Erään lehden toimittaja soitti minulle tänään ja sanoi, että haluaa tehdä minusta jutun, joka julkaistaisiin sitten tammikuussa. Luulin miestä alkuun lehtimyyjäksi ja odottelin kärsimättömänä, että saan johonkin väliin sanottua, etten tilaa mitään. Kun asian oikea laita alkoi selvitä, kysyin mistä lehdestä hän soittaa (hän kyllä ilmoitti asian heti alkuun, mutta se meni minulta ohitse).
Olen tietysti iloinen siitä, että näin kirjani saa huomiota, sillä huomio on nykyään se kaikkein arvokkain valuutta. Kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi, olen tietysti stressaantunut ja pelkään, etteivät ajatukseni ja elämäni ole laadullisesti riittäviä.
Kun minua haastateltiin radio-ohjelmaan, eräs toimittajatuttuni sanoi, että on hyvä, ettei naamani tule julkisuuteen. Hän ei todennäköisesti tarkoittanut ulkonäössäni piileviä vikoja vaan sitä, että on kivempi nauttia anonyyminä elämisestä kuin olla vieraiden ihmisten tuijotettavana.
Kirjoittamisen myötä saavutettu vähäinen julkisuus on ollut oikeastaan pelkästään positiivista, mutta se onkin ollut niin pienimuotoista, että eräälle työkaverille paljastui vasta tällä viikolla, että olen kirjoittanut romaanin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti