimo, feministisen ajatushautomo Hatun Saara Särmä ja urheilulääkäri Pippa Laukka.
Omaheimo kertoi miten vieraat miehet ovat nimitelleet häntä ylipainon vuoksi. Olen kuullut samanlaisia tarinoita joiltakin kavereilta. Vaikea uskoa, että joku voi olla niin törkeä. Ehkä ihmiset unohtavat, ettei bussipysäkillä seisova ylipainoinen nainen olekaan televisiossa tai netissä vaan oikeasti kuulee loukkauksen ja näkee kuka sen sanoo.
Saara Särmä ja Rosa Meriläinen ovat levittäneet ajatusta, että itsenäisyyspäivän juhlan televisiointia katsottaisiin naisten ulkonäköä ja pukeutumista mollaamatta. Myönnän syyllisyyteni, sillä miten noin tylsää ohjelmaa viitsisi muuten katsoakaan. Ei siis enää tänä vuonna. No ehkä linnanjuhlat on mitätön juttu, mutta onko sittenkään. Mitä nuoret tytöt oppivat noista kommenteista? Eivät ainakaan arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat.
Miten paljon energiaa vapautuisikaan, jos emme murehtisi ulkonäköämme ja pyrkisi muokkaamaan itseämme?
Vierastan "Peli poikki!" -huutoa joka tuo vihellysten kera mieleen jääkiekon. Joskus 80-luvun alussa huudettiin "Ei lehmä kaipaa sonnia, kun sataa ydinpommia!"
Näin V:n mielenosoittajien joukossa. Onneksi, ettei tarvinnut orpona marssia.
Tamperelaiset ottivat marssimme tyynesti vastaan. Rasistit ja natsit olivat jääneet kotiin. Humalainen mies huusi "Laula Martti Syrjä!" (Syrjää ei näkynyt missään).
Vaihtoehtoväkeä. Maihareita, kirpputorivaatteita, lävistyksiä. Nuoria.
Odottelen, että astianpesukone saa työnsä tehdyksi ja pääsen ulos.
Katsoin Areenasta Inhimillisen tekijän, jossa puhuttiin lihavuudesta ja laihduttamisesta. Ohjelmassa esiintyneet naiset vakuuttivat, etteivät enää koskaan laihduta vaan käyttävät energiansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mukana olivat Läski - monologin kirjoittanut Raisa Omaheimo, feministisen ajatushautomo Hatun Saara Särmä ja urheilulääkäri Pippa Laukka.
Omaheimo kertoi miten vieraat miehet ovat nimitelleet häntä ylipainon vuoksi. Olen kuullut samanlaisia tarinoita joiltakin kavereilta. Vaikea uskoa, että joku voi olla niin törkeä. Ehkä ihmiset unohtavat, ettei bussipysäkillä seisova ylipainoinen nainen olekaan televisiossa tai netissä vaan oikeasti kuulee loukkauksen ja näkee kuka sen sanoo.
Saara Särmä ja Rosa Meriläinen ovat levittäneet ajatusta, että itsenäisyyspäivän juhlan televisiointia katsottaisiin naisten ulkonäköä ja pukeutumista mollaamatta. Myönnän syyllisyyteni, sillä miten noin tylsää ohjelmaa viitsisi muuten katsoakaan. Ei siis enää tänä vuonna. No ehkä linnanjuhlat on mitätön juttu, mutta onko sittenkään. Mitä nuoret tytöt oppivat noista kommenteista? Eivät ainakaan arvostamaan itseään sellaisina kuin ovat.
Miten paljon energiaa vapautuisikaan, jos emme murehtisi ulkonäköämme ja pyrkisi muokkaamaan itseämme?
lauantai 24. syyskuuta 2016
Googlaillen
Jatkan itsensä häpäisemisen turvallisella linjalla. Googlailen iltaisin kirjani nimeä. Käyn kirjastojen sivulla kyttäämässä kirjaani, monin paikoin se on vasta hankinnassa:
Pikikirjasto (Pirkanmaa): hyllyssä 0, lainattu 7, varauksia 29
Helmet-kirjasto (Helsingin seutu): 1 kappale kirjastoissa 42 varausta
Rutakko verkkokirjasto (Ylä-Savo): hyllyssä 1, lainattu 2, varauksia 0
Näin saan iltani kulumaan.
Työkaverit ovat yrittäneet löytää kirjaa paikallisista kirjakaupoista. Huonolla menestyksellä. Tilasin heidän pyynnöstään Karistolta kymmenen kappaletta "Ei saa mennä ulos saunaiholla" -romaania tekijähintaan ja myin samalla hinnalla. Signeerasin kirjat juhlallisesti kahvihuoneessa. Tänä viikonloppuna moni lukee Eevasta, Sinistä ja Kyllikistä.
Aloitin loman. Enää pitää tehdä esitys loman jälkeiselle viikolle ja olen hetken vapaa. Lähden maanantai-iltana yöjunalla pohjoiseen määränpäänä Äkäslompolo. Pääsen hetkeksi koukuttavasta googlaus-harrastuksestani.
Pikikirjasto (Pirkanmaa): hyllyssä 0, lainattu 7, varauksia 29
Helmet-kirjasto (Helsingin seutu): 1 kappale kirjastoissa 42 varausta
Rutakko verkkokirjasto (Ylä-Savo): hyllyssä 1, lainattu 2, varauksia 0
Näin saan iltani kulumaan.
Työkaverit ovat yrittäneet löytää kirjaa paikallisista kirjakaupoista. Huonolla menestyksellä. Tilasin heidän pyynnöstään Karistolta kymmenen kappaletta "Ei saa mennä ulos saunaiholla" -romaania tekijähintaan ja myin samalla hinnalla. Signeerasin kirjat juhlallisesti kahvihuoneessa. Tänä viikonloppuna moni lukee Eevasta, Sinistä ja Kyllikistä.
Aloitin loman. Enää pitää tehdä esitys loman jälkeiselle viikolle ja olen hetken vapaa. Lähden maanantai-iltana yöjunalla pohjoiseen määränpäänä Äkäslompolo. Pääsen hetkeksi koukuttavasta googlaus-harrastuksestani.
perjantai 23. syyskuuta 2016
Teatterissa
Tampereen teatterin suuren näyttämön yhdeksäs rivi on kuin lentokoneen exit-paikka. Riittävästi jalkatilaa. Sali on lopulta niin pieni, että sinne on tungettu penkkejä yhtä tiukkaan kuin halpalentoyhtiön koneisiin. Jalkoja ei saa mitenkään mukavasti aseteltua, paitsi siis yhdeksännellä rivillä.
Juha Jokela on kirjoittanut hyvän näytelmän (Patriarkka). Olen nähnyt sen aiemmin Tampereen teatterikesässä Kansallisteatterin produktiona, jolloin näytelmän kirjoittanut Jokela myös ohjasi esityksen. Nyt Patriarkan ohjasi Samuli Reunanen. Muistan Kansallisteatterin version aika hämärästi, mutta ei tämä tamperelainen poikennut siitä kovin dramaattisesti. Jos siis muistan oikein.
Näytelmän pariskunta viettää leppoisia eläkepäiviä Normandiassa kunnes Heimo Harju (Heikki Kinnunen) saa päähänsä, että hänellä on tärkeä tehtävä Suomessa. Edellä mainitun vaimo Virpi (Ritva Jalonen) ei haluaisi lähteä mukaan, mutta minkäs teet. Kaikenlaisia konfliktejahan siitä syntyy. Näytelmässä eletään rinnakkain 70-lukua ja nykyistä (?) lama-aikaa. Teksti on terävää ja tarjoaa hienoja nais- ja miesrooleja.
En jaksa kertoa näytelmän juonesta enempää. Käykää katsomassa. Minua häiritsi vieressäni istuvan miehen hohotus, ihan sama mitä Heikki Kinnunen sanoi, miestä nauratti. Vaikka Heikki Kinnunen hautoisi itsemurhaa niin toki se huvittaa. Onhan Kinnunen hauska mies.
Kaikki sukupuolielimiin tai sukupuolielämään viittaava on erityisen hauskaa. Niinhän se tietysti on. Aiheesta puhutaan lopulta kahvikutsuilla tai illallisilla melko vähän ja nyt kun näyttämöllä keskustellaan siitä pääruokaa nautittaessa niin onhan se erikoista. Ja naurattaa vaikkei kyseessä ole puskafarssi vaan varteenotettava taidepläjäys. Ettei tule väärää käsitystä, niin ei tässä näytelmässä ole juurikaan seksiä ja siitä puhutaankin melko vähän, mutta kollektiivinen naurunpyrskäys on aina taattu.
Juha Jokela on kirjoittanut hyvän näytelmän (Patriarkka). Olen nähnyt sen aiemmin Tampereen teatterikesässä Kansallisteatterin produktiona, jolloin näytelmän kirjoittanut Jokela myös ohjasi esityksen. Nyt Patriarkan ohjasi Samuli Reunanen. Muistan Kansallisteatterin version aika hämärästi, mutta ei tämä tamperelainen poikennut siitä kovin dramaattisesti. Jos siis muistan oikein.
Näytelmän pariskunta viettää leppoisia eläkepäiviä Normandiassa kunnes Heimo Harju (Heikki Kinnunen) saa päähänsä, että hänellä on tärkeä tehtävä Suomessa. Edellä mainitun vaimo Virpi (Ritva Jalonen) ei haluaisi lähteä mukaan, mutta minkäs teet. Kaikenlaisia konfliktejahan siitä syntyy. Näytelmässä eletään rinnakkain 70-lukua ja nykyistä (?) lama-aikaa. Teksti on terävää ja tarjoaa hienoja nais- ja miesrooleja.
En jaksa kertoa näytelmän juonesta enempää. Käykää katsomassa. Minua häiritsi vieressäni istuvan miehen hohotus, ihan sama mitä Heikki Kinnunen sanoi, miestä nauratti. Vaikka Heikki Kinnunen hautoisi itsemurhaa niin toki se huvittaa. Onhan Kinnunen hauska mies.
Kaikki sukupuolielimiin tai sukupuolielämään viittaava on erityisen hauskaa. Niinhän se tietysti on. Aiheesta puhutaan lopulta kahvikutsuilla tai illallisilla melko vähän ja nyt kun näyttämöllä keskustellaan siitä pääruokaa nautittaessa niin onhan se erikoista. Ja naurattaa vaikkei kyseessä ole puskafarssi vaan varteenotettava taidepläjäys. Ettei tule väärää käsitystä, niin ei tässä näytelmässä ole juurikaan seksiä ja siitä puhutaankin melko vähän, mutta kollektiivinen naurunpyrskäys on aina taattu.
torstai 22. syyskuuta 2016
Kirjailijan pyöräretki
Esseekurssilla nuori nainen kirjoitti esseensä englanniksi koska "tuntui siltä". Teksti oli erinomaista kieltä. Sen olisi voinut suoraan painaa Finnairin lehtiin, niihin jotka sijoitetaan edessä olevan istuimen selkämyksessä sijaitsevaan taskuun. Lehtiin, joita luetaan samalla kun odotetaan lento-onnettomuutta.
Kirjoitin esseeni pyöräilystä. Aihe ei herättäne suurempia intohimoja. Toisaalta kuka olisi enemmän oikeassa kuin pyöräilija, jalankulkija tai autoilija. Autoilija voi olla myös pyöräilijä ja jalankulkija, joten tilanne on skitsofreeninen.
Olen joskus haaveillut pyöräretkestä. Kirjailija Juhani Aho lähti 1897 pyöräretkelle Kölnistä, matkakaverinaan hänellä oli toinen kirjailija, Kalle Kajander ja määränäpäänä Firenze. Aho kuvaa pyörällä matkustamista Uudessa Kuvalehdessä näin lennokkaasti: "Hieno harso peittää maiseman kun taas ollaan hevosen selässä ja poletaan eteenpäin. Tuntuu siltä kuin ei oltaisi pyörällä ajamassa, omin voimin polkemassa, vaan kuin istuttaisiin selkä kenossa mukavassa vaunussa, jota joku uusi tuntematon voima kiidättää eteenpäin."
Aho väsähti kuitenkin kesken matkan, Kajander jatkoi perille saakka. Opettajamme kertoi kaverinsa pyöräreissusta, jota tämä kommentoi jotensakin näin "Vihasin joka hetkeä".
Kirjoitin esseeni pyöräilystä. Aihe ei herättäne suurempia intohimoja. Toisaalta kuka olisi enemmän oikeassa kuin pyöräilija, jalankulkija tai autoilija. Autoilija voi olla myös pyöräilijä ja jalankulkija, joten tilanne on skitsofreeninen.
Olen joskus haaveillut pyöräretkestä. Kirjailija Juhani Aho lähti 1897 pyöräretkelle Kölnistä, matkakaverinaan hänellä oli toinen kirjailija, Kalle Kajander ja määränäpäänä Firenze. Aho kuvaa pyörällä matkustamista Uudessa Kuvalehdessä näin lennokkaasti: "Hieno harso peittää maiseman kun taas ollaan hevosen selässä ja poletaan eteenpäin. Tuntuu siltä kuin ei oltaisi pyörällä ajamassa, omin voimin polkemassa, vaan kuin istuttaisiin selkä kenossa mukavassa vaunussa, jota joku uusi tuntematon voima kiidättää eteenpäin."
Aho väsähti kuitenkin kesken matkan, Kajander jatkoi perille saakka. Opettajamme kertoi kaverinsa pyöräreissusta, jota tämä kommentoi jotensakin näin "Vihasin joka hetkeä".
tiistai 20. syyskuuta 2016
Enkeli
Potilas sanoi minulle tänään "Ihanaa nähdä sinua taas. Olet enkeli". Arvatkaa mitä minä ajattelin? Tuo raukka on erehtynyt henkilöstä.
Valkoisen takin saattaa sekoittaa enkelin kaapuun. En minä gootiltakaan näytä, mutta epäilen potilaan tarkoittaneen luonnettani, jota en itse kuvaisi enkelimäiseksi. Yritin parhaani mukaan olla edes pikkuisen enkelimäinen sillä seurauksella, että aikataulut kusivat.
Tulin äsken esseekurssilta, joka osottautui kivaksi. Minulla on kurssin jälkeen hento aavistus siitä, mitä essee tarkoittaa.
En ehdi kirjoitta enempää: sillä olen asettanut itselleni rajat, joiden mukaan en saa enää istua läppärin tuhoisassa valossa yhdeksän jälkeen. Istun kuitenkin. Aina puhutaan, että lapsille pitää laittaa rajat, miksei aikuisille. Korkeintaan tunti somessa eikä enää kymmenen jälkeen. Viikonloppuna kaksi tuntia ja korkeintaan yhteentoista. Ensin pitää leikkiä ulkona pari tuntia.
Valkoisen takin saattaa sekoittaa enkelin kaapuun. En minä gootiltakaan näytä, mutta epäilen potilaan tarkoittaneen luonnettani, jota en itse kuvaisi enkelimäiseksi. Yritin parhaani mukaan olla edes pikkuisen enkelimäinen sillä seurauksella, että aikataulut kusivat.
Tulin äsken esseekurssilta, joka osottautui kivaksi. Minulla on kurssin jälkeen hento aavistus siitä, mitä essee tarkoittaa.
En ehdi kirjoitta enempää: sillä olen asettanut itselleni rajat, joiden mukaan en saa enää istua läppärin tuhoisassa valossa yhdeksän jälkeen. Istun kuitenkin. Aina puhutaan, että lapsille pitää laittaa rajat, miksei aikuisille. Korkeintaan tunti somessa eikä enää kymmenen jälkeen. Viikonloppuna kaksi tuntia ja korkeintaan yhteentoista. Ensin pitää leikkiä ulkona pari tuntia.
maanantai 19. syyskuuta 2016
Jos et pidä kirjastani syön salmiakkisi
En tiedä kokevatko toiset esikoiskirjailijat samoin kuin minä. Tuskin, sillä he ovat nuoria tulevaisuuden lupauksia ja oikeita taiteilijoita. Minusta on tullut itsekeskeinen tai voihan olla, että olen aina ollut sitä. Kirja on osa minua: jos et pidä kirjastani, et tykkää minustakaan.
Toisaalta on kivoja kirjailijoita, jotka kirjoittavat paskoja kirjoja ja pahanhajuisia tyyppejä, joiden romaanit ovat kauniita kuin kesäpäivät.
Minä saan sanoa, että kirja on heppoista viihdettä, mutta kenenkään muun ei pidä moista väittää, sillä onhan se kirjoitettu sydänverellä, kahvilla, kirjaston kahvilan voipullilla ja suklaalla. Junassa, kirjastossa, kahviloissa, busseissa, kirjoituskursseilla, yksin ja porukassa. Olen kirjoittanut sitä ainakin viiden vuoden ajan, välillä enemmän välillä vähemmän ahkerasti. Yleensä vähemmän.
Olen lähetellyt tekijänkappaleita kirjoitusopettajilleni ja muutamalle muulle. Lauantaina postitin neljä ja tänään kaksi. Lauantaina lähettämiini paketteihin laitoin kortit ja ostin postista kirjoja varten sievät pahvilaatikot. Tänään en löytänyt enää yhtään korttia ja teippasin kirjat epämuotoisiin paketteihin, jotka askartelin työpaikan kirjekuorista. Yritin sutata sairaalan nimen piiloon, ettei joku luule, että sairaala lähettää putkia ulostenäytteitä varten.
Olen saanut palautetta lähinnä sukulaisilta ja läheisiltä ystäviltä, jotka ovat tuntuneet vilpittömän hämmästyneiltä: tämähän on hyvä (tarkoittaa odotin jotain kamalaa).
Esiinnyn kirjamessujen viimeisenä päivänä kirjakahvilassa. "Suositun blogistin esikoisromaani". Mikä suosittu blogi tämä lopulta on, joillakin blogeilla on tuhansia lukijoita. Minulle tulee epämääräinen paha aavistus, etten olisi tässä ilman blogia.
Maapallo ei ilmeisesti pyöri romaanini ympäri. Minä kierrän toistaiseksi pienen pientä kehää, jonka sisälle mahtuu vain tuo kirja. Haluaisin, että kirjaa myytäisiin, etteivät kustantamossa pettyisi minuun kun ovat olleet niin ystävällisiä ja kun pääsin kustantamon juhliinkin.
Toisaalta on kivoja kirjailijoita, jotka kirjoittavat paskoja kirjoja ja pahanhajuisia tyyppejä, joiden romaanit ovat kauniita kuin kesäpäivät.
Minä saan sanoa, että kirja on heppoista viihdettä, mutta kenenkään muun ei pidä moista väittää, sillä onhan se kirjoitettu sydänverellä, kahvilla, kirjaston kahvilan voipullilla ja suklaalla. Junassa, kirjastossa, kahviloissa, busseissa, kirjoituskursseilla, yksin ja porukassa. Olen kirjoittanut sitä ainakin viiden vuoden ajan, välillä enemmän välillä vähemmän ahkerasti. Yleensä vähemmän.
Olen lähetellyt tekijänkappaleita kirjoitusopettajilleni ja muutamalle muulle. Lauantaina postitin neljä ja tänään kaksi. Lauantaina lähettämiini paketteihin laitoin kortit ja ostin postista kirjoja varten sievät pahvilaatikot. Tänään en löytänyt enää yhtään korttia ja teippasin kirjat epämuotoisiin paketteihin, jotka askartelin työpaikan kirjekuorista. Yritin sutata sairaalan nimen piiloon, ettei joku luule, että sairaala lähettää putkia ulostenäytteitä varten.
Olen saanut palautetta lähinnä sukulaisilta ja läheisiltä ystäviltä, jotka ovat tuntuneet vilpittömän hämmästyneiltä: tämähän on hyvä (tarkoittaa odotin jotain kamalaa).
Esiinnyn kirjamessujen viimeisenä päivänä kirjakahvilassa. "Suositun blogistin esikoisromaani". Mikä suosittu blogi tämä lopulta on, joillakin blogeilla on tuhansia lukijoita. Minulle tulee epämääräinen paha aavistus, etten olisi tässä ilman blogia.
Maapallo ei ilmeisesti pyöri romaanini ympäri. Minä kierrän toistaiseksi pienen pientä kehää, jonka sisälle mahtuu vain tuo kirja. Haluaisin, että kirjaa myytäisiin, etteivät kustantamossa pettyisi minuun kun ovat olleet niin ystävällisiä ja kun pääsin kustantamon juhliinkin.
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Murhaleski signeeraa
Kävelin eilen Tampereen Suomalaiseen kirjakauppaan katsoakseni näkyykö siellä kirjaani. Samalla voisin vaivihkaa siirtää romaanini Jari Tervon Matriarkan viereen. Jospa joku huomaisi kirjan ja toteaisi, että tämähän näyttää ohuemmalta ja helppolukuisemmalta, otan tämän. En löytänyt, ei niitä ollut ainakaan missään esillä. Kotimaisen kaunokirjallisuuden hyllylle en päässyt, sillä kassalle jonottavat asiakkaat tukkivat tieni.
Kirjakaupassa oli paljon väkeä, mutta siellä vallitsi hyytävä tunnelma. Väenpaljoudessa liikkui lihaksikkaita vartioita. Anneli Auer signeerasi teostaan Murhalesken muistelmat. Kaupassa kuulutettiin vuoronumero ja lukija kiikutti kirjan kirjailijalle, joka väkersi etulehdelle sievän omistuskirjoituksen. Auer näytti samalta kuin lehtikuvissa, hyvin vaarattomalta.
Kirjan kantta koristaa sympaattinen perhepotretti. Kirjakaupan takaosan ovi oli suljettu. Pakenin etuovesta.
Ketä suojelemaan vartiat oli hankittu?
Eräästä kaveristani käytetään Suomi 24 foorumilla nimeä, jonka eteen on liitetty tappaja. Hänen suuri syntinsä on levittää tutkittua tietoa ja noudattaa kilpirauhaspotilaiden yleisesti hyväksyttyjä hoitokäytäntöjä. Foorumilla julkaistut kommentit tihkuvat vihaa. Kun joku puolustaa lääkäriä, joka on alansa huippuja, epäillään hänen itsensä olevan positiivisen kommentin takana. Altistaako kilpirauhashormonin puute väkivallalla uhkailulle, vai onko suomalaisista tullut väkivaltaisempia?
Kommenttirivin lukemisen jälkeen teki mieli juosta kymmenen kilometria, hypätä Pyhäjärveen sukeltaa pohjaan ja palata pintaan pää tyhjennettynä saastasta.
Lapset ja pojan tyttöystävä kävivät syömässä. He toivat kauniin kukkakimpun ja kuohuviinipullon. Signeerasin heille kirjani tekijänkappaleet.
Kirjakaupassa oli paljon väkeä, mutta siellä vallitsi hyytävä tunnelma. Väenpaljoudessa liikkui lihaksikkaita vartioita. Anneli Auer signeerasi teostaan Murhalesken muistelmat. Kaupassa kuulutettiin vuoronumero ja lukija kiikutti kirjan kirjailijalle, joka väkersi etulehdelle sievän omistuskirjoituksen. Auer näytti samalta kuin lehtikuvissa, hyvin vaarattomalta.
Kirjan kantta koristaa sympaattinen perhepotretti. Kirjakaupan takaosan ovi oli suljettu. Pakenin etuovesta.
Ketä suojelemaan vartiat oli hankittu?
Eräästä kaveristani käytetään Suomi 24 foorumilla nimeä, jonka eteen on liitetty tappaja. Hänen suuri syntinsä on levittää tutkittua tietoa ja noudattaa kilpirauhaspotilaiden yleisesti hyväksyttyjä hoitokäytäntöjä. Foorumilla julkaistut kommentit tihkuvat vihaa. Kun joku puolustaa lääkäriä, joka on alansa huippuja, epäillään hänen itsensä olevan positiivisen kommentin takana. Altistaako kilpirauhashormonin puute väkivallalla uhkailulle, vai onko suomalaisista tullut väkivaltaisempia?
Kommenttirivin lukemisen jälkeen teki mieli juosta kymmenen kilometria, hypätä Pyhäjärveen sukeltaa pohjaan ja palata pintaan pää tyhjennettynä saastasta.
Lapset ja pojan tyttöystävä kävivät syömässä. He toivat kauniin kukkakimpun ja kuohuviinipullon. Signeerasin heille kirjani tekijänkappaleet.
lauantai 17. syyskuuta 2016
Poljen velocipedilla
En ymmärrä kirjabisneksen logiikkaa. Kun julkaistaan esikoisromaani, on todennäköistä, että sukulaiset, uteliaat ystävät ja työkaverit ostavat kirjan. Romaaniani on kuitenkin niukasti myynnissä, joten sen hankkiminen ei välttämättä onnistu. Ostoksen voi tehdä nettikirjakaupoista, mutta on paljon ihmisiä, joille nettiostaminen on vierasta. Ehkä kirjoja ei lopulta halutakaan myydä.
Yritän kirjoittaa tekstiä esseekurssille. Valitsin itselleni tärkeän aiheen, pyöräilyn. Opin, että polkupyörää on kutsuttu Suomessa nimillä velocipedi, velosipedi, pikaratas tai pikakulkuri. Velocipedi on elegantti nimi "Poljen töihin velocipedilläni". Luotettavan Wikipedia-lähteen mukaan Venäjällä kuljetaan edelleen velocipedillä.
Luin Hesarista Suomesta käännytetyistä maahanmuuttajista, siis niistä, jotka voivat palata turvallisiin maihin kuten Irakiin. Matkustaisitteko muuten Irakiin lomalle? Jos nämä ihmiset eivät lähde, he menettävät terveydenhuollon ja kaiken turvan. Käännytetyt eivät voi hakea töitä. Heistä tulee paperittomia, heitä ei siis ole olemassa. Käännytetyt voivat elättää itsensä rikollisuudella tai heitä voidaan käyttää orjatyövoimana.
Eilen eräs professori sanoi, että juutalaiset ovat sellaisia (kahmivat valtaa). Puhuimme eräästä ulkomaalaisesta tiedemiehestä, jolla on paljon valtaa alallani. Rasismia on vaikea edes havaita. Miten stereotyyppisesti välillä ajattelemmekaan venäläisistä, saamelaisista tai romaneista tai vaikka juutalaisista.
Yritän kirjoittaa tekstiä esseekurssille. Valitsin itselleni tärkeän aiheen, pyöräilyn. Opin, että polkupyörää on kutsuttu Suomessa nimillä velocipedi, velosipedi, pikaratas tai pikakulkuri. Velocipedi on elegantti nimi "Poljen töihin velocipedilläni". Luotettavan Wikipedia-lähteen mukaan Venäjällä kuljetaan edelleen velocipedillä.
Luin Hesarista Suomesta käännytetyistä maahanmuuttajista, siis niistä, jotka voivat palata turvallisiin maihin kuten Irakiin. Matkustaisitteko muuten Irakiin lomalle? Jos nämä ihmiset eivät lähde, he menettävät terveydenhuollon ja kaiken turvan. Käännytetyt eivät voi hakea töitä. Heistä tulee paperittomia, heitä ei siis ole olemassa. Käännytetyt voivat elättää itsensä rikollisuudella tai heitä voidaan käyttää orjatyövoimana.
Eilen eräs professori sanoi, että juutalaiset ovat sellaisia (kahmivat valtaa). Puhuimme eräästä ulkomaalaisesta tiedemiehestä, jolla on paljon valtaa alallani. Rasismia on vaikea edes havaita. Miten stereotyyppisesti välillä ajattelemmekaan venäläisistä, saamelaisista tai romaneista tai vaikka juutalaisista.
torstai 15. syyskuuta 2016
Ei saa mennä ulos saunaiholla
Tässä se ihme on. Raahasin pahvilaatikollisen tekijänkappaleita kotiin. Vilkaisin samalla Sokkarin kirjaosaston hyllyt (keskustan posti toimii nykyään tavaratalon kellarissa), eikä tätä taideteosta löytynyt. Suomalaisessa kirjakaupassa on nähty kaksi kirjaa hyllyssä, ei näyteikkunassa tai muuten esillä kuten kuuluisi.
Äiti soitti ja kertoi lukeneensa 60 sivua. Oli naurattanut pari kertaa ääneen. Saattaa tietysti olla, ettei äiti ole ihan puolueeton lukija.
Löysin hienot ja edulliset tilat kirjan julkkarijuhlia varten.
keskiviikko 14. syyskuuta 2016
Namiapro
En mahtunut eilen tammelalaisen kahvilaan, sillä se oli täynnä haalariasuista porukkaa. He suorittivat namiaproa. Huojuivat sokerihumalassa.
Osallistun työväenopiston esseekurssille. Sunnuntaihin mennessä pitäisi naputella 2-5 liuskan essee. Kirjoitimme muistikirjoihimme luettelon sopivista aiheista. Suljimme silmämme ja kuuntelimme hengitystämme. Kohdensimme katseemme listaan ja yritimme löytää kehollamme oikean aiheen. Kehoni oli mykkä eikä suostunut kertomaan minulle mistä kirjoittaa.
Muistelin niitä kaikkia kansalais/työväenopstojen kursseja, jotka ovat jääneet kesken. Espanjan kurssilla kävin kaksi kertaa. Myöhemmin yritin oppia kieltä suggestiopedisella menetelmällä. Kurssin jälkeen puhuin suomea yhtä huonosti kuin espanjankielinen opettajamme. Espanjaa en oppinut.
Ostin ranskan kielen intensiivikurssin kirjat, mutta lopetin senkin lyhyeen. Alkeiskurssille osallistuneet opiskelijat osasivat ranskaa jo ennestään. Miksi monet haluavat mennä alkeiskurssille vaikka selvästi ovat opiskelleet kieltä jo melko pitkään?
Kävin viime talvena kahdesti joogassa. Jooga järjestettiin myöhään illalla koulun vetoisella lattialla ja minulta menivät yöunet. Lavis-kurssille ilmoittauduin suurin odotuksin, mutta itse kurssille en ehtinyt, sillä se järjestettiin perjantai-iltana.
Kirjani on tullut painosta, mutta en ole ehtinyt saada tekijänkappaleita. Kirjan vastaanotto stressaa. Älkää haukkuko. Olkaa lempeitä. Ymmärtäväisiä. Kiitos.
Osallistun työväenopiston esseekurssille. Sunnuntaihin mennessä pitäisi naputella 2-5 liuskan essee. Kirjoitimme muistikirjoihimme luettelon sopivista aiheista. Suljimme silmämme ja kuuntelimme hengitystämme. Kohdensimme katseemme listaan ja yritimme löytää kehollamme oikean aiheen. Kehoni oli mykkä eikä suostunut kertomaan minulle mistä kirjoittaa.
Muistelin niitä kaikkia kansalais/työväenopstojen kursseja, jotka ovat jääneet kesken. Espanjan kurssilla kävin kaksi kertaa. Myöhemmin yritin oppia kieltä suggestiopedisella menetelmällä. Kurssin jälkeen puhuin suomea yhtä huonosti kuin espanjankielinen opettajamme. Espanjaa en oppinut.
Ostin ranskan kielen intensiivikurssin kirjat, mutta lopetin senkin lyhyeen. Alkeiskurssille osallistuneet opiskelijat osasivat ranskaa jo ennestään. Miksi monet haluavat mennä alkeiskurssille vaikka selvästi ovat opiskelleet kieltä jo melko pitkään?
Kävin viime talvena kahdesti joogassa. Jooga järjestettiin myöhään illalla koulun vetoisella lattialla ja minulta menivät yöunet. Lavis-kurssille ilmoittauduin suurin odotuksin, mutta itse kurssille en ehtinyt, sillä se järjestettiin perjantai-iltana.
Kirjani on tullut painosta, mutta en ole ehtinyt saada tekijänkappaleita. Kirjan vastaanotto stressaa. Älkää haukkuko. Olkaa lempeitä. Ymmärtäväisiä. Kiitos.
maanantai 12. syyskuuta 2016
Sensuuri
Olen käyttänyt pari tuntia blogini sensuroimiseen. Ihan syystä. Olen poistanut huonoja tekstejä ja noloja asioita, joita olen jostain syystä halunnut syytää blogiini. En mitenkään ole ehtinyt käydä läpi kaikkea. Ensimmäiset kymmenen tekstiä hylkäsin lähinnä siksi, että niissä voivoteltiin tekniikan hankaluutta. Mitäköhän vaikeaa tässä on?
Karistolta kysyttiin voivatko he linkinttää blogini kustantamon facebook-sivulle. Nyt paskat tekstit vilisevät silmissäni. Päätäni särkee ja yöuneni ovat todennäköisesti mennyttä.
Näin sunnuntaina Hatanpään kahvilassa naisen, jota epäilin serkukseni. Kyräilin häntä suomalaiseen yltiösosiaaliseen tapaan kahvikuppini takaa. Törmäsin tänään samaan naisihmiseen Sokkarin edessä. Tällä kertaa en ehtinyt harkita vaan kysyin "Oletko sinä T?" Olimme tavanneet viimeksi 13 vuotta sitten T:n äidin hautajaisissa. Päätimme ihan varmasti käydä yhdessä kahvilla ennen joulua.
Olemme niin valtavan sukurakkaita.
Karistolta kysyttiin voivatko he linkinttää blogini kustantamon facebook-sivulle. Nyt paskat tekstit vilisevät silmissäni. Päätäni särkee ja yöuneni ovat todennäköisesti mennyttä.
Näin sunnuntaina Hatanpään kahvilassa naisen, jota epäilin serkukseni. Kyräilin häntä suomalaiseen yltiösosiaaliseen tapaan kahvikuppini takaa. Törmäsin tänään samaan naisihmiseen Sokkarin edessä. Tällä kertaa en ehtinyt harkita vaan kysyin "Oletko sinä T?" Olimme tavanneet viimeksi 13 vuotta sitten T:n äidin hautajaisissa. Päätimme ihan varmasti käydä yhdessä kahvilla ennen joulua.
Olemme niin valtavan sukurakkaita.
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Ei todellakaan upeaa
Absolutely fabulous -sarja oli aikoinaan virkistävää katsottavaa: nainenkin voi olla törkeä, juoda itsensä humalaan ja harrastaa irtoseksiä. Lapsen ja vanhemman roolit käännettiin nurin: tytär oli äärijärkevä ja äiti tupakoitsija, huumeiden viihdekäyttäjä ja holtiton kuluttaja.
Ehkä aiheesta revittiin jo kaikki, sillä elokuva oli yllättäen niin huono kuin osasin odottaa. Se oli oikeastaan vähän surullinen vaikka se ei varmaankaan ollut tarkoitus. Patsy ei enää kelvannut vanhalle rikkaalle poikaystävälleen, sillä tämän kainalossa roikkui nuori kaunis nainen.
Absolutely fabulous -elokuva on velkaa klassikkoelokuvalle Piukat paikat, tässäkin leikittiin sukupuolella, mutta heikommalla tasolla.
Opin elokuvan arvioista uuden sanan: cameo-rooli (joku kuuluisuus esittää elokuvassa itseään). Niitä tässä filmissä riitti Stella McCartneysta Kate Mossiin. Osa heistä oli minulle tuikituntemattomia, sillä seuraan heikosti populaarikulttuuria.
Elokuvassa oli juonta sen verran, että sitä saattoi kutsua elokuvaksi. Sopi irtokarkkien syönnin motiiviksi. Jos olisi vielä saanut Bollingeria, jota valkokankaalla kitattiin jatkuvasti niin olisihan tämä menetellyt. Näyttelijöistä voi mainita Joanna Lumleyn, joka pelasti karismallaan sen mitä oli pelastettavissa.
Ehkä aiheesta revittiin jo kaikki, sillä elokuva oli yllättäen niin huono kuin osasin odottaa. Se oli oikeastaan vähän surullinen vaikka se ei varmaankaan ollut tarkoitus. Patsy ei enää kelvannut vanhalle rikkaalle poikaystävälleen, sillä tämän kainalossa roikkui nuori kaunis nainen.
Absolutely fabulous -elokuva on velkaa klassikkoelokuvalle Piukat paikat, tässäkin leikittiin sukupuolella, mutta heikommalla tasolla.
Opin elokuvan arvioista uuden sanan: cameo-rooli (joku kuuluisuus esittää elokuvassa itseään). Niitä tässä filmissä riitti Stella McCartneysta Kate Mossiin. Osa heistä oli minulle tuikituntemattomia, sillä seuraan heikosti populaarikulttuuria.
Elokuvassa oli juonta sen verran, että sitä saattoi kutsua elokuvaksi. Sopi irtokarkkien syönnin motiiviksi. Jos olisi vielä saanut Bollingeria, jota valkokankaalla kitattiin jatkuvasti niin olisihan tämä menetellyt. Näyttelijöistä voi mainita Joanna Lumleyn, joka pelasti karismallaan sen mitä oli pelastettavissa.
lauantai 10. syyskuuta 2016
Syksyn ensimmäinen lukupiiri
Vietimme lukupiiri-iltaa poikkeuksellisesti perjantaina (yleensä tapaamme sunnuntaisin).
Istuimme viehättävän rivitalokodin terassilla Pyhäjärven rannassa. Talon isäntä oli paennut kalaan. Mustaa lattiamoppia muistuttava sympaattinen koira pyöri jaloissamme.
Kaikki pitivät lukupiirikirjastamme, John Williamsin romaanista Stoner. Kirja sopii hyvin lukupiiriin, sillä se kertoo miehestä, joka rakastuu ensin kirjallisuuteen ja sen jälkeen kokee lihallisen rakkauden, joka kestää vain vuoden. Jäljelle jäävät kirjat ja opettaminen.
Kirjan akateeminen maailma miellytti ja pohdimme Stonerin ratkaisuja. V oli kerännyt kirjasta runollisia ilmaisuja, joita en ikävä kyllä muista.
Keskustelu pysyi melko hyvin kirjassa kunnes se hyppäsi jollain keinoin ylinopeussakkoihin ja lopulta poliisin puhallutuksiin.
Lääkärin päivystystyöhön kuului aiemmin humalatilatutkimuksen tekeminen. Epäilyksen alainen kuski yritti ymmärrettävästi näyttää selvemmältä kuin oli. En koskaan ymmärtänyt mitä tarkoitettiin humalatilatutkimuksen kysymyksellä, jossa tivattiin havaittiinko tutkitussa ryhdistäytymistä. Mitä väliä sillä oli, kaikkihan yrittävät ryhdistäytyä kun on pakko.
Tutkittavan piti kerätä lattialta tulitikkuja, seistä suorassa kädet sivuille nostettuna ja yrittää saada etusormien päät osumaan toisiinsa, hänen piti suorittaa vähennyslaskuja ja kävellä suoraa viivaa pitkin. En koskaan ymmärtänyt mitä järkeä koko hommassa oli. Jos joku on humalassa, mutta osaa vähentää sadasta kolme (oliko se kolme vai neljä vai joku muu luku) niin onko hän vähemmän syyllinen? Humalatilaepäilyt ohittivat päivystyksessä korvakipuaan huutavat lapset.
Kotimatkalla S kertoi googlanneensa itsensä ja löytäneensä useita tappouhkauksia. S on ottanut huippuasiantuntijana kantaa kilpirauhassairauksien hoitoon. Niin paha ihminen on kyseessä. Lääkäriliiton lakimies tarjosi lähinnä sympatiaa. Uhkausten poistaminen osoittautui toivottomaksi.
Seuraavaksi lukupiirimme lukee kaksi Shakespearen näytelmää: Romeo ja Julia sekä Troilos ja Cressida.
Istuimme viehättävän rivitalokodin terassilla Pyhäjärven rannassa. Talon isäntä oli paennut kalaan. Mustaa lattiamoppia muistuttava sympaattinen koira pyöri jaloissamme.
Kaikki pitivät lukupiirikirjastamme, John Williamsin romaanista Stoner. Kirja sopii hyvin lukupiiriin, sillä se kertoo miehestä, joka rakastuu ensin kirjallisuuteen ja sen jälkeen kokee lihallisen rakkauden, joka kestää vain vuoden. Jäljelle jäävät kirjat ja opettaminen.
Kirjan akateeminen maailma miellytti ja pohdimme Stonerin ratkaisuja. V oli kerännyt kirjasta runollisia ilmaisuja, joita en ikävä kyllä muista.
Keskustelu pysyi melko hyvin kirjassa kunnes se hyppäsi jollain keinoin ylinopeussakkoihin ja lopulta poliisin puhallutuksiin.
Lääkärin päivystystyöhön kuului aiemmin humalatilatutkimuksen tekeminen. Epäilyksen alainen kuski yritti ymmärrettävästi näyttää selvemmältä kuin oli. En koskaan ymmärtänyt mitä tarkoitettiin humalatilatutkimuksen kysymyksellä, jossa tivattiin havaittiinko tutkitussa ryhdistäytymistä. Mitä väliä sillä oli, kaikkihan yrittävät ryhdistäytyä kun on pakko.
Tutkittavan piti kerätä lattialta tulitikkuja, seistä suorassa kädet sivuille nostettuna ja yrittää saada etusormien päät osumaan toisiinsa, hänen piti suorittaa vähennyslaskuja ja kävellä suoraa viivaa pitkin. En koskaan ymmärtänyt mitä järkeä koko hommassa oli. Jos joku on humalassa, mutta osaa vähentää sadasta kolme (oliko se kolme vai neljä vai joku muu luku) niin onko hän vähemmän syyllinen? Humalatilaepäilyt ohittivat päivystyksessä korvakipuaan huutavat lapset.
Kotimatkalla S kertoi googlanneensa itsensä ja löytäneensä useita tappouhkauksia. S on ottanut huippuasiantuntijana kantaa kilpirauhassairauksien hoitoon. Niin paha ihminen on kyseessä. Lääkäriliiton lakimies tarjosi lähinnä sympatiaa. Uhkausten poistaminen osoittautui toivottomaksi.
Seuraavaksi lukupiirimme lukee kaksi Shakespearen näytelmää: Romeo ja Julia sekä Troilos ja Cressida.
perjantai 9. syyskuuta 2016
Sähkökirja
Olen laiminlyönyt säännöllisen julkisen ripittäytymiseni. Minulla on ollut kiireitä. Kirjoittamista hankaloittaa se, etten voi enää heitellä ironisia kommentteja kanssaihmisistäni yhtä kevyesti kuin aiemmin. Silloin kun kuvittelin olevani anonyymi.
Sain tänään romaanini sähkökirjana. Se ei tuntunut miltään, sillä olenhan pyöritellyt tekstiä koneellani kyllästymiseen asti.
Kirjaprojektin tähän astisia kohokohtia ovat olleet:
- Kirjoittaminen.
- Kirjoituskurssit.
- Sen huomaaminen, että tästä tulee oikeasti kirja ja että pystyn luomaan jonkinlaisen juonen.
- Hetki, jolloin Karistolta ilmoitettiin, että he kustantavat kirjan.
- Toiselta kustantajalta saatu erittäin kannustava ehkä-viesti.
Olen käynyt tällä viikolla liikaa runotapahtumissa. Eilinen nuorekkaampi Tuli ja savu - lehden tapahtuma järjestettiin ravintola Artturissa. Anne Mölsä esitti runojaan hienosti kitaran säestämänä. Musiikki loi runoihin rytmin ja melodiat olivat riittävän vaihtelevia kuten runojen tunnelmakin. Mielenkiinto pysyi yllä esityksen ajan, eikä tullut mieleen lukea sähköposteja.
Lähdin ravintolasta ennen tilaisuuden loppua, mutta ehdin kuulla naista, joka lauloi alkukantaisesti monella kielellä. En täysin ymmärtänyt esityksen tarkoitusta ja vilkaisin lauluesityksen aikana sähköpostejani.
Mies, jonka nimeä en myöskään muista soitti rakentamaansa muinaissoitinta. Musiikki kuulosti miellyttävän meditatiiviselta.
Tiistain runokaraoken vieraina olivat Kirsi Kunnas ja Liisa Laukkarinen. Kirsi Kunnas on ihana. Hän sanoi "Nyt tarvitaan punaviiniä" ja joi kaksi lasillista. Yhdeksältä hän nousi terhakkaasti ylös ja totesi "Sänky kutsuu", nyökkäsi armeliaasti meille alamaisilleen ja poistui.
Liisa Laukkarinen sanoi, ettei vanhana ole enää varaa sureksia, mikä on varmasti totta. Nuorena siihen tuntuu vielä löytyvän loputtomasti aikaa.
Sain tänään romaanini sähkökirjana. Se ei tuntunut miltään, sillä olenhan pyöritellyt tekstiä koneellani kyllästymiseen asti.
Kirjaprojektin tähän astisia kohokohtia ovat olleet:
- Kirjoittaminen.
- Kirjoituskurssit.
- Sen huomaaminen, että tästä tulee oikeasti kirja ja että pystyn luomaan jonkinlaisen juonen.
- Hetki, jolloin Karistolta ilmoitettiin, että he kustantavat kirjan.
- Toiselta kustantajalta saatu erittäin kannustava ehkä-viesti.
Olen käynyt tällä viikolla liikaa runotapahtumissa. Eilinen nuorekkaampi Tuli ja savu - lehden tapahtuma järjestettiin ravintola Artturissa. Anne Mölsä esitti runojaan hienosti kitaran säestämänä. Musiikki loi runoihin rytmin ja melodiat olivat riittävän vaihtelevia kuten runojen tunnelmakin. Mielenkiinto pysyi yllä esityksen ajan, eikä tullut mieleen lukea sähköposteja.
Lähdin ravintolasta ennen tilaisuuden loppua, mutta ehdin kuulla naista, joka lauloi alkukantaisesti monella kielellä. En täysin ymmärtänyt esityksen tarkoitusta ja vilkaisin lauluesityksen aikana sähköpostejani.
Mies, jonka nimeä en myöskään muista soitti rakentamaansa muinaissoitinta. Musiikki kuulosti miellyttävän meditatiiviselta.
Tiistain runokaraoken vieraina olivat Kirsi Kunnas ja Liisa Laukkarinen. Kirsi Kunnas on ihana. Hän sanoi "Nyt tarvitaan punaviiniä" ja joi kaksi lasillista. Yhdeksältä hän nousi terhakkaasti ylös ja totesi "Sänky kutsuu", nyökkäsi armeliaasti meille alamaisilleen ja poistui.
Liisa Laukkarinen sanoi, ettei vanhana ole enää varaa sureksia, mikä on varmasti totta. Nuorena siihen tuntuu vielä löytyvän loputtomasti aikaa.
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Tatuointi
Poljin eilen tuhatta ja sataa työväenopiston esseekurssille. Osallistun kurssiin kahdesta syystä: tutun opettajan kurssin toteutuminen vaati vielä yhden osallistujan ja essee kiinnostaa minua kirjallisuuden muotona. Esseiden julkaiseminen on jopa runouden painattamista epätoivoisempaa, enkä aio mitenkään hyötyä kurssista vaan pitää hauskaa.
Olen melko innoissani ensimmäisestä tapaamisesta. On vaihtelua pohtia sairauksien sijaan sellaisia kiehtovia kysymyksiä kuin mitä essee on. Outoa ja inspiroivaa kirjoittaa viiden vieraan ihmisen kanssa samassa tilassa. En muista yhdenkään kurssilaisen nimeä, enkä tiedä mitä he tekevät työkseen tai tekevätkö mitään. Toisista kirjoittajista imeytyy energiaa, joka saa kynän kulkemaan.
Tarkoituksena on kirjoittaa kurssin aikana ihan oikea essee ja saada siitä palautetta.
Opettaja jakoi Anu Silverbergin esseekokoelman "Luonto pakastimessa" alkukirjoituksen kopion, jonka mukaan ihminen ei kirjoita huvikseen vaan aina siinä on jotain mätää taustalla.
Jos joku kysyy minulta miksi kirjoitan (kukaan ei ole kysynyt) aion vastata "Jotta minusta pidettäisiin". Ei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään.
Pääsen esiintymään Helsingin kirjamessuille peruutuspaikalle. Yleisömenestys tulee varmasti olemaan valtava. Ne harvat kuulijat haluavat nähdä Taija Tuomisen elävänä. Ainahan kaikki voi mennä pieleen (yleensä niin käy), mutta alustavasti on kuulemma suunniteltu, että Taija haastattelee minua kirjakahvilassa sunnuntaina klo 13.
Anu Silfverbergin tekstissä verrataan kirjan julkaisemista tatuoinnin hankkimiseen: ihminen olettaa, että voi elää ihoon neulatun hupsun kuvan kanssa loppuelämänsä. Siinä mielessä huononkin romaanin ikä on lopultakin pelottavan pitkä vaikka se häviää kirjakaupasta ale-korin kautta melko nopsasti.
Olen melko innoissani ensimmäisestä tapaamisesta. On vaihtelua pohtia sairauksien sijaan sellaisia kiehtovia kysymyksiä kuin mitä essee on. Outoa ja inspiroivaa kirjoittaa viiden vieraan ihmisen kanssa samassa tilassa. En muista yhdenkään kurssilaisen nimeä, enkä tiedä mitä he tekevät työkseen tai tekevätkö mitään. Toisista kirjoittajista imeytyy energiaa, joka saa kynän kulkemaan.
Tarkoituksena on kirjoittaa kurssin aikana ihan oikea essee ja saada siitä palautetta.
Opettaja jakoi Anu Silverbergin esseekokoelman "Luonto pakastimessa" alkukirjoituksen kopion, jonka mukaan ihminen ei kirjoita huvikseen vaan aina siinä on jotain mätää taustalla.
Jos joku kysyy minulta miksi kirjoitan (kukaan ei ole kysynyt) aion vastata "Jotta minusta pidettäisiin". Ei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään.
Pääsen esiintymään Helsingin kirjamessuille peruutuspaikalle. Yleisömenestys tulee varmasti olemaan valtava. Ne harvat kuulijat haluavat nähdä Taija Tuomisen elävänä. Ainahan kaikki voi mennä pieleen (yleensä niin käy), mutta alustavasti on kuulemma suunniteltu, että Taija haastattelee minua kirjakahvilassa sunnuntaina klo 13.
Anu Silfverbergin tekstissä verrataan kirjan julkaisemista tatuoinnin hankkimiseen: ihminen olettaa, että voi elää ihoon neulatun hupsun kuvan kanssa loppuelämänsä. Siinä mielessä huononkin romaanin ikä on lopultakin pelottavan pitkä vaikka se häviää kirjakaupasta ale-korin kautta melko nopsasti.
maanantai 5. syyskuuta 2016
Tositarina
Kuulin tämän tositarinan mieheltä, joka oli yöpynyt Finlandia -taloa vastapäätä sijaitsevassa hotellissa.
Tositarinan mies sattui olemaan työmatkalla, johon kuului illallinen kollegoiden kanssa. Mies (jota nimitän tässä Antiksi) onnitteli itseään siitä, ettei ollut juonut kuin ruokajuomat. Hän heittäytyi liukkaisiin hotellilakanoihin ja asensi puhelimeensa herätyksen.
Yöllä Antti heräsi kamalaan kusihätään ja pohti "Missä kaupungissa olen?" (viime päiviin oli kuulunut monta hotelliyötä eri kaupungeissa). Kun vessan ovi (tai ovi jota hän luuli vessan oveksi) kolahti kiinni Antti huomasi seisovansa hotellin käytävällä. Hänellä ei ollut päällään edes kalsareita.
Antti järkeili, ettei respaan kannata mennä näin epämuodollisessa asussa hissillä. Hän päätti hiippailla huomaamattomasti hätäuloskäytävän portaita johonkin jossa ongelma ratkeaisi. Antti kylläkin epäili, ettei portaikosta olisi paluuta hotellin käytävälle. Hän kokeili, menisikö ovi tosiaan lukkoon, jos sen antaisi sulkeutua. Menihän se. Antti ryntäili ylös ja alas portaikkoa löytääkseen lukitsemattoman oven. Kaikki ovet olivat tiukasti säpissä.
Koska kusihätä oli pistänyt Antin liikkeelle, hänen oli lopulta pakko päästä tyhjentämään rakkonsa. Hän laskeutui alimpaan kerrokseen, löysi ulko-oven ja virtsasi hotellin takapihalle.
Antti oli edelleen alasti, mutta nyt siis Mannerheimintien kupeessa.
Miehen ei lopulta auttanut kuin kävellä hotellin etessä seisovan taksin ohi, pyöröovesta sisälle hotelliin ja ja astella aulan poikki tiskille.
Tiskin takana istui kaksi hotellin työntekijää. Nainen katsoi pikaisesti Anttiin ja alkoi plarata papereitaan. Miesvirkailija teki uuden hotellikortin ja lohdutti "Tällaista sattuu".
Antti käveli rauhallisesti aulan läpi, tilasi hissin ja pääsi nukkumaan. Hän kertoi nykyään ripustavansa hotellihuoneen ovenkahvaan kasan henkareita.
Tositarinan mies sattui olemaan työmatkalla, johon kuului illallinen kollegoiden kanssa. Mies (jota nimitän tässä Antiksi) onnitteli itseään siitä, ettei ollut juonut kuin ruokajuomat. Hän heittäytyi liukkaisiin hotellilakanoihin ja asensi puhelimeensa herätyksen.
Yöllä Antti heräsi kamalaan kusihätään ja pohti "Missä kaupungissa olen?" (viime päiviin oli kuulunut monta hotelliyötä eri kaupungeissa). Kun vessan ovi (tai ovi jota hän luuli vessan oveksi) kolahti kiinni Antti huomasi seisovansa hotellin käytävällä. Hänellä ei ollut päällään edes kalsareita.
Antti järkeili, ettei respaan kannata mennä näin epämuodollisessa asussa hissillä. Hän päätti hiippailla huomaamattomasti hätäuloskäytävän portaita johonkin jossa ongelma ratkeaisi. Antti kylläkin epäili, ettei portaikosta olisi paluuta hotellin käytävälle. Hän kokeili, menisikö ovi tosiaan lukkoon, jos sen antaisi sulkeutua. Menihän se. Antti ryntäili ylös ja alas portaikkoa löytääkseen lukitsemattoman oven. Kaikki ovet olivat tiukasti säpissä.
Koska kusihätä oli pistänyt Antin liikkeelle, hänen oli lopulta pakko päästä tyhjentämään rakkonsa. Hän laskeutui alimpaan kerrokseen, löysi ulko-oven ja virtsasi hotellin takapihalle.
Antti oli edelleen alasti, mutta nyt siis Mannerheimintien kupeessa.
Miehen ei lopulta auttanut kuin kävellä hotellin etessä seisovan taksin ohi, pyöröovesta sisälle hotelliin ja ja astella aulan poikki tiskille.
Tiskin takana istui kaksi hotellin työntekijää. Nainen katsoi pikaisesti Anttiin ja alkoi plarata papereitaan. Miesvirkailija teki uuden hotellikortin ja lohdutti "Tällaista sattuu".
Antti käveli rauhallisesti aulan läpi, tilasi hissin ja pääsi nukkumaan. Hän kertoi nykyään ripustavansa hotellihuoneen ovenkahvaan kasan henkareita.
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Reykjavik
"Kaikki" haluavat Reykjavikiin, joten kaupunki on täynnä turisteja (matkailijoiden määrä on viime vuosina kymmenkertaistunut), jotka haahuilevat villapaitakaupoissa ja etsimässä kaulakorua, jossa roikkuu laavakivimöhkäle.
Reykjavik näyttää pieneksi kutistuneelta Berliiniltä sveitsiläisellä hintatasolla. Kaupunki on täynnä sieviä ruokapaikkoja, kahviloita ja tekemisen meininkiä.
Islantilaiset ovat rakentaneet rantaan komean lasitalon, Harpan, jossa kongressi järjestettiin. Iltaisin Harpa leiskui revontulien väreissä.
Reykjavikista voi tehdä valasretken, issikkavaelluksia, uida sinisessä laguunissa tai käydä Geysireillä ja komeilla Gullfossin vesiputouksilla. Pinnasimme hieman viimeisen päivän luennoilta, vuokrasimme auton ja kävimme katsomassa kaksi viimeksi mainittua luontonähtävyyttä ja samalla näimme maan karua luontoa muutenkin. Paluumatkalla lauloimme Finnhitsejä.
Luennot olivat hyvin järjestetyt. Välillä joku isopäinen istuutui eteeni ihan kiusallaan. Toinen hankala luentotyyppi on käsinojavaras (levittää kyynärvartensa molemmin puolin käsinojille), kyseistä tapaa pystyy vastustamaan yleensä vain röyhkeydellä, mahdollista on myös käsinojavuoroista sopiminen.
Olen väsynyt aikaisesta herätyksestä ja lukuisista sosiaalisista kontakteista. Olen taas syönyt samassa pöydässä miehen kanssa, joka metsästää Afrikassa villieläimiä ja kuvauttaa itsensä raatojen kanssa ja haluaa esitellä noita vastenmielisiä kuvia puhelimensa näytöltä. Sain V:ltä toimintaohjeet kyseisten hetkien varalle "V käski sanoa että sulla on varmaan pieni mulkku kun täytyy tuollaisia puhua". En ole toistaiseksi toteuttanut V:n ohjetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)