Vietimme lukupiiri-iltaa poikkeuksellisesti perjantaina (yleensä tapaamme sunnuntaisin).
Istuimme viehättävän rivitalokodin terassilla Pyhäjärven rannassa.
Talon isäntä oli paennut kalaan. Mustaa lattiamoppia
muistuttava sympaattinen koira pyöri jaloissamme.
Kaikki pitivät lukupiirikirjastamme, John Williamsin romaanista Stoner. Kirja sopii hyvin lukupiiriin, sillä se kertoo miehestä, joka rakastuu ensin kirjallisuuteen ja sen jälkeen kokee lihallisen rakkauden, joka kestää vain vuoden. Jäljelle jäävät kirjat ja opettaminen.
Kirjan akateeminen maailma miellytti ja pohdimme Stonerin ratkaisuja. V oli kerännyt kirjasta runollisia ilmaisuja, joita en ikävä kyllä muista.
Keskustelu pysyi melko hyvin kirjassa kunnes se hyppäsi jollain keinoin ylinopeussakkoihin ja lopulta poliisin puhallutuksiin.
Lääkärin päivystystyöhön kuului aiemmin humalatilatutkimuksen tekeminen. Epäilyksen alainen kuski yritti ymmärrettävästi näyttää selvemmältä kuin oli. En koskaan ymmärtänyt mitä tarkoitettiin humalatilatutkimuksen kysymyksellä, jossa tivattiin havaittiinko tutkitussa ryhdistäytymistä. Mitä väliä sillä oli, kaikkihan yrittävät ryhdistäytyä kun on pakko.
Tutkittavan piti kerätä lattialta tulitikkuja, seistä suorassa kädet sivuille nostettuna ja yrittää saada etusormien päät osumaan toisiinsa, hänen piti suorittaa vähennyslaskuja ja kävellä suoraa viivaa pitkin. En koskaan ymmärtänyt mitä järkeä koko hommassa oli. Jos joku on humalassa, mutta osaa vähentää sadasta kolme (oliko se kolme vai neljä vai joku muu luku) niin onko hän vähemmän syyllinen? Humalatilaepäilyt ohittivat päivystyksessä korvakipuaan huutavat lapset.
Kotimatkalla S kertoi googlanneensa itsensä ja löytäneensä useita tappouhkauksia. S on ottanut huippuasiantuntijana kantaa kilpirauhassairauksien hoitoon. Niin paha ihminen on kyseessä. Lääkäriliiton lakimies tarjosi lähinnä sympatiaa. Uhkausten poistaminen osoittautui toivottomaksi.
Seuraavaksi lukupiirimme lukee kaksi Shakespearen näytelmää: Romeo ja Julia sekä Troilos ja Cressida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti