Sähkökirja

Olen laiminlyönyt säännöllisen julkisen ripittäytymiseni. Minulla on ollut kiireitä. Kirjoittamista hankaloittaa se, etten voi enää heitellä ironisia kommentteja kanssaihmisistäni yhtä kevyesti kuin aiemmin. Silloin kun kuvittelin olevani anonyymi.

Sain tänään romaanini sähkökirjana. Se ei tuntunut miltään, sillä olenhan pyöritellyt tekstiä koneellani kyllästymiseen asti.

Kirjaprojektin tähän astisia kohokohtia ovat olleet:
- Kirjoittaminen.
- Kirjoituskurssit.
- Sen huomaaminen, että tästä tulee oikeasti kirja ja että pystyn luomaan jonkinlaisen juonen.
- Hetki, jolloin Karistolta ilmoitettiin, että he kustantavat kirjan.
- Toiselta kustantajalta saatu erittäin kannustava ehkä-viesti.

Olen käynyt tällä viikolla liikaa runotapahtumissa. Eilinen nuorekkaampi Tuli ja savu - lehden tapahtuma järjestettiin ravintola Artturissa. Anne Mölsä esitti runojaan hienosti kitaran säestämänä. Musiikki loi runoihin rytmin ja melodiat olivat riittävän vaihtelevia kuten runojen tunnelmakin. Mielenkiinto pysyi yllä esityksen ajan, eikä tullut mieleen lukea sähköposteja.

Lähdin ravintolasta ennen tilaisuuden loppua, mutta ehdin kuulla naista, joka lauloi alkukantaisesti monella kielellä. En täysin ymmärtänyt esityksen tarkoitusta ja vilkaisin lauluesityksen aikana sähköpostejani.

Mies, jonka nimeä en myöskään muista soitti rakentamaansa muinaissoitinta. Musiikki kuulosti miellyttävän meditatiiviselta.

Tiistain runokaraoken vieraina olivat Kirsi Kunnas ja Liisa Laukkarinen. Kirsi Kunnas on ihana. Hän sanoi "Nyt tarvitaan punaviiniä" ja joi kaksi lasillista. Yhdeksältä hän nousi terhakkaasti ylös ja totesi "Sänky kutsuu", nyökkäsi armeliaasti meille alamaisilleen ja poistui.

Liisa Laukkarinen sanoi, ettei vanhana ole enää varaa sureksia, mikä on varmasti totta. Nuorena siihen tuntuu vielä löytyvän loputtomasti aikaa.